Anu Ojala – Aino neljän tuulen tyttö

Kirjan tiedot
Kirja: Aino neljän tuulen tyttö
Kirjailija: Anu Ojala
Kuvittaja: Maaria Laurinen
Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2008
Sivumäärä: 191
Sarja: Aino #1 

Aino on asunut koko ikänsä Lapissa mumman, papan ja rakkaan Nunnak-hevosensa kanssa. Nyt hänen on vanhempien työn takia muutettava Etelä-Suomeen. Kaupungissa paljasjalkaista, mustasilmäistä ja eläinten kanssa keskustelevaa tyttöä pidetään kummajaisena. Erityisesti eräs kultatukkainen poika tuntuu melkein kantavan kaunaa Ainolle. Kaupunki ei selvästi ole häntä varten. 

Kunnes pohjoistuulta seurannut tunturihaukka johdattaa Ainon läheiseen kansallispuistoon ja hevostalleille. Metsässä hän tuntee taas olevansa oma itsensä. Mutta luonto voi äkkiä muuttua arvaamattomaksi ja yllättää Ainonkin. 

*** 

Ja taas kerran nuortenkirjojen pariin! Tämä kirja oli jotain aivan erilaista, mitä olen hevoskirjoilta tottunut odottamaan. Olen kuitenkin entisenä heppatyttönä lukenut muutaman hevoskirjan :D Odotin kirjalta enemmän keskittymistä hevosten kanssa toimimiseen, mutta yllätyin positiivisesti. Tarinassa hevoset, ja itse kertomus Ainon koti-ikävästä ja hänen kyvystään kommunikoida eläinten kanssa, kulkivat tasavertaisina läpi kirjan. Hevoset eivät kuitenkaan kirjassa jääneet suinkaan vähälle huomiolle! Tärkeässä osassa oli myös Ainon kotiutuminen kaupunkiin ja uusien ystävyyssuhteiden muodostuminen.

Piristävän ruiskeensa tarinaan toi Ainon ainutlaatuinen murre, joka erotti hahmon mukavasti muista nuorista, jotka taas puhuivat selvästi eteläisittäin. Pidin Ainosta hahmona, sillä itsekin luonnosta pitävänä ja maalla asuneena pystyin samaistumaan moniin Ainon tuntemuksiin ahdistavasta kaupunkivilinästä ja ihmisten välinpitämättömyydestä eläimiä ja luontoa kohtaan. Pidin myös kirjassa siitä, että keskeisiksi hahmoiksi oli valikoitunut sekä poikia että tyttöjä. Pidin myös siitä miten erilaisia hahmot olivat keskenään, mutta kuitenkin ystävyyssuhteet muodostuivat suhteellisen helposti.

Nuorelle lukijalle mieluista on varmasti kirjassa esiintyvät kuvat jotka auttavat lukijaa hahmottamaan tarinan tapahtumia. Kirjan on kuvittanut Maaria Laurinen ja kuvat ovat tyyliltään hyvin manga-henkisiä. Kirja tarjosi lukijalleen myös jännittäviä hetkiä ja kirja oli todella helppolukuinen. Tästä tuleekin oiva vinkkikirja!

Sarjassa ilmestyneet
Aino, neljän tuulen tyttö
Aino ja virvatulet
Aino ja hevossaaren juhannus

J. K. Rowling – Harry Potter ja salaisuuksien kammio

Kirjan tiedot
Kirja: Harry Potter ja salaisuuksien kammio
Kirjailija: J. K. Rowling
Suomentaja: Jaana Kapari-Jatta 
Kannen kuvitus: Mika Launis
Kustantaja: Tammi
Julkaisuvuosi: 1998 (suom. 1999)
Sivumäärä: 365
Sarja: Harry Potter #2 

Harry Potterin ankea kesäloma Dursleyn perheen luona päättyy vauhdikkaasti, kun noitakoulusta tutut Weasleyn veljekset hakevat hänet luokseen lentävällä Anglialla. Ensimmäistä kertaa elämässään Harry pääsee tutustumaan oikeaan velhoperheeseen, jossa loihditaan ruokaa, luetaan eläviä taikakirjoja ja kitketään puutarhasta menninkäisiä.

Sekopäinen Dobby-tonttu on varoittanut Harrya palaamasta takaisin Tylypahkan velhojen ja noitien kouluun, mutta mikään ei saisi Harrya jäämään sieltä pois. Toinen lukuvuosi ei kuitenkaan ala Harryn ja Ron Weasleyn osalta aivan suunnitelmien mukaan. Jostain merkillisestä syystä he eivät pääse Tylypahkan pikajunan kyytiin. Kun he lopulta saapuvat kouluun, on vastaanotto kirjaimellisesti murskaava. Ja pian koulussa alkaa tapahtua kummia. Miksi Harry kuulee pelottavia ääniä, joita muut eivät kuule? Kuka tai mikä jähmettää koulun asukkaita? Entä mitä kätkee sisäänsä salaisuuksien kammio?

*** 

Tämän kirjan lukeminen oli minulle jotenkin kauhean vaikeaa vaikka kirja itsessään onkin ihan ok. Ehkä tämä johtui siitä, että en malta, että pääsisin lukemaan kirjoja kolmoskirjasta eteenpäin, sillä tarina paranee mitä pidemmälle kirjoissa mennään. Ja ehkä syynä on myös se, että Harry on myöhemmissä kirjoissa jo vanhempi.

Salaisuuksien kammio eroaa ensimmäisestä kirjasta sillä, että tässä kirjassa tapahtumat alkavat rullaamaan eteenpäin jo ihan alkumetreiltä lähtien. Kirja sisältää monia jännittäviä tapahtumia, mutta itse salaisuuksien kammiota aletaan käsitellä mielestäni vähän turhan myöhään. Ehkä tämä kirja on sarjan se ns. täytekirja. Tässä kirjassa itse kohtaaminen Voldemortin kanssa jää aika vähäiseksi vaan sen sijaan kirja keskittyy kertomaan esim. Voldemortin taustasta. Muut kirjat lukeneena voin kuitenkin sanoa, että kirja on sarjassa tarpeellinen (ei suinkaan turha kirja) sillä myöhemmin sitä tajuaakin, miten kaikki tässä kirjassa kerrotut asiat linkittyvät myöhempiin tapahtumiin.

Kirjassa paras kohta on aina ollut mielestäni se, kun Harry vierailee ensimmäistä kertaa Weasleyn perheen luona. Talon ja siellä esiintyvät asiat on aina kuvattu todella mielenkiintoisesti ja ainakin itselle tulee aina sellainen olo, että haluaisi itsekin päästä vierailemaan Weasleyn perheen kotona. Kaiken kaikkiaan Weasleyn perhe tulee kirjassa paremmin esille ja tästä olen todella iloinen, koska kyseisen perheen henkilöt ovat olleet läpi sarjan lempihahmojani. Ei kun kolmatta kirjaa lukemaan!

   Sarjassa ilmestyneet:
  Harry Potter ja viisasten kivi
  Harry Potter ja salaisuuksien kammio
  Harry Potter ja Azkabanin vanki
  Harry Potter ja liekehtivä pikari
  Harry Potter ja feeniksin kilta
  Harry Potter ja puoliverinen prinssi
  Harry Potter ja kuoleman varjelukset

Hannu Hirvonen – Tuonenkehrääjät

Kirjan tiedot:
Kirja: Tuonenkehrääjät
Kirjailija: Hannu Hirvonen
Kustantaja: Tammi
Julkaisuvuosi: 2010
Sivumäärä: 123
Sarja: Musta kaista

Alussa kaikki tuntuu Miistä vain jännältä unelta. Hän näkee kuinka kaunis pieni kaupunki nousee esiin tyhjästä. Mii lähtee katselemaan kaupunkia. Joka nurkassa ja kadunkulmassa seisoskelee väkeä. 

Pikkuhiljaa kaikki uusi ja jännittävä muuttuu surulliseksi ja ahdistavaksi. Mitä Miin vanhemmille on tapahtunut? Mitä hänelle itselleen on tapahtunut? Keitä oikein ovat pelottavat mustat hahmot, joita kaikki karttavat? Kuun laskeutuessa Mii ja kulkukoiran näköinen poika Ai päättävät yrittää paeta yhdessä oudosta kaupungista. Mutta se onkin helpommin sanottu kuin tehty...

*** 

Olen halunnut lukea Hannu Hirvosen Tuonenkehrääjät jo pidemmän aikaa ja nyt siihen tulikin oikein sopiva hetki sillä valitsin sen yhdeksi vinkkauskirjaksi, jonka aion tässä muutaman viikon kuluttua vinkata erään koulun viidesluokkalaisille. Tiesin ennestään, että kirjan sävy olisi mustanpuhuva, mutta silti kirjan aihe osasi yllättää. 

Kirjan alussahan 12-vuotias Mii, joutuu auto-onnettomuuteen vanhempiensa kanssa. Onnettomuuden seurauksena Mii joutuu outoon tuomenkehrääjien kaupunkiin, elämän ja kuoleman välimaastoon, josta voi siirtyä rajan toiselle puolelle kuun hopeista siltaa pitkin. 

Hirvonen on rohkeasti tarttunut varsin vaikeaan ja painavaan aiheeseen teoksessaan. Kirjan sävy on aika tumma eikä elämän ja kuoleman välistä rajatilaa tai kuolemaa kuvata kirjassa ruusunpunaisien lasien läpi. Mihinkään yltiöpäiseen angstiin kirjassa ei kuitenkaan sorruta, mikä on hyvä asia. Tunnelma on kirjassa paikoin jopa vähän ahdistava, joten suosittelisin tätä kirjaa vähän vanhemmille lukijoille. Jos kirjan kuitenkin joku nuorempi lukija lukee, kannattaa kirjan aihe ja siitä syntyvät kysymykset keskustella nuoren kanssa yhdessä läpi. 

"Kyyneleet nousivat Miin silmiin. Aluksi kaikki oli tuntunut unelta. Pahalta unelta, mutta jotenkin kiehtovalta. Kummitusjutulta. Nyt Miistä tuntui kuin koko tämä outo maailma olisi muuttunut synkemmäksi. Pimeämmäksi ja kylmemmäksi. Tylyksi. Jännän surumielisyyden tilalle oli noussut jotakin väärää. Kiiltomadot olivat kadonneet. Jäljellä oli vain yö."

Kaiken kaikkiaan kirja on mielestäni todella hyvä ja luvut ovat lyhyitä, joten vähän heikompikin lukija ei ehdi tuskastua nälkävuoden mittaisiin lukuihin. Kirjan kieli on myös hyvin selkeää ja kirjassa esiintyvät hahmot ovat mielenkiintoisia. Rivien välistä voi lukea monia asioita, eikä kaikkia asioita ole pureskeltu valmiiksi. Näin lukijalle itselleen annetaan mahdollisuus tehdä omanlaisia tulkintoja tapahtumien kulusta.