30. joulukuuta 2016

Lukuhaasteet

Uusi vuosi tuo mukanaan paljon erilaisia kirjoja ja kirjastot ovat innostuneet julkaisemaan erilaisia lukuhaasteita, joihin he kehottavat asiakkaitaan osallistumaan. Olen nyt tässä jonkin aikaa pohtinut, että mihin osallistuisin vai, olisinko niin rohkea, että yrittäisi useampaa. hmm.. Tällaisia lukuhaasteita olen tähän mennessä pohtinut:

Helmet-lukuhaaste 2017
Lukuhaasteessa luettavana on kaiken kaikkiaan 50 kirjaa eri aihepiireistä. Mukavaa tässä on se, että kirjoista ei ole valmista listaa vaan kirjat saa jokainen valita itse.

Seinäjoen kaupunginkirjaston lukuhaaste
Ota haaste vastaan ja lue vuoden aikana jopa 100 kirjaa!!

Goodreads
Löysin Goodreadsin kätköistä tällaisen haasteen. Vuoden jokaiselle viikolle kirja eli kaiken kaikkiaan tulisi luettua 52 kirjaa vuonna 2017.

Popsugar
Myös popsugarissa on koottu lista aiheista, minkä mukaan kirjan voi valita.

Oletteko te aikeissa osallistua mihinkään haasteeseen, vai tekevätkö haasteet teidän mielestä lukemisesta suorittamista? Parasta näissä tämän kaltaisissa haasteissa on kuitenkin mielestäni se, että kirjat saa valita itse. Lukuiloa kaikille ja hyvää uutta vuotta 2017!

28. joulukuuta 2016

Vera Vala – Kosto ikuisessa kaupungissa

Kirjan tiedot
Kirja: Kosto ikuisessa kaupungissa
Kirjailija: Vera Vala
Kustantaja: Gummerus
Julkaisuvuosi: 2013
Sivumäärä: 351
Sarja: Arianna de Bellis #2 









Yksityisetsivä Arianna de Bellis saa toimeksiannon parlamentaarikko Anna Lucarellilta, joka epäilee sisarpuolensa olevan vaarassa. Kun Laura löytyy kuolleena, Arianna potee syyllisyyttä ja alkaa selvittää tapausta, vaikka Lucarelli kieltää. Laura oli sisarensa vastakohta: hymyilevä ja herkkä assyriologian professori. Hän oli myös ympäristöaktivisti ja kuului Italian ja Ranskan välistä luotijunaratatunnelia vastustavaan liikkeeseen. 

Puhuttaessaan Lauran kollegoita yliopistolla Arianna huomaa pian tiiviin yhteisön jännitteet. Pinnan alla hiertävät kateus, kostonhimo ja salatut halut. Selvittäessään Lauran yhteyksiä anarkistipiireihin Arianna pääsee myös pahamaineisen, jalkaansa ontuvan Marcon jäljille. Arianna joutuu keskelle vaarallista tapahtumaketjua, sillä kovilla panoksilla pelaava Marco suunnittelee jotain arvaamatonta.

*** 

Ensimmäisen kirjan luettuani en malttanut odottaa, että pääsisin lukemaan jo sarjan seuraavaa osaa. Laitoinkin samantien varauksen seuraavaan kirjaan ja ei mennytkään kauaa, kun kirja oli jo käsissäni. Joululoma ja koulusta valmistuminen osuivatkin sopivasti kohdalle, joten lukemiselle oli kerrankin aikaa. Loma menikin (kröhöm.. kaksi päivää) rohmutessa tätä kirjaa. Joskus sitä harmittelee, kun on niin nopea lukemaan. Tuntuu siltä, että hyvän kirjan saatuaan käsiinsä, se loppuu aivan liian pian. Se ns. "tyhjä fiilis" on kovinkin tuttu. :D Niin, mutta itse kirjaan!

Kirjasarjan toisessa osassa tutustutaan tarkemmin Ariannan menneisyyden salaisuuksiin, joista Arianna ei itsekään ole aivan kokonaan perillä. Arianna ei kuitenkaan ole ainoa, jolla on salaisuuksia jotka eivät kestä päivän valoa. Myös ihmissuhteiden ja henkilöhahmojen kehittymistä on ilo seurata tässä kirjassa sillä ensimmäinen osa toimi ns. sarjan trailerina antaen pienen maistiaisen jokaisesta hahmosta. Kirjassa tutkittava tapaus ei ollut mielestäni ihan yhtä kutkuttava kuin ensimmäisessä kirjassa, mutta kyllä tämäkin tarina sisälsi vaaratilanteita ja jännitystä. Vähemmän kiinnostava tapaus ei kuitenkaan vaikuttanut lukemiseeni oikeastaan millään lailla, vaikka olisi luullut lukujumin iskevän päälle.

Huomasin, että henkilöhahmoista oli helpompi pysyä kärryillä kuin ensimmäisessä kirjassa. Joko kirjassa henkilöhahmoja oli vähemmän tai sitten sitä osasi asennoitua kirjan lukemiseen tietyllä asenteella, että lukeminen oli siksi helpompaa.

Toisin kuin sarjan ensimmäisessä, osassa jossa tapahtumapaikkana on pienempi paikkakunta Italian maaseudulla, tässä kirjassa tapahtumat sijoittuvat Italian pääkaupungin ihmisvilinään, Roomaan. Kirjaa oli siinä mielessä mukava lukea, koska lukiessa tunnisti tuttuja nimiä ja paikkoja, missä itsekin olen vieraillut muutama vuosi sitten. Matkakuume iski taas kiivaana tämän kirjan myötä :D

P.s. OMG! Kolmas osa odottaa jo kirjaston varauskärryssä!!!!

Sarjassa ilmestyneet: 
Kosto ikuisessa kaupungissa 
Villa sibyllan kirous
Tuomitut
Milanon nukkemestari

10. joulukuuta 2016

Vera Vala – Kuolema sypressin varjossa

Kirjan tiedot
Kirja: Kuolema sypressin varjossa
Kirjailija: Vera Vala 
Kustantaja: Gummerus
Julkaisuvuosi: 2012
Sivumäärä: 359
Sarja: Arianna de Bellis #1








Etsivätoimiston osakas Arianna de Bellis elää ylellistä, mutta yksinäistä elämää Roomassa. Nuori italialais-suomalainen leski on miehensä Giovannin kuoleman jälkeen ryhtynyt ratkomaan rikoksia. Tolfan pikkukylässä on surmattu vaalea amerikkalaiskaunotar. Lily Montgomery pani eläessään kylän miesten päät pyörälle, ja Arianna huomaa pian, että viettelijättäreksi leimatulla naisella on riittänyt vihamiehiä. Lilyn lanko, Realen hotellisuvun hurmuri Luciano pyytää Ariannaa etsimään murhaajan. Jäljittäessään kylmäveristä tappajaa Arianna huomaa, että Tolfan kylä kuhisee kateutta, menetettyä rakkautta ja kostonjanoa. Tutkimusten edetessä ja salaisuuksien paljastuessa Arianna saa huomata joutuneensa seuraavaksi tappolistalle. 

*** 

Muodikkaat naiset, rikollisen komeat miehet, hyvä ruoka ja Italian huikeat maisemat. Tätä kaikkea löytyy tästä Vera Valan esikoisdekkarista. Ja kuinka hyvä se olikaan. Ihastuin kirjaan jo muutaman luvun jälkeen. Kirjailija on kuvannut todella hyvin italialaista elämänmenoa ruokakulttuureineen ja myrskyisine ihmissuhteineen. Kirjan päähenkilö Arianna de Bellis on aluksi hyvinkin ns. normaali päähenkilö, mutta tarinan edetessä hänestäkin paljastuu yllättäviä ja salaperäisiä seikkoja, joita varmasti käsitellään kirjasarjan tulevissa osissa. Jännittävää!! Myös kirjan muut hahmot olivat todella hyvin kuvailtu ja ihastuin Ariannan etsiväkumppanina toimivaan homokaveriin, Angeloon. Siis ihan mahtava räiskyvä persoona. :D

Luulisi, kun tapahtumapaikkana on Italia, että kirjassa pröystäiltäisiin uhkeilla naisilla, komeilla miehillä ja tulisilla ihmissuhteilla. Näin ei kuitenkaan ole. Vaikka kirjassa temperamentit leiskuvatkin, on ihmissuhdedraamat kovinkin maltillisia ja enemmän tunteet kytevätkin pinnan alla. Mielenkiintoisen kirjasta tekee myös se, että mukana on Italian seurapiirin parhaimmistoa aina maan johtohenkilöihin asti.

Kirjan kieli on hyvin kuvailevaa ja mietinkin moneen otteeseen kirjaa lukiessani, että tästä olisi helppo tehdä filmatisointi. Ainakin lukijan on helppo kuvitella tapahtumat mielessään. Ainut päänvaivaa tuottanut seikka itselle oli monet vieraat nimet (henkilöt) ja niiden viljely läpi kirjan. Piti aina muistella, että mikäs hahmo tämä oli ja kenen sukulainen hän on. Mutta kun tarinaan pääsi sisälle, oli lukukokemus mitä mainioin! En malta odottaa, että saan sarjan seuraavan osan käsiini!

Suosittelisin kirjaa kaikille, mutta varsinkin dekkareita vähemmän lukeneille lukijoille. Dekkarina tämä oli mielestäni suhteellisen kevyt ja millään älyttömällä väkivallalla kirjassa ei mässäilty. Jännitystä ja vaarallisia tilanteita kirjasta ei kuitenkaan puuttunut.

Sarjassa ilmestyneet:
Kuolema sypressin varjossa
Villa Sibyllan kirous
Tuomitut
Milanon nukkemestari

25. marraskuuta 2016

Kristin Cashore – Syntymälahja

Kirjan tiedot
Kirja: Syntymälahja
Kirjailija: Kristin Cashore
Suomentaja: Maria Lyytinen
Kustantaja: WSOY
Julkaisuvuosi: 2009
Sivumäärä: 445 
Palkinnot: Mythopoeic Award (2009)






Lady Katsan silmät ovat eri paria, toinen vihreä, toinen sininen. Kahdeksanvuotiaasta hän on tiennyt olevansa erilainen. On muita tyttöjä, joiden erityiskyky on hoitaa eläimiä tai tanssia kuin enkeli. Mutta Katsan kyseenalainen lahja on tappaminen. 
Hänen enonsa, kuningas Randa, löytää nopeasti Katsan taidoille käyttöä ja kouluttaa tästä taistelijan. Jo teini-ikäisenä hän on soturiprinsessa, joka korvaa kokonaisen armeijan. Katsa ei kuitenkaan haluaisi enää tappaa, mutta kuinka hän voi vastustaa kuninkaan käskyjä?
Sitten yksi Seitsemän kuningaskunnan prinsseistä katoaa, ja Katsa saa tehtäväkseen etsiä hänet. Hän tutustuu Po-nimiseen poikaan, ensimmäiseen ihmiseen, josta on hänelle vastusta taistelussa. Mutta Posta ei ota selvää. Mitä hän oikein haluaa Katsasta?

*** 

Katsa, kirjan päähenkilö, on vahvaluonteinen nainen, joka on tottunut elämään miesten hallinnoimassa maailmassa. Häntä pelätään, minne ikinä hän meneekin, sillä huhut Katsan hirmuteoista ovat kantautuneet Randan (Katsan enon) ansiosta kauas, jopa muihin kuningaskuntiin asti. Tämän takia Katsa tuntee olevansa usein yksin ja jopa inhoaa itseään oman erityistaitonsa vuoksi.  Tekemistään hirmuteoista huolimatta Katsa on hyväsydäminen ja on siksi perustanut muutaman luotetuimman ystävänsä kanssa neuvoston, joka auttaa apua tarvitsevia kansalaisia. Katsa on luonteeltaan kiivas ja tunnepuolella kovinkin hämmentynyt.

Po on yksi Seitsemän kuningaskunnan prinsseistä, jolla on kannettavanaan oma erityistaitonsa, leiviskänsä. Po tuntuu olevan ensimmäinen ihminen, joka ei pelkää Katsaa, ja joka antaa kerrankin Katsalle vastusta taisteluharjoituksissa. Po on hyvin tarkkaavainen, lämmin ja jopa hiukan veikeä hahmo. Ensimmäistä kertaa Katsa pystyy solmimaan syvemmän tason ystävyyssuhteen ilman pelkoa siitä, että häntä käytettäisiin röyhkeäksi hyväksi. Suuri salaisuus kuitenkin varjostaa tuoretta ystävyyssuhdetta.

Tapahtumat sijoittuvat Seitsemän kuninkaskunnan alueelle ja kirjan ensimmäisiltä sivuilta löytyykin kartta, joka kuvaa kyseessä olevaa maailmaa. Kirjan kerronta on sujuvaa ja helppolukuista, ja tarina suorastaan tempaisee mukaansa. Kirja kuuluu kerronnaltaan korkeaan fantasiaan, sillä sen tapahtumat sijoittuvat kokonaan täysin kuvitteelliseen maailmaan. Tapahtumat eivät kirjassa sijoitu vain yhteen paikkaan vaan quest-fantasian tavoin myös tapahtumapaikat vaihtuvat tiuhaan henkilöhahmojen ollessa koko ajan liikkeessä.

Lukukokemuksesta puhuu puolestaan se, että olen lukenut tämän kirjan jo varmaan kaiken kaikkiaan viisi kertaa. Tämä vaan on niin hyvä! Mielenkiintoiset henkilöhahmot, seikkailun tuntu ja romantiikka vetoaa puoleensa ainakin minua. Syntymälahja on ensimmäinen osa Graceling Realm -sarjaa, mutta kahta seuraavaa osaa ei ole suomennettu lainkaan.  Toivottavasti löydän seuraavat osat jostain, että pääsen lukemaan! Tämä kirja on Kristin Cashoren esikoisteos ja on myös voittanut parhaan nuorten fantasiakirjan Mythopoeic Award -palkinnon 2009.

Sarjan seuraavat osat: 
Fire
Bitterblue 

16. marraskuuta 2016

Maria Autio – Varjopuutarha

Kirjan tiedot
Kirja: Varjopuutarha
Kirjailija: Maria Autio
Kustantaja: Karisto
Julkaisuvuosi: 2014
Sivumäärä: 202












Lähiön laidalla oleva ränsistynyt barokkipuutarha on Pihlalle tärkeä paikka. Hän pakenee sinne kiirettä ja meteliä ja viettää aikaansa muinaisia kivipenkereitä ja muhkuraisia lehmuksia tutkien. Puutarhassa hän tapaa uudelleen myös Matjan, alakoulun erityisluokalta tutun tytön. Heillä oli jo lapsina rosoinen ystävyys, joka saa nyt uusia käänteitä. Niiden myötä Pihla joutuu kohtaamaan pelkonsa – ja pärjäämään ensimmäisen kerran omin voimin. 
Monitasoinen tarina luotaa lievästi autistisen Pihlan maailmaa poikkeuksellisen herkällä tavalla. Vakavan mutta toivorikkaan kirjan keskiössä on Pihlan ja hänen äitinsä lämmin suhde, joka antaa voimaa molemmille.

***

Maria Autio on minulle ihan uusi tuttavuus kirjailijoiden saralla. Varjopuutarha valikoitui luettavaksi mielenkiintoisen kannen vuoksi. Kirja käsittelee lukioikäisen Pihlan elämää ja erilaisia haasteita, mitä Pihla kohtaa omassa arjessaan erilaisena nuorena. Odotin jotenkin takakannen perusteella Pihlan olevan paljon nuorempi, mutta yllätyin positiivisesti, kun kävi ilmi että hän onkin jo lukiolainen. Kirjassa Pihla kertoo lapsuudestaan ja siitä, milloin hän itse huomasi olevansa erilainen kuin muut. Yksinäisyydestä kärsivä Pihla purkaakin omia tuntojaan jonkinlaiselle mielikuvitusystävälle, Kronokselle, jonka hän toivoo joskus vielä tapaavan ns. todellisessa maailmassa.

Kirjassa esitellään hyvin sitä, minkälaisia ennakkoluuloja muilla ihmisillä on kehitysvammaisia kohtaan. Käy ilmi, että usein ihmiset pitävät, joskus jopa erikoisesti käyttäytyviä, kehitysvammaisia jotenkin tyhminä, mutta ainakin minulle tuli sellainen kuva, että Pihla on monin tavoin jopa älykkäämpi kuin monet muut. Hän osoittautui myös todella vahvaksi ja itsensä tiedostavaksi hahmoksi. Muista kirjan hahmoista jäi päällimmäisenä mieleen se, että he olivat jotenkin todella epävarmoja ja myös kateellisia Pihlalle. Kateutta koettiin Pihlan kotia kohtaan ja ehkä myös sitä, että Pihla uskalsi olla erilainen, kun taas toisten pitää ponnistella ollakseen samanlaisia muiden kanssa, jotta he tuntisivat kuuluvansa porukkaan.  

"Minä se olin. Tapitin ruutua, vaikka se oli yhtä piinaa. Ja äkkiä näin itseni mummon ja muiden ylituomareiden silmin: omituinen. Vammainen. En pystyisi koskaan piiloutumaan, vaikka miten haluaisin. Ei sinun tarvitsekaan, tuumaat sinä, Kronos. Minulta sinun ei tarvitse kätkeytyä. Saat olla sellainen kuin olet."

Ammattikoulun takana sijaitseva ränsistynyt barokkipuutarha on Pihlan oma pakopaikka, jonne hän menee aina koulun jälkeen mietiskelemään ja hän onkin onnellinen päästessään pois muiden tuomitsevien katseiden alta. Puutarhan rauhaa tulee kuitenkin järkyttämään Mitja, Pihlan alakoulusta tuntema vanha ystävä. Erilaisten kohtaamisien kautta, puutarhasta tulee pian ahdistava paikka, joka pitää kiertää kaukaa. Ehkä tämä onkin yksi askel kohti Pihlan itsenäistymistä?

Alun kankeuden jälkeen pidin kirjasta kovasti. Oli mielenkiintoista lukea tällainen erilainen nuortenkirja ja uppoutua tavallaan autistisen nuoren ajatusmaailmaan. Kirja oli helppolukuinen ja suosittelenkin tätä kyllä kaikille. Kirjan loppu oli ihan mahtava ja toivoinkin, että kirja olisi jatkunut vielä. Cliffhanger parhaimmillaan. :D

12. marraskuuta 2016

David Walliams – Herra Lemu

Kirjan tiedot
Kirja: Herra Lemu
Kirjailija: David Walliams
Kuvittaja: Quentin Blake
Suomentaja: Jaana Kapari-Jatta
Kustantaja: Tammi
Julkaisuvuosi: 2009
Sivumäärä: 256











Chloe-tytöllä ei ole koulussa kavereita. Kotonakaan ei ole helppoa, kun äiti on parlamenttiin pyrkivä määräilevä snobi. Ylitäydellisestä siskosta ei myöskään ole iloa. Mutta sitten Chloe tutustuu Herra Lemuun, pahanpäiväisesti löyhkäävään kulkuriin. Haisusta huolimatta he ystävystyvät, ja Chloe majoittaa miehen kotinsa puutarhavajaan. Herra Lemua on kuitenkin vaikea piilotella. Ja kun Chloen perhe vihdoin tutustuu kuokkavieraaseensa, tiedossa on hillittömän hupaisia tilanteita kansakunnan ylimmällä tasolla. Eikä kaikki ole sitä miltä näyttää, ei varsinkaan herra Lemu. 

***

Olipa mukava lukea välillä jotain muutakin kuin aikuisten romaaneja. Olen osallistunut jo pari kertaa Seinäjoen pääkirjastolla järjestettävään lasten- ja nuortenkirjallisuuden lukupiiriin, ja tällä kerralla luettavaksi valikoitui David Walliamsin kirjoittama Herra Lemu ja toisena kirjana oli kuvakirja Koira nimeltään Kissa, jonka puolestaan on kirjoittanut Tomi Kontio. Kuvakirja jää tässä postauksessa käsittelemättä, sillä en ole sitä vielä saanut käsiini. 

Kirjan kaksi päähenkilöä, Herra Lemu ja Chloe, kamppailevat kumpikin omilla tahoillaan erilaisten ongelmien kanssa. Kummankaan kohdalla kaikki ei ole niin kuin päältä päin näyttäisi. Rähjäinen ja hirveältä haiseva, koditon Herra Lemu kätkee taakseen mielenkiintoisia salaisuuksia henkilöllisyydestään. Hyvästä kodista lähtöisin oleva Chloe taas puolestaan kaipaa kuuluvuuden tunnetta koulussa sekä kotona. Kumpikin hahmoista kuitenkin kamppailee lopulta saman ongelman kanssa ja se on se, että kaikki hyväksyisivät heidät omana itsenään ja, että he tulisivat huomatuksi. 

Kirjassa käsitellään monenlaisia asioita kuten yksinäisyyttä, köyhyyttä ja erilaisuutta. Kirjan tärkeimpänä opetuksena voidaankin pitää sitä, että ulkonäkö voi pettää ja jokaisella ihmisellä on oma tarinansa kerrottavana. Ihmisiä ei pitäisi tuomita ulkonäön perusteella ja jokaiselle pitäisi antaa mahdollisuus.

Kirjan tarina on hyvä, mutta muuten en oikein lämmennyt kirjalle. Toisin sanoen tämä oli ihan ok. Vaikka takakansiteksti lupaileekin paljon hupaisia hetkiä, en välttämättä nähnyt kirjaa kovinkaan hauskana. Nuorempiin lukijoihin kirjassa oleva huumori voi kuitenkin upota. Kirja on helppolukuinen ja kuvien ansiosta mielenkiinto säilyy loppuun asti. Suosittelisin kirjaa jo vähän kokeneemmille lukioille suuren sivumäärän vuoksi. Tämä voisi toimia myös hyvin iltalukemisena nuoremmille lapsille, sillä luvut ovat varsin lyhyitä. 

1. marraskuuta 2016

"Täällä ei ole mikään aitoa. Ei tatuoinnit eikä joulu"


 Kirjan tiedot
 Kirja: Mantelimaa
 Kirjailija: Miina Supinen
 Kustantaja: WSOY
 Julkaisuvuosi: 2015
 Sivumäärä: 316












Molli Nieminen vihaa joulua, hyvästä syystä. Mutta kun sähköisku paiskaa aviomiehen koomaan, entisen poptähden on perheensä elättääkseen pakko lähteä töihin Mantelimaahan. 
Siis minne? Mantelimaa on sekoitus huvipuistoa ja ostosparatiisia, 2000-luvun tekniikalla ja lamaa uhaten rakennettu uuden ajan joulumaa, jossa voi ihastella mekaanisten tonttujen aherrusta, jättää tenavat lapsiparkin pomppulinnaan ja suunnat Elfetit-ryhmän eroottiseen esitykseen – ja käydä välissä vaikka rautakaupassa. 
Valtakuntaa hallitsee tornistaan joulupukkimainen liikemies Jonne J. Halkio, Mollin vanha tuttu, joka pursuaa toteuttamiskelvottomia ideoita. Jouluparatiisin kimaltavien lattioiden alla lymyää kuitenkin toinen maailma, jota johtaa kammottava Nukentekijä synkkine suunnitelmineen. 
Kun lumialtaasta löytyy ruumis, Mantelimaan piparikulissit alkavat murtua. 

***

Olo tuntuu jotenkin likaiselta...
Mantelimaa on ensimmäinen kirja, jonka olen Supiselta lukenut ja voi sanoa, että tykkäsin tästä jollain kieroutuneella tavalla. Olo tuntuu kuitenkin siltä, että tästä kirjasta ei saisi tykätä, you know? Mitään ennakko-odotuksia kirjaa kohtaan minulla ei ollut vaan olin törmännyt tähän kirjaan harjoitteluaikanani ja jotenkin kirjan kansi yksinkertaisesti houkutteli lukemaan.

Kirjassa tapahtumapaikkana on ostosparatiisin ja huvipuiston yhdistelmä, Mantelimaa. Mantelimaa näyttäytyi mielestäni enemmänkin jonkinlaisena aikuisten "hyvipuistona", jossa pääosassa on strippareiden esitykset ja lähikapakan kattavat olut- ja viinivalikoimat. Mantelimaassa myymisen motto tuntuu olevan se, että seksi myy. Ja rietastelua mantelimaasta ei pääse uupumaan Jonne J. Halkion ollessa huvipuiston johtajana. Mollin miehen joutuessa onnettomuuteen, entinen poptähti joutuu ottamaan vastuun perheensä elättämisestä ja Halkio käyttääkin tilaisuutta hyväkseen tarjoamalla Mollille töitä. Tuntuu, kuitenkin siltä, että Jonne taitaa itsekin olla jonkin muun ohjattavissa...

On jotenkin vaikeaa keksiä kirjoitettavaa, koska ajatukset ovat niin sekaisin tämän kirjan jäljiltä. Tai no kirjoittamista olisi paljonkin, mutta tuntuu, että en saa ajatuksia tähän millään järkevällä tavalla tuotua esille. Kirjassa oli jotenkin niin paljon kaikkea, ettei tiedä mitä kirjoittaisi. Oli seksiä, naisten asemaa, seksuaalisuuden pohtimista, kuinka joulusta on tehty niin materiaalikeskeistä yms. Kertojina kirjassa toimivat kirjan eri hahmot: Molli, Keke (Mollin mies), Felix (Halkion apuri), Jonne ja Mollin lapset. Lapsilla oli jotenkin jännä rooli tässä kirjassa. Mantelimaa ja (miksei kirjan aikuisetkin) pyrkivät pitämään aina jonkinlaista kulissia yllä, mutta tuntui siltä, että lapset näkivät aina noiden kulissien läpi. Vain lapset todella tiesivät, mitä mantelimaassa oikeasti tapahtui.

"Sanottiin, että lapset, hullut ja humalaiset näkivät toisenlaisen todellisuuden. Felix oli kuunnellut heidän juttujaan lapsiparkissa ja tiesi, että tytöt kulkivat laajasti Mantelimaan näkyvissä ja ehkä näkymättömissäkin osissa."
  
Kirjassa kerrottiin mielenkiintoisella tavalla henkilöhahmojen välisistä suhteista. Myös Mantelimaan historiaa ja syntytarinaa käytiin läpi ja Supinen onkin taitavasti nivonnut yhteen henkilöiden ja tapahtumapaikan tarinat. Jotkin kirjassa esiintyvät hahmot jäivät kuitenkin vähän vajaaksi. Tai jotenkin tuntui siltä, että esim. Antipukin tarkoitus oli vain luoda kirjassa kauhua ja ehkä toimia myös jonkinlaisena vanhana vitsinä? Hahmon tarkoitus jäi ainakin minulle vähän auki. Ehkä pitää joskus lukea kirja uudestaan.. Vähän mysteeriseksi hahmoksi jäi myös itse Nukentekijä ja olisin halunnut lukea tästä hahmosta vielä enemmän. 
Kirjassa kaikki vedetään vähän överiksi ja oli kyllä ihan piristävää lukea tällainen erilainen kirja. Tämän kirjan myötä Supisen muu tuotantokin alkoi kiinnostaa enemmän. Kirja on helppolukuinen ja  luvut ovat lyhyitä, joten kirja on temmoltaan mukavaa luettavaa. Kaiken kaikkiaan tykkäsin Mantelimaasta kovasti. Tarina vetoaa kierolla huumorillaan ja suosittelen lukemaan kirjan, piti joulusta tai ei.
 
 

18. lokakuuta 2016

Liebster Award -tunnustus

Nappasin tämän tunnustuksen Miran blogista ja apua millasia kysymyksiä täältä paljastuikaan. En nyt laita tunnustusta eteenpäin sillä olen varsin uusi näissä blogipiireissä eikä haastettavia oikein tahdo olla. Raapustan postauksen loppuun kuitenkin omat kysymykseni joihin kaikki halukkaat saavat vastata.

                              
      
 Säännöt:

1. Kiitä tunnustuksen antajaa ja linkkaa hänen bloginsa postaukseesi.
2. Laita tunnustuksen logo esille blogiisi.
3. Vastaa tunnustuksen antajan esittämään 11 kysymykseen.
4. Nimeä 5-11 blogia, jotka mielestäsi ansaitsevat tunnustuksen (ja joilla on alle 200 lukijaa).
5. Laadi 11 kysymystä, joihin listaamasi bloggaajat puolestaan vastaavat.
6. Lisää tunnustuksen säännöt postaukseen.
7. Ilmoita listaamillesi bloggaajille tunnustuksesta ja linkkaa oma postauksesi heille, jotta he tietävät mistä on kyse.

Ja sitten vastauksiin:

1. Mikä oli viime vuoden paras lukemasi kirja?
Ihastuin ihan totaalisesti Muriel Barberyn kirjoittamaan Siilin eleganssiin. Jotenkin kirjassa esiintyvät vuoropuhelut ja eri henkilöiden ajatusmaailmat kiehtoivat ihan suunnattomasti. Kirjassa esiintyi myös hyvin syvällisiä ajatuksia ja hienoja oivalluksia. Kirja niin sanotusti ahmaisi mukaansa. Tämä oli yksi niistä kirjoista, minkä takia piti oikein vollottaa. :D Hmm.. No nyt, kun tarkistin niin olenkin lukenut kirjan tämän vuoden puolella. 
Luin viime vuonna ihan hävettävän vähän mitään, mutta Martin Pistoriuksen Mykkä huuto oli ihan mahtava kirja. Suosittelen kaikkia lukemaan tuon ehdottomasti!

2. Minkä kirjan hahmon haluaisit parhaaksi ystäväksesi?
Hmm... Tämäpä on vaikea kysymys. Ois kiva olla jonkun pojan paras ystävä. Eiku hei!! Olis ihan mahtavaa olla Montgomeryn kirjoissa esiintyvän Vihervaaran Annan paras ystävä. Voi hitsi, kun tulikin taas into lukea Annat uudelleen!
 
3. Minkä kirjan haluaisit kaikkien lukevan?
No nyt, kun tuli mieleen nämä vähän vanhemmat kirjat, niin Eleanor H. Porterin Pollyanna on yks lemppareista. Jos elämä oikein masentaa, niin tämä on sellainen kirja, joka saa muuttamaan käsityksiä omista ongelmistaan. Pollyanna on muutenkin jotenkin ihan mahtava hahmo. Tykkään! En sitten tiedä, miten tämä kirja kiinnostaisi poikia, mutta tämä tuli nyt paremman puutteessa mieleen. 
Olisihan se tietysti hyvä, jos jokainen olisi lukenut edes jonkin klassikkokirjan. Näkisi vähän, mistä puhutaan ja näkisi samalla vähän, millaista kirjallisuutta pidetään arvossa. Samalla voi myös pohtia, miksi juuri kyseinen kirja on saanut klassikkoleiman.

4. Minkä kirjan olet lukenut jonkun suosituksesta, mutta et pitänyt?

Nyt ei tule kyllä mitään mieleen.. Onko mulle joku suositellut ees mitään :D ei mitään muistikuvaa. Tai no paitsi Tuomas Vimmaa on tyrkytetty mulle jo pidemmän aikaa, mut tästäkään en voi sanoa mitään, koska en Vimmalta ole vielä kerennyt lukemaan mitään. 
No, Tähtiin kirjoitettu virhe oli sellainen kirja, mikä ei oikein innostanut. Tarina oli loistava ja elokuvastakin tykkäsin, mutta joku siinä kirjan kirjoitustyylissä tökki jotenkin pahasti.. Pitää varmaan lukea kirja uudestaan ja katsoa, että onko tuntemukset nyt samat. Tai sitten voisi kokeilla lukea englanniksi..

5. Minkä kirjan toivoisit itse kirjoittaneesi?

No heti ensimmäisenä tulee mieleen tottakai Harry Potterit. :D

6. Kuka on suosikkikirjailijasi?

En oikein osaa nimetä ketään suosikkia. Pidän J.K. Rowlingin ja Ilkka Auerin tavasta kirjoittaa, mutta niin moni muukin kirjailija vetoaa tuotannollaan minuun. Kaikilla on joitakin hyviä puolia. :)

7. Millainen kirjan miljöö kiehtoo sinua eniten?
Tähän en oikein osaa sanoa mitään tarkkaa... Jotenkin se, miten miljöö on tuotu kirjassa esiin vaikuttaa siihen, miltä se minusta tuntuu. Esimerkiksi Taru Sormusten Herrasta oleva Kontu tai Anna -kirjoissa esiintyvä Vihervaara ovat jotenkin ihania paikkoja. Toisaalta myös hyvin kuvatut kaupunkimiljööt on siistejä, esim. New York tai Lontoo. Noissa esimerkeissä on jotain mystistä, joka kiehtoo.

8. Mikä on viimeisin ostamasi kirja?
Hmm... Nyt hävettää myöntää, mutta olen viimeksi ostanut kirjan varmaankin kaksi vuotta sitten. Vai onkohan siitä jo kolme vuotta.. No kuitenkin, ostamani kirja oli Jane Austenin Ylpeys ja ennakkoluulo. Oli ihan pakko ostaa tuollainen klassikko ja osasyynä kirjan osamiseen oli sen hieno kansi. Tuolla se koristaa kirjahyllyä, mutta pitäisi vielä saada aikaiseksi lukea kyseinen kirja.

9. Mitä haluaisit lukea loppu vuonna?
Mahdollisimman paljon kaikkia sellaisia kirjoja, jotka eivät liity millään tavalla oppariin!! Jotenki opparin tekeminen on saanut mulla aikaan sen, että lukemisesta ei nauti samalla tavalla kuin ennen. Onneksi valmistuminen on lähellä, joten kohta saan alkaa haalimaan kaikkia ihania kirjoja luettavaksi!

10. Mitä ovat kirjalliset haaveesi?

No olisihan se ihan mahtavaa saada kirjoitettua joku kirja, mutta sekin on kaukainen haave. Toisena, ehkä paremmin toteutettavissa olevana, haaveena voisi olla se, että haluan lukea mahdollisimman paljon erilaista kirjallisuutta. Haluaisin myös kehittyä vinkkaajana, jotta osaisin sitten työelämässä palvella asiakkaita paremmin. 

11. Mikä lukemisessa on parasta?

Lukemisessa parasta on se muihin maailmoihin uppoaminen. Lukemisessa saa unohtaa omat murheensa ja kadota mielikuvitusmaailmaan pieneksi hetkeksi. Toimii hyvänä stressin poistajana. :D

Minun kysymykseni:

1. Kuka kirjallisuuden pahishahmoista on mielestäsi mielenkiintoisin?
2. Kirjahahmoihastuksesi? 
3. Mikä on mielestäsi paras klassikkokirja?
4. Kirja, joka on jättänyt jälkeensä tyrmistyneisyyden tunteen? (esim. yllättävän lopun takia)
5. Hauskin kirja, minkä olet lukenut?
6. Pidätkö murteella kirjoitetuista kirjoista?
7. Valitsetko kirjoja luettavaksi enemmän kannen vai takatekstin perusteella?
8. Aiheet, josta on mielestäsi kirjoitettu jo ihan liikaa?
9.Tykkäätkö lukea kirjoja, joissa on minäkertoja vai pidätkö enemmän kirjoista joissa on ulkopuolinen kertoja?
10. Mihin tupaan haluaisit kuulua Tylypahkassa?
11. Kirjasuosituksesi?

17. lokakuuta 2016

Kirjoja ja vähän muutakin

Heippa kaikille! Täällä kirjoittelee Sanna, melkein valmis kirjastotäti. Blogin aloittaminen on ollut jo monia vuosia ajatuksen tasolla, mutta esteenä sille on ollut pitkälti omat tuntemukset siitä, että ei osaa oikein kirjoittaa ja tuoda omia ajatuksiaan julki järkevällä tavalla. Viimein rohkaistuin sen verran (myös kavereiden kannustuksella oli oma osansa), että tällaisen bloginrepaleen kyhäsin kokoon ja saa nähdä millaista jälkeä tästä oikein tuleekaan. 

Alun perin tarkoituksena oli keskittyä ihan vain oman elämän kuvaamiseen ja arkipäivän tapahtumiin, mutta sitten ajatus kirjablogista heräsi takaraivossa. Pääasiassa tässä blogissa siis keskitytään kirjoihin, mutta silloin tällöin saatan kirjoittaa myös jotain muutakin. Kirjoittelen kirjoista senkin takia, että siitä voisi olla hyötyä myös tulevaisuudessa työelämässä. Saisi joitain ajatuksiaan muistiin ja ehkä niiden pohjalta voisi joskus pitää vaikka kirjavinkkauksen. :)

Tunnustan kuuluvani juuri siihen lukijaryhmään joka ahmii "hömppäromaaneja". Kaikki Robertsin ja Steelin kirjat olen varmaan kolunnut useamman kerran läpi. Ehkä tännekin eksyy muutama "hömppäpostaus", mutta olisi mukavaa myös tutustua ihan erilaisiin kirjoihin, mitä ei välttämättä tulisi ihan ensimmäiseksi valittua kirjahyllystä. Postauksia tulee ihan laidasta laitaan lasten- ja nuortenkirjoista aikuistenkirjallisuuteen. En vielä osaa sanoa, kuinka usein postauksia on luvassa, koska tällä hetkellä opinnäytetyön pakertaminen loppuun vie aika paljon ajastani. Toinen seikka, joka vaikuttaa postaustiheyteen on se, että vaikka olenkin nopea lukija, se että olen tyytyväinen kirjoittamaani tekstiin vie varmasti aikaa. 

Tervetuloa jännittämään kirjoittajan kanssa, että mitä tänne vielä keksin. :)