Jessie Burton – Nukkekaappi

Kirjan tiedot
Kirja: Nukkekaappi
Kirjailija: Jessie Burton
Suomentaja: Markku Päkkilä 
Lukija: Vuokko Hovatta
Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2016
Sivumäärä: 430

Nuori aviovaimo Nella koputtaa uuden kotinsa oveen Amsterdamissa vuonna 1686. Vastassa ei olekaan hänen miehensä, kauppias Johannes Brandt, vaan tämän synkkä ja teräväkielinen sisko ja kaksi omituista palvelijaa. Kun Johannes lopulta saapuu, hänellä on mukanaan erikoinen häälahja: nukkekaappi, joka on tarkka kopio heidän kodistaan. Nella alkaa sisustaa pienoistaloaan, mutta mystinen miniatyristi lähettää pyytämättä esineitä, jotka tuntuvat ennustavan tulevaa. Yrittääkö nukentekijä paljastaa talon kätkemät salaisuudet Nellalle ennen kuin on liian myöhäistä, vai haluaako hän tuhota kuvaamansa talon asukkaat?

*** 

Kirjahyllyssäni on odotellut jo monta kuukautta Jessie Burtonin Nukkekaappi. Tein jonkin aikaa sitten itselleni lupauksen, etten lainaisi uusia kirjoja ennen kuin kaikki lainakirjat olisi luettu. Nyt olenkin urakalla käynyt niiden kimppuun. Laiskuus yllätti kuitenkin minut ja päätin kokeilla tämän kirjan kohdalla äänikirjaversiota. Äänikirja vei mennessään ja uskonkin etten olisi saanut luettua tuota fyysistä versiota kirjasta. Tai ainakin siihen olisi mennyt kauan. Tähän äänikirjaformaatti sopi loistavasti kirjan kuvailevan tekstin takia. Pidin teoksesta niin paljon, että minulla on todellisia vaikeuksia kirjoittaa siitä mitään. Miten pystyisin selittämään, mikä kirjassa vetosi?  

Viehätyin Nellan kehityksestä tarinan edetessä. Kirjan alussa Nella on jotenkin vähän hukassa oleva nuori tyttö, kun hänet suorastaan paiskataan keskelle uutta elämäänsä. Nella yrittää täyttää kaikkien odotukset, kuinka olla hyvä vaimo puolet vanhemmalle miehelleen, ja odottaa  vastaavasti omien toivomustensa täyttymistä. Tarkkaavainen Nella oppii luovimaan näiden uusien ihmisten keskellä ja saa selville monia salaisuuksia, osittain miniatyristin lähettämien pakettien ansiosta. Mitä pidemmälle tarinassa edetään sitä enemmän Nella joutuu ottamaan vastuuta ja tekemään vaikeitakin valintoja.

Myös Johanneksen sisko Marin on mielenkiintoinen hahmo. Hän pitää taloa rautaisessa otteessaan ja tuntuu siltä, että hän suhtautuu Nellaan kuin välttämättömään pahaan. Marinilla tuntuu olevan kaikki langat käsissään, joista hän on kutonut aikamoisen salaisuuksien verkon. Hänellä on myös paha taipumus sekaantua veljensä liiketoimiin, mikä ei 1600-luvun Amsterdamissa ole oikein  soveliasta naiselle.

Toisaalta on harmittavaa, että Johannes jää kirjassa tavallaan sivuhahmoksi vaikka kirjan mullistavin ja kutkuttavin juonenkäänne kietoutuu juuri hänen ympärilleen. Johannes on  monimutkainen hahmo. Kirjassa hän jää valitettavan etäiseksi, mutta käy ilmi, että Marin ei ole perheessä ainoa jolla on valtavia salaisuuksia. Johannes on Amsterdamilainen menestyvä kauppias, joka nauttii kansan suosiosta. Menestys ei kuitenkaan suojaa Johannesta kateellisilta ja panettelijoilta.

Mystinen miniatyristi on jännä hahmo. Hän on aina jossain lähettyvillä, varjoissa. Tuntuu, että miniatyristi tietää kaupungin ihmisistä kaiken, mikä on salaisuuksien täyttämässä Amsterdamissa todella pelottavaa. Haluaako hän pahaa ihmisille ja, mitä hän lähettämillään paketeilla vihjaa? Salaisuudet alkavat paljastua, käykö niin myös miniatyristille itselleen?

Luojan tähden, hän miettii. Mitä ihmettä tämä oikein on? Näin pitkälle miniatyristi ei ole mennyt vielä kertaakaan. Pieni kultainen avain, keinuva kehto, kaksi koiraa  – kaikki ne voisivat kuulua perustellusti kauppiaan kodin mukavaan elämään. Mutta tämä – nämä nuket ovat jotakin muuta. Mistä se nainen on voinut tietää, mitä Marinilla on vaatteiden alla ihoa vasten, miten hän voi tietää, että Peebo on karannut häkistään?     (s.188)

Nukkekaapista ei puutu yllättäviä käänteitä, tuntuu että niitä on vastassa jatkuvasti. Tarina on täytetty petoksilla, rakkaudella ja epätoivolla, ja nämä asiat pitävätkin lukijan otteessaan. Ja koska kirjan teksti on hyvin kuvailevaa, oli kuin olisi itse päässyt keskelle 1600-luvun Amsterdamia. En ole aikaisemmin törmännyt mihinkään tämän tyyliseen romaaniin. Enkä ole yhtään yllättynyt, että kirjasta on tehty myös tv-sarja. Suosittelen kirjaa historiasta ja ihmissuhdedraamoista pitäville. 

Anna-Leena Härkönen – Valomerkki

Kirjan tiedot
Kirja: Valomerkki
Kirjailija: Anna-Leena Härkönen
Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2017
Sivumäärä: 252

Viisikymppinen Anita on kirjailija, joka on väsynyt ammattiinsa. Uuden romaanin aloittaminen ahdistaa, sitä seuraisi väistämättä masennuskausi. Onko hänen pakko kirjoittaa, onko pakko edes jaksaa elää? Kun Anita omissa syntymäpäiväjuhlissaan kysyy ystäviltään, kuka auttaisi häntä jättämään kaiken, hän huomaa törmänneensä tabuun. 

*** 

Viisikymppinen, Helsingissä asuva, Anita turhautuu elämäänsä ja etenkin omaan kirjailijan työhönsä. Ideat ovat vähissä ja tekstiä pitäisi tuottaa. Itselle asettamat deadlinet painaa päälle ja elämä masentaa. Kaikki voisi vaan loppua. Kysymys eutanasiasta heitetään ilmoille ystävien keskellä ja saa osakseen monenlaisia reaktioita. Ensin ehdotusta pidetään hyvänä vitsinä, ja ymmärtäessään tilanteen vakavuuden, jotkin ystävistä suuttuvat Anitalle. Jokaisella on mielipide asiaan ja aiheesta syntyykin henkilöiden välillä mielenkiintoisia keskusteluja.

Härkönen kirjoittaa kuvailevasti kirjailijan arjesta ja luomisen tuskasta. Tuskaa yritetään helpottaa viiniä siemailemalla ja tuttavia tapaamalla. Joskus tosin tuttavatkin käyvät hermon päälle ja Anita ihmetteleekin, miksi hän haluaa olla näihin ihmisiin missään yhteydessä. Ainut oikeasti kirjailijaa ymmärtävä henkilö on oma mies Sakke, joka hänkin ymmärtää, että masennus on ohimenevä vaihe luomisprosessissa. Pidin Anitan ja Saken keskinäisestä suhteesta, koska sitä oli kuvattu niin arkisesti. Näiden kahden välillä on luottamuksen ilmapiiri, ja kenenkään ei tässä suhteessa tarvitse teeskennellä yhtään mitään.

Aiheestaan huolimatta kirja on kaikkea muuta kuin raskas. Härkönen pureutuu oikeastaan kahteenkin vähemmän puhuttuun asiaan; masennukseen ja eutanasiaan. Kirjassa keskustellaan muun muassa, miten joissain muissa maissa eutanasia on laillista ja Suomessa ei. Hankiessaan tietoa aiheesta, Anita törmää myös muihin mielenkiintoisin seikkoihin joita sitten puidaan muiden kirjan henkilöiden kanssa. Masennusta kirjassa taas kuvataan siten, että lukija pääsee suoraan masentuneen ihmisen pään sisään. Lukiessaan kirjaa lukija pääsee kyllä aika hyvin perille millaisessa mylleryksessä masentuneen ihmisen pää on jatkuvasti päivästä toiseen.

– Tajuatsää ollenkaan, miten vähän mulla ehkä on aikaa olla täällä? Ja sinä teet lähtöä ennen valomerkkiä, vapaaehtoisesti. Muuta elämäs mukavammaks, se on susta ittestä kiinni. Mutta älä tuu selittään mulle enää koskaan tuota eutanasiapaskaa!
– Älä huuda mulle. Se eutanasiapaska on nykyaikaa. Päivitä ittes, pappa! 
                                                                                                                      s.174

Loppujen lopuksi kirjassa ei mielestäni tapahdu kovinkaan paljoa. Kirja rypee depression syövereissä ja luomisen tuskassa ja ihmissuhdesotkuissa. Kirjaa ei jostain syystä kuitenkaan voi laskea käsistään. Härkösen sarkastinen ja napakka kirjoitustyyli pitää jollain tavalla otteessaan ja kirjailijan viljelemä kuiva huumori vetoaa ainakin meikäläiseen. Tässä kirjassa ei varota puhumasta aroista aiheista, vaan niihin syöstään pää edellä satanen lasissa. Valomerkki on ensimmäinen Härkösen kirja jonka luen ja tämän lukukokemuksen siivittämänä on kyllä aikomuksena lukea muitakin kirjailijan teoksia.

Gin Phillips – Niin kuin me olisimme kauniita

Kirjan tiedot
Kirja: Niin kuin me olisimme kauniita / Petojen valtakunta
Kirjailija: Gin Phillips
Suomentaja: Jaakko Kankaanpää
Kustantaja: Kustantamo S&S
Julkaisuvuosi: 2018
Sivumäärä: 350 

Eläintarha on melkein tyhjillään, mutta Joan ja hänen nelivuotias poikansa viivyttelevät ennen lähtöä. He ovat viettäneet yhdessä lähes täydellisen päivän, he ovat onnellisia. Mutta eläintarhan portilla Joan näkee jotakin, mikä saa hänet ryntäämään lapsi sylissään pakoon, takaisin eläintarhan uumeniin. Seuraavan kolmen tunnin ajan - koko romaanin ajan - Joanin ja hänen poikansa elämä on uhattuna. Kun eläimet he ovat vankeina eläintarhassa, joka onneksi on Joanille läpikotaisin tuttu. He pakenevat pitkin kiemurtelevia polkuja, rakennustelineiden alta, piilottelevat karusellin takana. Koko ajan Joan tuntee poikansa sydämen sykkeen tiiviisti itseään vasten. Petojen valtakunta on mestarillinen trilleri ja vahva kuvaus siitä eläimellisestä vaistosta, joka yhdistää vanhemman lapseensa. Se kysyy, mihin saakka olemme valmiita menemään suojellaksemme rakkaitamme.   

*** 

Taas tällaisen ahmaisukirjan vuoro. Gin Phillips on tarttunut kirjassaan hyvinkin ajankohtaiseen aiheeseen nimittäin joukkoampumistilanteeseen. Kirjan alussa äiti poikansa kanssa kohtaa eläintarhan portilla järkyttävän näyn, kuolleita ihmisiä makaamassa joka puolella ja asemiehiä osoittelemassa ihmisiä aseilla. Miehet eivät huomaa Joania eikä hänen poikaansa, joten he onnistuvat pakenemaan paikalta ja piiloutumaan.

Kirjassa pääkertojana toimii Joan, mutta silloin tällöin puheenvuoro annetaan myös muille eläintarhassa piilossa oleville henkilöille ja myös yhdelle asemiehistä. Lisäjännityksen tarinaan tuo Joanin poika, joka ei välttämättä aina ymmärrä, mitä tapahtuu. Joanin täytyy huolehtia sekä itsensä että poikansa hyvinvoinnista ja tämä tuo mukanaan uusia haasteita. Pidin Joanin hahmosta sillä hänestä ei oltu tehty mitään supernaista joka selviytyy kaikesta, vaan hän oli ihan tavallinen äiti. Äiti, joka tekisi mitä tahansa lapsensa eteen.

"Vauva itkee niin kauhean kovaa. Jos hän ilmoittaa itsestään, nainen haluaa varmasti tulla hänen luokseen. Istua hänen viereensä niin että he saavat turvaa toisistaan. Vauva itkee niin kauhean kovaa. Jos äiti ja vauva tarvitsevat apua, millainen ihminen kieltäytyy?" 

Olisi ollut helppoa kirjoittaa tarina vain yhden ihmisen eloonjäämistaistelusta, mutta onneksi tässä kirjassa seurataan useamman ihmisen kohtaloita. Tarinan edetessä on myös kiinnostavaa päästä näkemään kaikki asemiehen näkökulmasta. Lukija saa pohtia ampujan motiiveja ja tutustua hänen menneisyyteensä siinä samalla. Mitkä kaikki asiat ajoivat ampujan tähän tekoon ja, minkälainen ryhmädynamiikka ampujien välillä vallitsee.

Kirja oli mielestäni todella mielenkiintoinen ja piti kyllä otteessaan loppuun asti. Kirja on mielestäni kirjoitettu hyvin uskottavasti. Itsekin on joskus tullut ajatelleeksi, miten tuollaisessa tilanteessa toimisi. Suosittelen kirjaa kaikille jännityksestä pitäville ja niille joilla on aikaa istua alas muutamaksi tunniksi, sillä tätä kirjaa ei voi laskea käsistään. :D

Laurent Gounelle – Matka yli onnen esteiden

Kirjan tiedot
Kirja: Matka yli onnen esteiden
Kirjailija: Laurent Gounelle
Suomentaja: Lotta Toivanen
Kustantaja: Gummerus
Julkaisuvuosi: 2018
Sivumäärä: 162

Julian ei ole tyytyväinen elämäänsä, vaikka päällisin puolin kaiken pitäisi olla hyvin. Hän lähtee Balille etsimään muutosta ja hakeutuu maineikkaan paikallisen parantajan luo. Päivittäisissä tapaamisissaan vanhan mestari Samtyangin kanssa Julian alkaa oivaltaa, mikä estää häntä olemasta onnellinen. 

Viisas vanhus osoittaa omintakeisella tyylillään, kuinka ajatukset muovaavat elämäämme ja rajoittavista uskomuksistamme tulee todellisuutta. Samtyangin esittämien näennäisen yksinkertaisten tehtävien avulla Julian oppii päivä päivältä enemmän onnellisuuden todellisesta luonteesta ja siitä, kuinka voi tehdä unelmistaan totta. Lumoavan Balin saaren lisäksi hän pääsee matkalle omaan itseensä.

*** 

Ihan kuin olisin lukenut todella hyvin romaaniksi naamioituneen tietokirjan. Itsensäkehittämisoppaana erinomainen kirja sillä kaikki vinkit oli kerrottu tarinan muodossa, ja täten ne olivat jotenkin helpompi ottaa vastaan. Lukija pääsee matkalle kirjan päähenkilön Julianin kanssa joka tajuaa, että sama opettajana toimiminen on puuduttavaa ja elämä on tavallaan pysähdyksissä. Muutosten tekeminen kuitenkin pelottaa. Mikä, estää Juliania tekemästä tarvittavia muutoksia saavuttaakseen unelmansa? Onko tarvittavat muutokset kohti unelmia todella niin ylitsepääsemättömiä vai luoko ihminen itse itselleen esteitä? Mestari Samtyangin antamat ohjeet ovat todella yksinkertaisia ja hän perustelee sanomansa erilaisin esimerkein, joten lukijan on helppo kuvitella samankaltaisia tilanteita omassa elämässään. 

"En ollut tiennyt, että ihmiselle saattoi tuottaa niin kovaa kipua pelkästään pitelemällä hänen vasenta pikkuvarvastaan peukalon ja etusormen välissä.  Minä kiljuin ja kiemurtelin matolla. Kauempaa näytti varmaan siltä kuin kalastaja olisi yrittänyt pujottaa koukkuun metriyhdeksänkymmentäsenttistä onkimatoa."

                                                                                          Matka yli onnen esteiden, s. 14

Niin kuin yllä olevasta pätkästä käy ilmi, kirjassa on myös humoristisia piirteitä. Oli mukava lukea tällainen tarina miehen näkökulmasta katsottuna. Oli myös hyvä, että onnea etsimässä ei ollut jokin ihmisraunio jonka elämä oli täysin palasina, vaan päähenkilö oli työssä käyvä mies, jonka elämässä kaikki oli päällisin puolin ihan ok. Kirjan alussa Julian pohtiikin nolostuneena, että onko hän tullut ihan turhaan tullut etsimään mestari Samtyangia. Hänellähän on kaikki hyvin! Tavattuaan vanhan mestarin, tapaamisista tulee kuitenkin Julianille elämääkin tärkeämpiä ja edessä häämöttävä paluulento kotiin luo matkalle hermotuttavasti deadlinen.

Kirjaa oli todella mukava lukea, sillä tarina oli humoristinen ja henkilötkin ihan mahtavia. Julian vaikuttaa vähän hukassa olevalta mieheltä, kun taas mestari Samtyangista minulle tuli jotenkin mieleen Karate Kid -elokuvien karateopettaja Mr. Miyagi. Mestari Samtyang on aika merkillinen hahmo. Jostain kumman syystä hyvin vaatimattomasti asuvalla miehellä tuntuu olevan todella hyvät tiedot mm. erilaisista tutkimuksista, tekniikasta yms. Suhde Julianin ja Samtyangin välillä on huvittavaa luettavaa koska tuntuu, että vanha mestari tuntee Julianin läpikotaisin, kun taas Julianilla ei ole hajuakaan millainen mies Samtyang on. Koska kirja oli niin vahvasti keskittynyt Julianiin ja hänen ongelmiinsa, tutustuminen Samtyangiin jäi valitettavasti aika pinnalliseksi.

Kirjan luettuani aloin miettiä omaa elämääni ja miten voisin sitä muuttaa. Ja ylipäänsä sitä, haluanko muuttaa sitä ja mihin suuntaan. Suosittelen kirjaa kaikille joilla on haaveita ja unelmia, mutta joilta ehkä puuttuu uskallusta tarttua toimeen unelmiensa saavuttamiseksi. Voisin sanoa, että tämä kirja oli sellainen hyvän mielen kirja. :)