19. maaliskuuta 2018

Laurent Gounelle – Matka yli onnen esteiden

Kirjan tiedot
Kirja: Matka yli onnen esteiden
Kirjailija: Laurent Gounelle
Suomentaja: Lotta Toivanen
Kustantaja: Gummerus
Julkaisuvuosi: 2018
Sivumäärä: 162









Julian ei ole tyytyväinen elämäänsä, vaikka päällisin puolin kaiken pitäisi olla hyvin. Hän lähtee Balille etsimään muutosta ja hakeutuu maineikkaan paikallisen parantajan luo. Päivittäisissä tapaamisissaan vanhan mestari Samtyangin kanssa Julian alkaa oivaltaa, mikä estää häntä olemasta onnellinen. 
Viisas vanhus osoittaa omintakeisella tyylillään, kuinka ajatukset muovaavat elämäämme ja rajoittavista uskomuksistamme tulee todellisuutta. Samtyangin esittämien näennäisen yksinkertaisten tehtävien avulla Julian oppii päivä päivältä enemmän onnellisuuden todellisesta luonteesta ja siitä, kuinka voi tehdä unelmistaan totta. Lumoavan Balin saaren lisäksi hän pääsee matkalle omaan itseensä.

*** 

Ihan kuin olisin lukenut todella hyvin romaaniksi naamioituneen tietokirjan. Itsensäkehittämisoppaana erinomainen kirja sillä kaikki vinkit oli kerrottu tarinan muodossa, ja täten ne olivat jotenkin helpompi ottaa vastaan. Lukija pääsee matkalle kirjan päähenkilön Julianin kanssa joka tajuaa, että sama opettajana toimiminen on puuduttavaa ja elämä on tavallaan pysähdyksissä. Muutosten tekeminen kuitenkin pelottaa. Mikä, estää Juliania tekemästä tarvittavia muutoksia saavuttaakseen unelmansa? Onko tarvittavat muutokset kohti unelmia todella niin ylitsepääsemättömiä vai luoko ihminen itse itselleen esteitä? Mestari Samtyangin antamat ohjeet ovat todella yksinkertaisia ja hän perustelee sanomansa erilaisin esimerkein, joten lukijan on helppo kuvitella samankaltaisia tilanteita omassa elämässään. 

"En ollut tiennyt, että ihmiselle saattoi tuottaa niin kovaa kipua pelkästään pitelemällä hänen vasenta pikkuvarvastaan peukalon ja etusormen välissä.  Minä kiljuin ja kiemurtelin matolla. Kauempaa näytti varmaan siltä kuin kalastaja olisi yrittänyt pujottaa koukkuun metriyhdeksänkymmentäsenttistä onkimatoa."
                                                                                          Matka yli onnen esteiden, s. 14
Niin kuin yllä olevasta pätkästä käy ilmi, kirjassa on myös humoristisia piirteitä. Oli mukava lukea tällainen tarina miehen näkökulmasta katsottuna. Oli myös hyvä, että onnea etsimässä ei ollut jokin ihmisraunio jonka elämä oli täysin palasina, vaan päähenkilö oli työssä käyvä mies, jonka elämässä kaikki oli päällisin puolin ihan ok. Kirjan alussa Julian pohtiikin nolostuneena, että onko hän tullut ihan turhaan tullut etsimään mestari Samtyangia. Hänellähän on kaikki hyvin! Tavattuaan vanhan mestarin, tapaamisista tulee kuitenkin Julianille elämääkin tärkeämpiä ja edessä häämöttävä paluulento kotiin luo matkalle hermotuttavasti deadlinen.

Kirjaa oli todella mukava lukea, sillä tarina oli humoristinen ja henkilötkin ihan mahtavia. Julian vaikuttaa vähän hukassa olevalta mieheltä, kun taas mestari Samtyangista minulle tuli jotenkin mieleen Karate Kid -elokuvien karateopettaja Mr. Miyagi. Mestari Samtyang on aika merkillinen hahmo. Jostain kumman syystä hyvin vaatimattomasti asuvalla miehellä tuntuu olevan todella hyvät tiedot mm. erilaisista tutkimuksista, tekniikasta yms. Suhde Julianin ja Samtyangin välillä on huvittavaa luettavaa koska tuntuu, että vanha mestari tuntee Julianin läpikotaisin, kun taas Julianilla ei ole hajuakaan millainen mies Samtyang on. Koska kirja oli niin vahvasti keskittynyt Julianiin ja hänen ongelmiinsa, tutustuminen Samtyangiin jäi valitettavasti aika pinnalliseksi.

Kirjan luettuani aloin miettiä omaa elämääni ja miten voisin sitä muuttaa. Ja ylipäänsä sitä, haluanko muuttaa sitä ja mihin suuntaan. Suosittelen kirjaa kaikille joilla on haaveita ja unelmia, mutta joilta ehkä puuttuu uskallusta tarttua toimeen unelmiensa saavuttamiseksi. Voisin sanoa, että tämä kirja oli sellainen hyvän mielen kirja. :)