Hannu Mäkelä – Voimalla seitsemän pöllön

Kirjan tiedot
Kirja: Voimalla seitsemän pöllön
Kirjalija: Hannu Mäkelä
Kuvittaja: Elina Warsta
Kustantaja: Tammi
Julkaisuvuosi: 2017
Sivumäärä: 119

Isopöllö päättää muuttaa Suurkorven omaksi valtakunnakseen ja alistaa toiset pöllöt alamaisikseen. Tämä ei ole helppoa, sillä muilla pöllöillä on asiasta omia ajatuksia ja ne vastustavat hanketta kukin tavallaan. Kaiken lisäksi metsään muuttaa yllättäen suuri harakkaparvi. Miten tulijoiden kanssa tulla toimeen, siinäpä kysymys johon ei seitsemän pöllön voiminkaan saada heti vastausta.

*** 

"TÄMÄ KUTSU ON VAIN SINULLE! Metsäämme on saapunut suuri Onni. Suurkorpemme muuttuu uudeksi mahtavakunnaksi. Tule keskiöölillä niittyaukealle ja kuule lisää tästä henkkeesta. Äänestämme myös tulevan valtavakuntamme nimestä sekä sen halitsijasta. Jokaisella on yksi änni ja yksi ehostus. Tillaisuuessa ilmainen virvoitustarjoomus, jonka jälkeen seuraa vielä tuntitanssia." 

                                                                                       Voimalla seitsemän pöllön, s. 43 

Tämän kirjan muovittamisessa menikin rutkasti aikaa, kun huomasin selaavani kirjan kuvitusta ja saatoin samalla lukea lauseen sieltä lauseen täältä. Kirja on kaunis niin monella tavalla. Sekä Warstan hienot kuvitukset että Mäkelän mukaansa nappaava teksti teki lukijaan vaikutuksen. 

Kirjassa pöllöt ovat vähän pöllöjä ja jokaisella pöllöllä on hauskat ominaiset piirteensä. On Isopöllö, vähän suuruudenhullu ja itserakas huuhkaja, joka kaikessa mahtavuudessaan on kuitenkin hiukan yksinäinen. Tämä pohjimmiltaan ajaakin sen alistamaan kaikki muut pöllöt sen alamaisiksi. 

Pienin metsän pöllöistä on linnunpöntössä asustava Jade, jonka höyhenpeite on kateuden vuoksi saanut ikävän vihreän sävyn. 

Eksotiikkaa metsään tuova seurallinen Kookos-neiti on taas pirteä tuulahdus ulkomaita. Mausteista ruokaa rakastava Kookos on muiden pöllöjen joukossa oikea kummajainen ja kummallisuutta lisää sekin seikka, että Kookos on vegaani. 

Täysin Kookoksen vastakohta on Puupöllö, jolta puuttuu täysin kaikenlaiset sosiaaliset taidot. Puupöllö saattaa töksäyttää kaiken mitä mieleen juolahtaa suoraan päin naamaa. Pöllö onkin harmittavan suorapuheinen, sillä lähestymisyritykset erääseen hentoon Jadeneitoon näyttävät tyssäävän alkumetreillä. 

Metsän runoilijana tunnetaan jäyhä Kivipöllö,  kun taas metsän terveydenhuoltoa pitää pystyssä suuri vaalea Valkopöllö. Viimeinen pöllöistä, vanhin ja viisain pöllö on Kaleva. Tämä Pariisissa syntynyt Väinämöistä muistuttava pöllö on oikea metsän taiteilija.

Metsän rauhaa tulee tosiaan häiritsemään äänekäs harakkaparvi, joka sekoittaa myös Isopöllön valtakunnan perustamis hankkeen. On keksittävä jokin keino harakoiden häätämiseksi vai olisiko tarjolla muitakin mahdollisuuksia?

Kirjan teksti oli hienon kuvailevaa ja kirjan lukikin suhteellisen nopeasti. Tykkäsin tosi paljon siitä, että pöllöt olivat keskenään niin erilaisia ja miten hienosti pöllöjen välisiä suhteita oli kirjassa kuvailtu. Kirjan teemoina voidaan pitää tasa-arvoa ja myös diktatuuria. Aiheita käsitellään teoksessa hienosti juuri lapsille sopivalla tavalla. Suosittelisin kirjaa kolmosluokkalaisista eteenpäin.

Elvis elää!

Kirjan tiedot
Kirja: Kaiken takana on salaliitto : Tutkimusmatkoja epäilysten maailmaan
Kirjailija: Jonas Sivelä
Kustantaja: Atena 
Julkaisuvuosi: 2015
Sivumäärä: 208

"Kaiken takana on salaliitto" kurkistaa salaliittojen mystiseen maailmaan. Paljastussivusto WikiLeaks osoittaa, että salaliittoja todella on olemassa, mutta miten erottaa terve kritiikki huuhaasta? Miksi jotkut tapahtumat – kuten aids-epidemia tai Kennedyn murha – kylvävät epäilyksen siemeniä? Miksi vapaamuurarit, Bilderberg ja Illuminati esiintyvät monissa teorioissa?

***

Tartuin tähän kirjaan silkasta mielenkiinnosta. Olen aina vähän hymähdellyt kaikenlaisille salaliittoteorioille, mutta en ole kuitenkaan torpannut kaikkia teorioita joita olen kuullut. En kuitenkaan usko, että Elvis nyt joku päivä sittenkin kävelisi julkisuuteen niin monen vuoden jälkeen "kuolemastaan". Kirjan luettuani aloin kuitenkin miettiä kaikenlaisia salaliittoteorioita ja jotenkin tuntuu, että näistä teorioista tehdään tahallaan niin älyttömiä, että ei voi olla koskaan varma, mikä on totta ja mikä ei. 

Kirja alkoi hyvinkin viihdyttävällä tavalla kertomalla erilaisista teorioista ja julkkisten kuolemiin liittyvistä hämäräperäisyyksistä. Voin sanoa, että jaksoin lukea noin puolet kirjasta hyvinkin intensiivisesti, mutta sitten kun huomio keskittyi vapaamuurareihin, juutalaisiin ja maailmanherruuteen mielenkiinto lopahti täysin. Kirjan loppupuolisko oli mielestäni jopa aika tylsänpuoleinen. Tästä huolimatta en sano kirjaa huonoksi. Ihminen joka on kiinnostunut kirjan loppupuolen aiheista voi saada teoksesta paljon enemmän irti kuin meikäläinen.  

Monet kirjassa esiintyvät salaliittoteoriat olivat itsellenikin tuttuja, mutta teos sisälsi myös joitakin yllättäviä tapauksia. Sivelä ei itse ota kauheasti kantaa eri teorioihin vaan kertoo niistä hyvinkin neutraalisti.Voi hyvinkin olla mahdollista, että jotkin maailmalla jylläävistä salaliittoteorioista on tosia. Mutta olen myös sitä mieltä, että ihmiset näkevät usein asioissa sen mitä haluavatkin nähdä.

Sarah J. Maas – Throne of Glass : Lasipalatsi

Kirjan tiedot
Kirja: Throne of Glass : Lasipalatsi
Kirjailija: Sarah J. Maas
Suomentaja: Sarianna Silvonen
Kustantaja: Gummerus
Julkaisuvuosi:  2012 (suom. 2017)
Sivumäärä: 438
Sarja: Throne of glass #1

Adarlanin hovin valtaistuinsaliin astelee pahamaineinen salamurhaaja. Hän ei ole tullut tappamaan julmaa kuningasta, vaan hän on siellä lunastaakseen vapautensa. Jos hän päihittää taistelutaidoillaan 23 varasta, salamurhaajaa ja soturia, hänet vapautetaan orjatyöstä suolakaivoksilta ja hänestä tehdään Kuninkaan Miekka. Hänen nimensä on Celaena Sardothien, ja hän on 18-vuotias nuori nainen. 

Kruununprinssi saa Celaenan raivoihinsa. Kuninkaallisen vartioston kapteeni ottaa hänet suojatikseen. Kaukaisen maan prinsessasta tulee hänen ystävänsä. Mutta linnassa lymyää jotain hyvin uhkaavaa, ja Celaenan kilvoittelu vapaudesta muuttuu selviytymiskamppailuksi. Hänen on käytävä taisteluun pahan kitkemiseksi ennen kuin se tuhoaa hänen maailmansa. Onko taikuus sittenkään kadonnut valtakunnasta?

*** 

Oli ilta ja ajattelin vain vähän vilkaista muutamaa ensimmäistä lukua saadakseni jonkinlaisen kuvan, millainen kirja on kyseessä. Kello oli tuolloin jotain yhdentoista pintaan. Kello 04.11 kirja oli luettu. Hups. Mites tässä näin pääsi käymään :D Tarina vei kyllä niin mukanaan, että lopettaminen oli mahdotonta. Olen tykästynyt kirjoissa tällaisiin vahvoihin naishahmoihin ja laittaessani varauksen tähän kirjaan odotin jo malttamattomana, että saisin teoksen hyppysiini. 

Kirjassa lempihahmokseni muodostui Kuninkaallisen vartioston kapteeni Chaol, josta tulee Celaenan tukija kamppailussa erilaisia vastustajia vastaan. Chaol oli mielestäni sellainen vahva ja herkkä hahmo joka erottui selvästi muista kirjan hahmoista. Chaolin ja Celaenan välisen suhteen kehittymistä oli todella mukava seurata ja en malta odottaa, mitä seuraavassa osassa tapahtuu. 

Eniten ärsytystä minussa herätti itse prinssi Dorian. Jotenkin hahmo oli kauhean ylimielinen ja sain hänestä jotenkin hemmotellun kuvan. Dorian oli myös jotenkin liian röyhkeä. En tiedä sitten, miten mieli muuttuu sarjan muut kirjat luettuani. Kolmiodraaman ainekset ovat kasassa, kun sekä Dorian että Chaol kiinnostuvat Celaenasta. Saa nähdä mitä tässä sopassa vielä tapahtuu.

Itse Celaena jäi vielä vähän mysteeriksi. Välillä hahmo ärsytti, joskus taas Celaena oli taas ihan mahtava vahva nainen josta löytyi myös jotain ihan älyttömän herkkää. Kirjassa saatiin nähdä välähdys Celaenan vaarallisuudesta ja minusta ainakin tuntuu, että hahmon sisällä kytee paljon enemmän kuin nyt paljastettiin. Kenties salamurhaaja on vaarallisempi kuin edes itse tajuaa.

Kirjassa tapahtui koko ajan jotain (ehkä en siksi pystynyt laskemaan kirjaa käsistäni), mutta tarinassa saatiin myös pieniä hengähdystaukoja. Mukavaa kirjassa oli sekin, että tarinaa ei kerrottu koko ajan Celaenan näkökulmasta vaan kertojina toimivat silloin tällöin Dorian, Chaol ja muutama muu hahmo. Tällä tavoin pääsi kurkkaamaan vähän jokaisen hahmon pään sisään. Hyvän ja pahan välisessä taistelussa on joskus vaikea erottaa liittolaiset vihollisista ja erilaiset salaliitot ja juonittelut tekevät tarinasta vielä mielenkiintoisemman.

Seuraava osa Keskiyön kruunu ilmestyy vasta ensi vuoden helmikuussa. Miten ihmeessä sinne asti jaksaa odottaa?! 

 

Joel Willans – 101 very Finnish problems : The Foreigner's Guide to Surviving in Finland

Kirjan tiedot
Kirja: 101 Very Finnish Problems : The Foreigner's Guide to Surviving in Finland
Kirjailija: Joel Willans
Kustantaja: Gummerus
Julkaisuvuosi: 2017
Sivumäärä: 214









Everything you need to know to survive life in Finland

101 Very Finnish Problems provides you with priceless insights into the everyday trials and tribulations of life on super Suomi. After reading this book, you'll be far better equipped to deal with all that Finland can throw at you, from sauna spankings to drunken Santas.

***

Ihan hauska pläjäys Suomesta ja suomalaisista ulkomaalaisen silmin nähtynä. Minua ja varmaan muitakin suomalaisia kiinnostaa aina, mitä muut meistä ajattelevat ja tunnemme jopa ehkä jonkinlaista ylpeyttä siitä, että olemme niin salaperäistä ja erikoista kansaa. Joskus kyllä vaan turhauttaa se, minkälaisia ennakkoluuloja ulkomaalaisilla on meitä suomalaisia kohtaan. Toki meilläkin on muista omat ennakkoluulomme, mutta ainainen keskustelu siitä, että Suomi on kylmä ja ihmiset viinanhuuruissa tallustelevia metsäläisiä alkaa jo pikkuhiljaa kyllästyttää. Tässä kirjassa esitettiin monia hyviä ja oivaltavia seikkoja Suomesta ja suomaisuudesta, mutta kyllä tässäkin puhuttiin mielestäni vähän turhan paljon viinan kanssa läträämisestä, pitkistä välimatkoista ja siitä kuinka metsä on suomalaisille tärkeä asia. 

En kuitenkaan hauku kirjaa huonoksi sillä oli tämä lukukokemus ihan hauskakin. Esimerkiksi hiihtolomasta puhuttaessa kirjailija kuvaili hauskasti sitä, miltä tuntuu olla ainut henkilö, joka ei osaa hiihtää, sillä KAIKKI suomalaiset osaavat hiihtää. Tunne oli samanlainen kuin se, että olisi juhlissa ainut joka ei osaa tanssia, kun kaikki muut jättäsivät tanssitaidoillaan Michael Jacksoninkin varjoon. Willans vertasi, että kysymällä suomalaiselta, osaako hän hiihtää, olisi samanlaista kuin kysyisi britiltä, juoko hän teetä. Lukiessa tuli kyllä ajatelleeksi, että enpä taida minäkään tuntea ketään, joka ei osaisi hiihtää. 

Mielestäni vähän liioiteltuja asioita kirjassa oli esimerkiksi se, että ihmiset välttelisivät naapureitaan siinä pelossa, että joutuisivat juttelemaan näiden kanssa. Tai se, että suomalainen ei ymmärrä sarkasmia. Ehkä se voi ulkomaalaisesta tuntua siltä, koska suomalaisessa kielessä äänenpainolla on todella tärkeä osa jos puhutaan sarkasmista. Ulkomaalaiselle tämä voi olla vaikea ymmärtää. 

Ja se small talk. Tämä vähän naurattaa jo. Kyllä me suomalaiset osaamme small talkata, mutta useimmiten tämä tapahtuu töissä asiakaspalvelussa tai jo tutussa porukassa. Ventovieraille puhuminenkaan ei mielestäni ole suomalaisille mikään ongelma, mutta muualta tulleelle voimme vaikuttaa pidättyväisiltä tai jopa tylyiltä, koska emme jaa koko elämäntarinaamme tai vanno ikuista ystävyyttä ventovieraan kanssa ensitapaamisellamme. 

Lukukokemus oli ärsytystä, ylpeyttä ja myös huvittuneisuutta herättävä. Tämän jälkeen tuli kyllä vähän sellainen ylpeyden fiilis, että onpa hienoa olla tällainen erikoinen ja eksoottinen suomalainen. Ei meidän pidäkään olla samanlaisia kuin muut. Ollaan rohkeasti just sitä mitä me ollaan ja ylpeitä sitä!

J. K. Rowling – Harry Potter ja Azkabanin vanki

Kirjan tiedot
Kirja: Harry Potter ja Azkabanin vanki
Kirjailija: J. K. Rowling
Suomentaja: Jaana Kapari-Jatta
Kannen kuvitus: Mika Launis
Kustantaja: Tammi
Julkaisuvuosi: 1999 (suom. 2000)
Sivumäärä: 456
Sarja: Harry Potter #3

Vaarallinen velho Sirius Musta on paennut Azkabanin vankilasta, mistä yksikään vanki ei ole koskaan ennen onnistunut pakenemaan. Sirius Musta on vuosia aiemmin tuomittu kolmentoista ihmisen murhasta, ja nyt hän on vapaalla jalalla. Kaikki merkit viittavat siihen, että hän haluaa etsiä käsiinsä Harry Potterin. Taikaministeriö on valppaana, ja Tylypahkan velhojen ja noitien koulussa kiristetään turvatoimia. Koulun porteille värvätään vartioimaan Azkabanin vanginvartijat, kauhistuttavat ankeuttajat. Harry luottaa Tylypahkan muurien suojaan ja rehtori Dumbledoreen, mutta onko hän turvassa edes Tylypahkassa? Miksi Sirius Musta etsii juuri Harrya? Entä miksi ankeuttajien läsnäolo vaikuttaa Harryyn paljon voimakkaammin kuin muihin? Mysteeri johdattaa ystävykset Harryn, Ronin ja Hermionen uskomattoman lennokkaan seikkailun pyörteisiin.

***

Tämä postaus on odotellut kirjoitusta jo ainakin parisen viikkoa.. ellei enemmän? Kirja on siis tullut luettua jo jonkin aikaa sitten, ja kirjaa on meidän kaveriporukan lukupiirissäkin jo käsitelty. Tästä on vaan jotenkin ollut vaikeaa aloittaa kirjoittaa mitään, mutta oksennan tähän nyt kaiken mitä mieleen tästä kirjasta nousee.

Harry Potter ja Azkabanin vanki on noussut monella suosikiksi sarjasta puhuttaessa. Kun kysytään, että miksi, siihen ei oikeastaan osata vastata. Kaikki ovat vain yksimielisesti sitä mieltä, että kirja vaan on älyttömän hyvä! Ja olen heidän kanssaan ehdottomasti samaa mieltä, vaikka tämä ei ehkä ihan suosikkipotterini olekaan. Pohdimme lukupiirissä syitä kirjan suosioon ja saimmekin jonkinlaista listaa kasaan:

1. Azkabanin vanki on kirjana jo vähän aikuismaisempi, eikä kirjan "lapsellisuus" ärsytä vanhempaa lukijaa enää yhtä paljon kuin ehkä kahdessa aiemmassa kirjassa. Kirjan hahmot ovat selvästi kypsyneet ja vakavoituneet. Kirjasarjan ns. esittelyosat voidaan sanoa jääneen tässä vaiheessa taakse ja nyt päästään oikeasti tarinaan kiinni. Nyt päästään seuraamaan kiinnostuneena, mitä tarina tuo tullessaan.

2. Kirja on ensimmäinen, jossa Harry ei kohtaa Voldemortia, ja tämä seikka tuokin mukavaa vaihtelua tarinan kulkuun. Voldemortin puuttuminen ei haittaa sillä muita tapahtumia on niin paljon.

3. Historian havinaa. Kirjassa esitellään ensimmäistä kertaa Harryn vanhemmat ja heidän kaveripiirinsä kunnolla. Selviää myös se, miksi Kalkaros vihaa Harrya niin paljon. Muut kirjat lukeneena täytyy hämmästellä edelleen, miten nerokkaasti Rowling osaa nivoa yhteen kaikki pienimmätkin seikat, että tarinasta tulee järkevä kokonaisuus.

Varmasti unohdin kirjoittaa tähän vielä jotain todella oleellista, mutta noh... :D

   Sarjassa ilmestyneet

   Harry Potter ja viisasten kivi

   Harry Potter ja salaisuuksien kammio

   Harry Potter ja Azkabanin vanki

   Harry Potter ja liekehtivä pikari

   Harry Potter ja Feeniksin kilta

   Harry Potter ja puoliverinen prinssi

   Harry Potter ja kuoleman varjelukset

Maritta Lintunen – Takapiru

Kirjan tiedot
Kirja: Takapiru
Kirjailija: Maritta Lintunen
Kustantaja: WSOY
Julkaisuvuosi: 2016
Sivumäärä: 219












MITÄ TAUSTALLA HÄÄRIVÄ 
TAKAPIRU VOI SAADA AIKAAN?

Maritta Lintusen mestarillisissa novelleissa ihmiset toimivat yllykkeiden vieminä. Kirjailija saa viestejä tuntemattomalta ja alkaa työstää romaaniaan vihjesanojen mukaan. Kouluun tulee välkky poika, jonka ärsyttämänä opettaja paljastaa omat heikkoutensa. Menneisyyttä ei pääse pakoon: tyttöystävä vuosien takaa tupsahtaa vastaan kiusallisessa tilanteessa, tai yhtäkkiä muistaa jonkun, jolla ei kuvitellut olevan merkitystä. 

Eri-ikäisten ihmisten maailmankuvaa muokkaavat paitsi elämänkokemus myös oman sukupolven moraalikäsitykset. Oikean ja väärän raja häilyy ja hyvät aikeet saattavat johtaa arvaamattomiin tuloksiin. 

*** 

Olipas suorastaan pirullisen hyvä novellikokoelma! Innostuin lukemaan novelleja enemmänkin luettuani tätä ennen Riikka Ala-Harjan Reikä-teoksen. Vaikka Reikä oli ihan mukiinmenevä teos sekin, niin täytyy kyllä sanoa, että tämä teos nousee omassa novellilistassani ykkössijalle. Novellit tempaisivat mukaan ja kirjaa ei malttanut laskea käsistään. Takapiru tulikin luettua melkein yhdeltä istumalta.

Tarinat olivat todella hyviä ja jotenkin kirjassa kiteytyi se, miten ihmismieli osaakin olla kiero. Ensinäkemältä kaikki voi näyttää olevan hyvin, mutta kun tarinaa lukee eteenpäin, huomaa miten pinnan alla kytee monia vahvoja tunteita kateudesta vihaan. Huomaa, ettei novellien kirjoittaminen ole Lintuselle uutta hommaa, vaan kirjoitettuja novellikokoelmia on takana jo muutama. Kiinnostaisi lukea joku hänen romaaneistaan ja katsoa onko Lintusen vahvuus nimenomaan näissä lyhyissä tarinoissa vai säilyykö kiinnostavuus myös pitemmissä teksteissä.

Lempinovellikseni muodostui lopulta kirjan ensimmäinen novelli nimeltään Kylkiäinen. Novellin loppu jätti ristiriitaiset fiilikset ja toisaalta loppu oli ihan nerokas. Tarinassa tyttö isoveljensä kanssa päättää antaa vähän turhan läheisiin väleihin tytön kanssa käyneelle miehelle opetuksen. Mutta kuka lopulta on tarinan "pahis".

"Mä menen takaisin nukkumaan. Mutta sinä mietit siinä asiaa aamuun asti. 

Veteen on turha yrittää kieriä, painut pohjaan kuin märkä tukki. Onko selvä?

Sä et ole muuta kuin vittupääeskopartanen, joka käyttää heikompia hyväkseen!" 

                                                                                                                          Kylkiäinen, s.24–25

Suosittelisin tätä teosta novellien maailmaan tutustuville. Novellit olivat mielenkiintoisia ja teksti oli helppolukuista joten kirja sopii myös vähän lukeville. 

Neil Gaiman – Coraline varjojen talossa

Kirjan tiedot
Kirja: Coraline varjojen talossa
Kirjailija: Neil Gaiman
Suomentaja: Mika Kivimäki
Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2005 (suom.)
Sivumäärä: 221 (pokkari)
Palkinnot: Hugo-palkinto (2003), Bram Stoker -palkinto (2003), Locus-palkinto (2003), Nebula-palkinto (2004)



"Hiiret lähettivät sinulle viestin", vanha mies kuiskasi.
"Viesti kuului näin: Älä mene ovesta."
Mutta eräänä yönä ovi oli raollaan – ja Coralinen teki mieli lähteä tutkimusretkelle. 

***

Hui! Vähän kauhua arkeen. Tämä oli ehkä kaikista mukavin kirja vinkata viitosluokkalaisille. Kirjasta sai vinkkaukseen hyviä lukunäytteitä jotka jättivät kuulijat odottavan jännityksen partaalle. Monta kappaletta kyseistä kirjaa lähtikin nuorten mukana kotiin asti luettavaksi.

Kirja siis kertoo tytöstä nimeltä Coraline, joka asuu suuressa talossa vanhempiensa kanssa. Koska talo on niin iso, se on jaettu eri asuntoihin joissa asustaa aika erikoisia ihmisiä. Coralinen vanhemmat ovat aika kiireisen oloisia, eivätkä ehdi pitää seuraa tytölle. Coraline onkin aika pitkästynyt ja alkaa tutkia taloa. Coralinen kodin ja viereisen huoneiston välillä on ovi, joka on muurattu umpeen. Tämä ovi pidetään lukossa, mutta jokin ovessa kiinnostaa Coralinea suunnattomasti, sillä hän käy vähän väliä katsomassa oven taakse. Eräänä päivänä käykin niin, että oven takana ei olekaan tuttua tiiliseinää vaan pimeä käytävä. Tyttö päättää tutkia asiaa tarkemmin ja käytävän toisessa päässä odottaakin jotain varsin merkillistä. 

Kirja on kirjoitettu taitavasti ja kauhun elementit on sijoitettu kirjaan todella hyvin. On kummallisia ääniä, nopeasti liikkuvia varjoja yms. Kirja ei mielestäni sisällä kauhua ihan alusta asti. Lähinnä kirjan alku on aika kummallinen.. tai ainakin eri hahmot ovat. Mutta mitä pidemmälle tarinassa edetään, sitä karmivammaksi tunnelma kehittyy. Kuvailemalla miltä Coralinesta tuntuu, saadaan lukijalle itsellekin hyvä käsitys siitä, miltä tilanne todellisuudessa vaikuttaa. Tarinan loppu pääsi yllättämään kyllä aika täydellisesti. Ehdin jo kerran huokaista helpotuksesta kunnes selvisi, että tämä nyt ei ollutkaan vielä kaikki tässä. Mielen perukoille jäi kirjan loputtua kytemään ajatus, että mitä jos sieltä vielä ilmestyy joku jippo. :D 

Lukukokemuksena kirja oli kyllä hyvin mielenkiintoinen näin aikuislukijallekin. Ja tästä kirjasta intoutuneena täytyy kyllä tutustua Neil Gaimanin tuotantoon enemmänkin vastaisuudessa. Alla kirjasta tehdyn elokuvan traileri. Näyttää kyllä ihan mielenkiintoiselta. Saa nähdä, tarttuuko leffakin joskus mukaan kirjastossa käydessäni. :)

John Boyne – Leijuva poika

Kirjan tiedot:
Kirja: Leijuva poika
Kirjailija: John Boyne
Suomentaja: Laura Beck
Kuvittaja: Oliver Jeffers
Kustantaja: Bazar
Julkaisuvuosi: 2014
Sivumäärä: 269

Billy Brocket syntyy tuiki tavalliseen perheeseen. Lakimiesvanhemmat välttävät herättämästä turhaa huomiota ja pyrkivät kaikessa kohtuuteen. Billyllä on sisko, veli ja uskollinen koira nimeltä Kapteeni Nemo. Mutta perheellä on yksi ongelma: Billy uhmaa perustavanlaatuista luonnonlakia, painovoimaa. Hän leijuu, ellei käytä hiekkapusseja painoina. Kunnes eräänä päivänä vanhemmat kyllästyvät erilaiseen poikaan ja tekevät peruuttamattoman ratkaisun. 

***

Todella hieno ja opettavainen tarina John Boynelta. Boyne voi olla ennestään tuttu myös monista muista teoksistaan, kuten kirjasta Poika raidallisessa pyjamassa, josta on tehty myös elokuva. Kyseisestä kirjasta tulee tänne ehkä postaus jossain vaiheessa, kun saan sen tuosta yöpöydältä olevasta kirjapinosta ahmaistua. Tartuin tähänkin teokseen kirjavinkkausta ajatellen ja en oikeastaan tiennyt, mitä odottaa kirjalta. Luulin, että kirja olisi ollut kevyempi, mutta tarina paljastuikin aika syvälliseksi ja monipuoliseksi.

Kirja pohtii sitä, miten erilaisuuteen tässä maailmassa suhtaudutaan ja miten erilaisuus voi käydä ihmisille taakaksi jos sitä ei osaa itse arvostaa. Kirja näyttää myös sen, miten erilaisuus voi olla mahtava rikkaus jota tulisi vaalia. Vaatii myös rohkeutta olla erilainen vaikka muut katsoisivatkin sinua moittien ja halveksien.

Kirjan henkilöt ovat kukin omalla tavallaan erilaisia ja oli hienoa, että Boyne on luonut niin monenlaisia henkilöitä tarinaan aina pikkupojasta vanhukseen, köyhästä rikkaaseen. Skaala on niin laaja, mutta silti kirja ei kuitenkaan vaikuta missään vaiheessa sekavalta. Mukavan "mausteensa" kirjaan tuo Billyn perheelleen kirjoittamat postikortit mistä milloinkin. Oli myös todella hyvä, että kirjassa ei käsitelty pelkästään Billyn tunteita vaan jokainen hahmo sai kertoa oman tarinansa.

Kirja kätkee sisäänsä hienovaraisia vihjeitä eri hahmoihin liittyvistä asioista joita nuorempi lukija ei välttämättä huomaa. Tällaisia vihjeitä ovat esimerkiksi kahden rouvan erikoisen läheinen "ystävyys" tai nuoren naisen herkkyys ja mahan (vielä litteän sellaisen) hellä silittely. Vaikka näitä hienovaraisia vihjeitä lukija ei huomaisikaan, ei se hämmennä lukijaa vaan lukemista voi huoletta jatkaa sujuvasti näistä seikoista huolimatta. Kirjan hahmojen erilaiset tarinat saattavat hyvässä tapauksessa poikia mielenkiintoisia keskusteluja muiden lukijoiden kanssa. Kirja sai näin vanhemmankin lukijan miettimään erilaisuuden arvostamista ja sen vaalimista ihan eri tavalla. Eikö loppujen lopuksi me kaikki olla aika erikoisia.

Mikä loppujen lopuksi on normaalia? Ja kuka sen määrittelee?

 

Anu Ojala – Aino neljän tuulen tyttö

Kirjan tiedot
Kirja: Aino neljän tuulen tyttö
Kirjailija: Anu Ojala
Kuvittaja: Maaria Laurinen
Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2008
Sivumäärä: 191
Sarja: Aino #1 

Aino on asunut koko ikänsä Lapissa mumman, papan ja rakkaan Nunnak-hevosensa kanssa. Nyt hänen on vanhempien työn takia muutettava Etelä-Suomeen. Kaupungissa paljasjalkaista, mustasilmäistä ja eläinten kanssa keskustelevaa tyttöä pidetään kummajaisena. Erityisesti eräs kultatukkainen poika tuntuu melkein kantavan kaunaa Ainolle. Kaupunki ei selvästi ole häntä varten. 

Kunnes pohjoistuulta seurannut tunturihaukka johdattaa Ainon läheiseen kansallispuistoon ja hevostalleille. Metsässä hän tuntee taas olevansa oma itsensä. Mutta luonto voi äkkiä muuttua arvaamattomaksi ja yllättää Ainonkin. 

*** 

Ja taas kerran nuortenkirjojen pariin! Tämä kirja oli jotain aivan erilaista, mitä olen hevoskirjoilta tottunut odottamaan. Olen kuitenkin entisenä heppatyttönä lukenut muutaman hevoskirjan :D Odotin kirjalta enemmän keskittymistä hevosten kanssa toimimiseen, mutta yllätyin positiivisesti. Tarinassa hevoset, ja itse kertomus Ainon koti-ikävästä ja hänen kyvystään kommunikoida eläinten kanssa, kulkivat tasavertaisina läpi kirjan. Hevoset eivät kuitenkaan kirjassa jääneet suinkaan vähälle huomiolle! Tärkeässä osassa oli myös Ainon kotiutuminen kaupunkiin ja uusien ystävyyssuhteiden muodostuminen.

Piristävän ruiskeensa tarinaan toi Ainon ainutlaatuinen murre, joka erotti hahmon mukavasti muista nuorista, jotka taas puhuivat selvästi eteläisittäin. Pidin Ainosta hahmona, sillä itsekin luonnosta pitävänä ja maalla asuneena pystyin samaistumaan moniin Ainon tuntemuksiin ahdistavasta kaupunkivilinästä ja ihmisten välinpitämättömyydestä eläimiä ja luontoa kohtaan. Pidin myös kirjassa siitä, että keskeisiksi hahmoiksi oli valikoitunut sekä poikia että tyttöjä. Pidin myös siitä miten erilaisia hahmot olivat keskenään, mutta kuitenkin ystävyyssuhteet muodostuivat suhteellisen helposti.

Nuorelle lukijalle mieluista on varmasti kirjassa esiintyvät kuvat jotka auttavat lukijaa hahmottamaan tarinan tapahtumia. Kirjan on kuvittanut Maaria Laurinen ja kuvat ovat tyyliltään hyvin manga-henkisiä. Kirja tarjosi lukijalleen myös jännittäviä hetkiä ja kirja oli todella helppolukuinen. Tästä tuleekin oiva vinkkikirja!

Sarjassa ilmestyneet
Aino, neljän tuulen tyttö
Aino ja virvatulet
Aino ja hevossaaren juhannus

J. K. Rowling – Harry Potter ja salaisuuksien kammio

Kirjan tiedot
Kirja: Harry Potter ja salaisuuksien kammio
Kirjailija: J. K. Rowling
Suomentaja: Jaana Kapari-Jatta 
Kannen kuvitus: Mika Launis
Kustantaja: Tammi
Julkaisuvuosi: 1998 (suom. 1999)
Sivumäärä: 365
Sarja: Harry Potter #2 

Harry Potterin ankea kesäloma Dursleyn perheen luona päättyy vauhdikkaasti, kun noitakoulusta tutut Weasleyn veljekset hakevat hänet luokseen lentävällä Anglialla. Ensimmäistä kertaa elämässään Harry pääsee tutustumaan oikeaan velhoperheeseen, jossa loihditaan ruokaa, luetaan eläviä taikakirjoja ja kitketään puutarhasta menninkäisiä.

Sekopäinen Dobby-tonttu on varoittanut Harrya palaamasta takaisin Tylypahkan velhojen ja noitien kouluun, mutta mikään ei saisi Harrya jäämään sieltä pois. Toinen lukuvuosi ei kuitenkaan ala Harryn ja Ron Weasleyn osalta aivan suunnitelmien mukaan. Jostain merkillisestä syystä he eivät pääse Tylypahkan pikajunan kyytiin. Kun he lopulta saapuvat kouluun, on vastaanotto kirjaimellisesti murskaava. Ja pian koulussa alkaa tapahtua kummia. Miksi Harry kuulee pelottavia ääniä, joita muut eivät kuule? Kuka tai mikä jähmettää koulun asukkaita? Entä mitä kätkee sisäänsä salaisuuksien kammio?

*** 

Tämän kirjan lukeminen oli minulle jotenkin kauhean vaikeaa vaikka kirja itsessään onkin ihan ok. Ehkä tämä johtui siitä, että en malta, että pääsisin lukemaan kirjoja kolmoskirjasta eteenpäin, sillä tarina paranee mitä pidemmälle kirjoissa mennään. Ja ehkä syynä on myös se, että Harry on myöhemmissä kirjoissa jo vanhempi.

Salaisuuksien kammio eroaa ensimmäisestä kirjasta sillä, että tässä kirjassa tapahtumat alkavat rullaamaan eteenpäin jo ihan alkumetreiltä lähtien. Kirja sisältää monia jännittäviä tapahtumia, mutta itse salaisuuksien kammiota aletaan käsitellä mielestäni vähän turhan myöhään. Ehkä tämä kirja on sarjan se ns. täytekirja. Tässä kirjassa itse kohtaaminen Voldemortin kanssa jää aika vähäiseksi vaan sen sijaan kirja keskittyy kertomaan esim. Voldemortin taustasta. Muut kirjat lukeneena voin kuitenkin sanoa, että kirja on sarjassa tarpeellinen (ei suinkaan turha kirja) sillä myöhemmin sitä tajuaakin, miten kaikki tässä kirjassa kerrotut asiat linkittyvät myöhempiin tapahtumiin.

Kirjassa paras kohta on aina ollut mielestäni se, kun Harry vierailee ensimmäistä kertaa Weasleyn perheen luona. Talon ja siellä esiintyvät asiat on aina kuvattu todella mielenkiintoisesti ja ainakin itselle tulee aina sellainen olo, että haluaisi itsekin päästä vierailemaan Weasleyn perheen kotona. Kaiken kaikkiaan Weasleyn perhe tulee kirjassa paremmin esille ja tästä olen todella iloinen, koska kyseisen perheen henkilöt ovat olleet läpi sarjan lempihahmojani. Ei kun kolmatta kirjaa lukemaan!

   Sarjassa ilmestyneet:
  Harry Potter ja viisasten kivi
  Harry Potter ja salaisuuksien kammio
  Harry Potter ja Azkabanin vanki
  Harry Potter ja liekehtivä pikari
  Harry Potter ja feeniksin kilta
  Harry Potter ja puoliverinen prinssi
  Harry Potter ja kuoleman varjelukset

Hannu Hirvonen – Tuonenkehrääjät

Kirjan tiedot:
Kirja: Tuonenkehrääjät
Kirjailija: Hannu Hirvonen
Kustantaja: Tammi
Julkaisuvuosi: 2010
Sivumäärä: 123
Sarja: Musta kaista

Alussa kaikki tuntuu Miistä vain jännältä unelta. Hän näkee kuinka kaunis pieni kaupunki nousee esiin tyhjästä. Mii lähtee katselemaan kaupunkia. Joka nurkassa ja kadunkulmassa seisoskelee väkeä. 

Pikkuhiljaa kaikki uusi ja jännittävä muuttuu surulliseksi ja ahdistavaksi. Mitä Miin vanhemmille on tapahtunut? Mitä hänelle itselleen on tapahtunut? Keitä oikein ovat pelottavat mustat hahmot, joita kaikki karttavat? Kuun laskeutuessa Mii ja kulkukoiran näköinen poika Ai päättävät yrittää paeta yhdessä oudosta kaupungista. Mutta se onkin helpommin sanottu kuin tehty...

*** 

Olen halunnut lukea Hannu Hirvosen Tuonenkehrääjät jo pidemmän aikaa ja nyt siihen tulikin oikein sopiva hetki sillä valitsin sen yhdeksi vinkkauskirjaksi, jonka aion tässä muutaman viikon kuluttua vinkata erään koulun viidesluokkalaisille. Tiesin ennestään, että kirjan sävy olisi mustanpuhuva, mutta silti kirjan aihe osasi yllättää. 

Kirjan alussahan 12-vuotias Mii, joutuu auto-onnettomuuteen vanhempiensa kanssa. Onnettomuuden seurauksena Mii joutuu outoon tuomenkehrääjien kaupunkiin, elämän ja kuoleman välimaastoon, josta voi siirtyä rajan toiselle puolelle kuun hopeista siltaa pitkin. 

Hirvonen on rohkeasti tarttunut varsin vaikeaan ja painavaan aiheeseen teoksessaan. Kirjan sävy on aika tumma eikä elämän ja kuoleman välistä rajatilaa tai kuolemaa kuvata kirjassa ruusunpunaisien lasien läpi. Mihinkään yltiöpäiseen angstiin kirjassa ei kuitenkaan sorruta, mikä on hyvä asia. Tunnelma on kirjassa paikoin jopa vähän ahdistava, joten suosittelisin tätä kirjaa vähän vanhemmille lukijoille. Jos kirjan kuitenkin joku nuorempi lukija lukee, kannattaa kirjan aihe ja siitä syntyvät kysymykset keskustella nuoren kanssa yhdessä läpi. 

"Kyyneleet nousivat Miin silmiin. Aluksi kaikki oli tuntunut unelta. Pahalta unelta, mutta jotenkin kiehtovalta. Kummitusjutulta. Nyt Miistä tuntui kuin koko tämä outo maailma olisi muuttunut synkemmäksi. Pimeämmäksi ja kylmemmäksi. Tylyksi. Jännän surumielisyyden tilalle oli noussut jotakin väärää. Kiiltomadot olivat kadonneet. Jäljellä oli vain yö."

Kaiken kaikkiaan kirja on mielestäni todella hyvä ja luvut ovat lyhyitä, joten vähän heikompikin lukija ei ehdi tuskastua nälkävuoden mittaisiin lukuihin. Kirjan kieli on myös hyvin selkeää ja kirjassa esiintyvät hahmot ovat mielenkiintoisia. Rivien välistä voi lukea monia asioita, eikä kaikkia asioita ole pureskeltu valmiiksi. Näin lukijalle itselleen annetaan mahdollisuus tehdä omanlaisia tulkintoja tapahtumien kulusta.

Ernest Hemingway – Vanhus ja meri

Kirjan tiedot
Kirja: Vanhus ja meri
Kirjailija: Ernest Hemingway
Suomentaja: Tauno Tainio
Kustantaja: Tammi
Julkaisuvuosi: 1952
Sivumäärä: 133
Palkinnot: Pulitzer-palkinto (1953)

Ernest Hemingwayn tunnetuimman romaanin ulkonaiset puitteet ovat karut ja yksinkertaiset – päähenkilö on vanha kuubalainen kalastaja, joka epäonnen seuraamana on viikkokaudet ollut ilman saalista. Mies on yksinäinen, hänen ainoa seuralaisensa on poika, joka joskus on ollut hänen kanssaan merillä ja joka liikuttavan uskollisesti huolehtii hänestä, vanhuksesta. Hän ei enää näe unta myrskyistä niin kuin joskus aikaisemmin, ei naisista, ei isoista kaloista eikä tappeluista. Hän uneksii vain rannalla olevista leijonista. Ne leikkivät hämärässä kuin nuoret kissat, ja hän rakastaa niitä samoin kuin hän rakastaa poikaa. 

On kahdeksaskymmenesviides päivä. Vanhus lähtee tapansa mukaan merelle. Tällä kertaa hän suuntaa kulkunsa ulapalle. Ainoatakaan venettä ei ole näkyvissä. Hän tuntee, vaistoaa, että tänään on hänen onnenpäivänsä, hänen epäonnensa ei voi jatkua loputtomiin. Avomerellä hän saakin siimaan elämänsä kalan, pitemmän kuin vene. Alkaa ankara taistelu elämästä ja kuolemasta; kala on sitkeä, mies on vanha, hän ei ole enää miehuutensa voimissa eikä ole koskaan painiskellut näin ison kalan kanssa....

*** 

Päätin vihdoin ja viimein tarttua tähänkin klassikkokirjaan ja samalla päästä minua vaivaavasta lukujumista. Yleensä olen mieltänyt useimmat klassikot jotenkin tylsiksi ja pitkiksi kirjoiksi. Tämä oli kuitenkin mukava yllätys. Kirjan teksti oli hyvin kirjoitettu, eikä teksti ainakaan mielestäni ollut järin vanhahtavan kuuloista vaikka kirja itsessään vanha onkin. Oli myös mukavaa, että kirja oli varsin lyhyt. Joitakin voi haitata kirjasta puuttuvat luvut, mutta koska kirja on itsessään vain reilut 130 sivua pitkä, voi sen lukea helposti jopa yhdeltä istumalta. 

Kirjan alussa tapahtumat kulkevat varsin verkkaisesti vaikka eipä kirja itsessään olekaan mikään hirveä action-painotteinen pläjäys, mutta itse merellä käytävä kamppailu on vanhalle miehelle varsinainen voimainponnistus. Koska itsekin pidän kalastamisesta, oli kirjan tarina ja kerronta jotenkin sydäntä lähellä. Lukiessa sai ihan samanlaisen tunteen kuin olisi ollut itse kalastamassa ja jännittämässä tarttuuko koukkuun mitään. Merellä ollessaan vanhus ehtii miettiä syvällisestikin elettyä elämäänsä ja nykyhetkeä. Kalasta ja vanhuksesta tulee ns. "veljet", kummatkin ovat nähneet paljon ja siksi käyty kamppailu on jotenkin jopa ehkä oikeutettua, koska se käydään kahden yhtä vahvan ja vanhan osapuolen kesken. Lukiessa tuntui kuin sekä vanhus että kala oppivat kunnioittamaan toistaan.  

Kirja oli jotenkin mieltä rauhoittava ja vanhan miehen ajatuksia oli mukava seurata. Myös vanhuksen ja pojan keskinäinen suhde oli jotenkin mielettömän kaunis... jotenkin herkkää. Suosittelen kirjaa niille, jotka ovat joskus miettineet, että haluaisivat lukea joskus jonkin klassikkokirjan. Tästä on todella hyvä aloittaa! Tämä oli kirja jonka pariin voisin palata vielä uudelleen.

J. K. Rowling – Harry Potter ja viisasten kivi

Kirjan tiedot
Kirja: Harry Potter ja viisasten kivi
Kirjailija: J. K. Rowling
Suomentaja: Jaana Kapari-Jatta
Kannen kuvitus: Mika Launis
Kustantaja: Tammi
Julkaisuvuosi: 1997 (suom. 1998)
Sivumäärä: 335
Sarja: Harry Potter #1

Harry Potter on mielestään ihan tavallinen poika. Hän tosin asuu huoltajiensa luona portaiden alla olevassa kaapissa. Harryn elämä muuttuu täysin, kun hän saa 11-vuotispäivänään merkillisen kirjeen. Se on kutsu Tylypahkan velhojen ja noitien kouluun. Harrylle avautuu kokonaan uusi maailma, johon kuuluvat velhot, noidat, yksisarviset ja lohikäärmeet. Harry saa tietää olevansa velhojen sukua! Silti kaikki on aloitettava alusta. Tylypahkassa Harry opiskelee taikuuden alkeita, kuten muodonmuutoksia, taikajuomien tekoa, loitsuja ja suojautumista pimeyden voimilta. Koulunkäynti on hauskaa, mutta henkeäsalpaavan jännittäväksi se muuttuu, kun Harry ryhtyy ratkaisemaan kiehtovaa arvoitusta ystäviensä Ron Weasleyn ja Hermione Grangerin kanssa, ja pelissä on tiedät-kai-kuka...

***

Ihan ensimmäiseksi minun täytyy pahoitella hiljaisuutta täällä blogin puolella. Valmistumisen jälkeinen uupumus  ja lukujumi ovat vieneet meikäläisen mennessään eikä lukemisesta ole oikein tullut mitään. Olen kyllä ihaillen katsellut ja lainaillut kirjoja luettavaksi, mutta itse lukemaan alkaminen on jotenkin ollut viime aikoina vaikeaa. Toivottavasti lukujumi jää taakse tässä pikkuhiljaa ja postaaminen täällä blogissa sen myötä taas virkistyy. 

Nyt kuitenkin itse asiaan. Päätimme kavereiden kanssa aloittaa jonkin sorttisen lukupiirin ja näin ensimmäiseksi päätimme lukaista kaikki Potterit läpi. Nämä kirjat ovat olleet kestosuosikkejani jo vaikka kuinka monta vuotta ja olin ihan innoissani kun sain joululahjaksi kaksi sarjan kirjaa jotka minulta jostain syystä vielä puuttuivat. Nyt saan maratoonata ihan rauhassa. :D 

Muistan tutustuneeni Viisasten kiveen ensimmäisen kerran ala-asteella, kun opettaja luki tämän kirjan meille. Muistan tykänneeni kirjasta todella paljon ja seuraavien osien ilmestyttyä, tuli ne ahmaistua kertalukemalla loppuun. Ensimmäisessä kirjassa lukija pääsee tutustumaan Harryn kanssa ihan uudenlaiseen maailmaan, josta ei taikuutta puutu. Rowling on luonut todella taidokkaasti ihan uudenlaisen taikamaailman joka kätkeytyy ns. normaalien ihmisten maailman lomaan. Kirjaa lukiessa alkoi toivoa, että kyseinen taikamaailma olisikin totta. Ja eihän sitä tiedä vaikka olisikin ;)

Oli myös mukava tutustua velhomaailmaan tavallaan samaa matkaa Harryn itsensä kanssa, jolle kyseinen maailma on ihan yhtä vieras kuin itse lukijalle. Myös erilaisten ihmissuhteiden muodostumista oli mukava seurata sillä henkilöhahmot poikkeavat toisistaan kuitenkin varsin paljon. Hermione on varsinainen koulun hikipinko, Ron on jäänyt koko elämänsä muiden sisarustensa varjoon, mutta on kuitenkin elänyt koko elämänsä taikuuden ympäröimänä, ja Harry jolla on hyvin suuri merkitys koko velhomaailmalle, mutta joka on ollut koko elämänsä tietämätön omista taikavoimistaan.

Kirjan kieli on todella hyvää ja teksti on helppolukuista. Kertojana toimii kaikkitietävä kertoja. Minun oli jotenkin hankalaa päästä kirjaan sisälle, koska itseä häiritsi kerronnan "lapsellisuus", mutta kun tästä pääsi yli, oli kirja luettu varsin nopeasti. En tiedä onko Rowling tietoisesti kirjoittanut kirjan varsin yksinkertaisella, lapsenomaisella kielellä, koska päähenkilönä on 11-vuotias poika ja kirjan voisi kuvitella olevan suunnattu saman ikäisille lukijoille. Myöhemmät kirjat lukeneena voin kuitenkin sanoa, että kerronnan sävy muuttuu varsin radikaalisti, mitä vanhemmaksi Harry tulee.

Koska kirja on sarjan aloittava, tietynlaiset henkilöhahmojen piirteiden esiin nostaminen korostuu kirjassa todella paljon. Ehkä tällä tavalla lukijalle halutaan tuoda tietynlainen mielikuva kustakin henkilöstä ja sitten myöhemmissä kirjoissa hahmojen persoonista löytyy enemmänkin sävyjä kuin ensimmäisessä kirjassa esiin tulleet ensivaikutelmat. Kirjassa tuodaan myös selvästi esille ero hyvän ja pahan välillä, ja oikeastaan koko kirjasarja perustuu tälle hyvän ja pahan väliselle kamppailulle. Kaikin puolin kirja on kirjoitettu hyvin uskottavasti ja suosittelen kyseistä kirjasarjaa kaikille!

  Sarjassa ilmestyneet:
  Harry Potter ja viisasten kivi
  Harry Potter ja salaisuuksien kammio
  Harry Potter ja Azkabanin vanki
  Harry Potter ja liekehtivä pikari
  Harry Potter ja Feeniksin kilta
  Harry Potter ja puoliverinen prinssi
  Harry Potter ja kuoleman varjelukset

Riikka Ala-Harja – Reikä

Kirjan tiedot
Kirja: Reikä
Kirjailija: Riikka Ala-Harja
Kustantaja: Like
Julkaisuvuosi: 2013
Sivumäärä: 154 

Reikä on tarkkaan havaintoon perustuva, herskyvän runsas novellikokoelma. Siinä tarkastellaan elämää ja sen nurjaa ihanuutta monista kulmista, monin silmin. Samalla kun katsotaan ulos, katsotaan sisään – häpeämättä kuin Facebookin seinää. 

***

Tartuin tähän kirjaan ihan vain sen takia, että tässä oli kivan näköinen kansikuva. Se niin sanotusti hyppäsi silmille kirjaston palautushyllyltä. Kirja on myös ensimmäinen lukemani novellikokoelma, joten oli mielenkiintoista kokeilla minkälainen lukukokemus tästä kirjasta muodostuisi. Reikä on Ala-Harjan ensimmäinen novellikokoelma. Jotkin lukijoista voivat tunnistaa Ala-Harjan ennestään sillä kirjailijan kirjoittama Maihinnousu oli Finlandia-ehdokkaana vuonna 2012.

Ala-Harjan kirjoitustyyli on tässä kirjassa hyvin ytimekästä ja paikoin voi jopa tuntua, että teksti on vähän töksähtelevää. Tämä ei kuitenkaan häirinnyt niin paljon, että lukeminen olisi jäänyt kesken. Novellit käsittelivät kunkin henkilön elämää ja etenkin sitä osaa, mitä jokainen tunsi elämästään puuttuvan, oli se sitten rakkautta, välittämistä, työtä yms. Jokaisen henkilön elämässä oli ammottava aukko, reikä.

Lempinovellikseni muodostui lopulta Kaatopaikka, joka kertoo naisen kokemasta eron jälkeisestä tunnetilasta. Novellissa on hyvin saatu kiteytettyä naisen tunteet ja myös hahmon kehitys novellin aikana sai hymyn huulille. On mahtava taito saada muutamaan sivuun sisällytettyä jonkin henkilön elämää mullistava hetki.

Odotin kirjalta enemmän humoristista otetta, mutta yllätyin kun kirja olikin enemmän sellainen.. hmm.. raadollisen rehellinen ja vähän jopa alakuloinenkin. Kirja pitäisi ehkä lukea uudestaan, että kerrontaan ja huumoriin pääsisi enemmän sisälle. Ensimmäiseksi lukemakseni novellikokoelmaksi kirja oli ihan ok, mutta tuskin luen kirjaa uudestaan. Hyvää novellikokoelmissa on se, että lukemisen voi jaksottaa helposti sillä novellit ovat suhteellisen lyhyitä. Ehkä tutustun nyt enemmänkin novellien maailmaan. 

Juha-Pekka Koskinen – Luciferin oppipojat

Kirjan tiedot
Kirja: Luciferin oppipojat
Kirjailija: Juha-Pekka Koskinen
Kustantaja: WSOY
Julkaisuvuosi: 2016
Sivumäärä: 292

Syvällä 2100-luvulla kapteeni Gabriel Bonhomme XIV saa tärkeän tehtävän. Hänen on miehistöineen lennettävä Olympoksen planeetalle tukahduttamaan kyborgien kapina. Sen pitäisi olla rutiinikeikka, mutta avaruudessa ei sellaisia ole. 

Ongelmat alkavat heti. Alus vastaanottaa salaperäisen viestin, joka varoittaa miehistöön piiloutuneesta luopiosta. Inventaariossa miehistö löytää varastosta ylimääräisiä aseita ja pelastuskapseleita. Ruokaa kuluu enemmän kuin kuusi miehistön jäsentä syö. 

Eikä Bonhomme itsekään ole ihan tavallinen avaruuden kiertolainen. Maan päällä hänet tunnetaan miehenä, joka tappoi Jumalan. Olympoksella ratkeaa Bonhommen oman menneisyyden salaisuuksien lisäksi koko ihmiskunnan tulevaisuus.

***

JP Koskisen kirja yllätti minut kyllä ihan täydellisesti. Hyvällä tavalla siis. Vaikka en kirjaa kauheasti ylistäkään niin mielestäni kirja oli lukukokemuksena ihan ok, ei huono eikä maata mullistava. Kuitenkin Koskisen ensimmäiseksi tieteiskirjaksi tämä oli oikein mainio. Odotin lukemisen aloittaessani, että tyypillisen scifi-kirjan tavoin tekstissä vilisisi paljon vieraita teknologiaan liittyviä termejä yms. mutta tämä kirja ei sisältänyt niitä melkein lainkaan. Kirja oli todella helppolukuinen ja juoni vei kyllä mukanaan. Tarinassa oli koko ajan läsnä pieni jännityksen siemen ja ikinä ei tiennyt, mitä seuraavaksi tapahtuisi. Tämä oli niin sanotusti sellainen kirja, minkä lopputulosta oli oikeastaan mahdoton arvailla etukäteen.

Kirjassa keskityttiin aika paljon kuvailemaan päähenkilö Bonhommen mielenliikkeitä, toimihan hän kirjan kertojana. Kirjan alkupuolella pystyi melko vaivattomasti muodostamaan Bonhommesta jonkinlaisen selkeän mielikuvan, mutta lukiessa kirjaa eteenpäin omat kuvitelmat saivat kyllä monenlaisia eri sävyjä ja mielipiteetkin saatoivat muuttua.

Vaikka kirjan esittelytekstissä mainitaankin planeetta Olympos, tapahtumapaikkana kirjassa on enimmäkseen avaruusalus Lucifer 2. Rajattu tapahtumapaikka loi kirjaan oman jännitteensä ja vielä kun soppaan lisätään salaperäinen matkustaja, on jännitys tiiviimmillään. Jos jotain oikein kriittistä kirjasta pitäisi sanoa niin se, että kirjan loppu jäi mielestäni aika vaillinaiseksi. Mitä siinä oikein tapahtui? Ratkaistiinko tässä nyt oikeastaan yhtään mitään? Mutta ehkä kirjan tarkoituksena olikin saada ihminen miettimään näitä kirjassa käsiteltäviä asioita.

Mielenkiintoista kirjassa oli sen suuret teemat kuten ihmisyys, uskonto ja luottamus/petturuus. Kuka on Jumala? Kuka on luonut ihmiset? Voiko keneenkään luottaa? Tämän jälkeen mielikuvitus kyllä pääsi pahan kerran valloilleen. :D