Anu Ojala – Aino neljän tuulen tyttö

Kirjan tiedot
Kirja: Aino neljän tuulen tyttö
Kirjailija: Anu Ojala
Kuvittaja: Maaria Laurinen
Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2008
Sivumäärä: 191
Sarja: Aino #1 

Aino on asunut koko ikänsä Lapissa mumman, papan ja rakkaan Nunnak-hevosensa kanssa. Nyt hänen on vanhempien työn takia muutettava Etelä-Suomeen. Kaupungissa paljasjalkaista, mustasilmäistä ja eläinten kanssa keskustelevaa tyttöä pidetään kummajaisena. Erityisesti eräs kultatukkainen poika tuntuu melkein kantavan kaunaa Ainolle. Kaupunki ei selvästi ole häntä varten. 

Kunnes pohjoistuulta seurannut tunturihaukka johdattaa Ainon läheiseen kansallispuistoon ja hevostalleille. Metsässä hän tuntee taas olevansa oma itsensä. Mutta luonto voi äkkiä muuttua arvaamattomaksi ja yllättää Ainonkin. 

*** 

Ja taas kerran nuortenkirjojen pariin! Tämä kirja oli jotain aivan erilaista, mitä olen hevoskirjoilta tottunut odottamaan. Olen kuitenkin entisenä heppatyttönä lukenut muutaman hevoskirjan :D Odotin kirjalta enemmän keskittymistä hevosten kanssa toimimiseen, mutta yllätyin positiivisesti. Tarinassa hevoset, ja itse kertomus Ainon koti-ikävästä ja hänen kyvystään kommunikoida eläinten kanssa, kulkivat tasavertaisina läpi kirjan. Hevoset eivät kuitenkaan kirjassa jääneet suinkaan vähälle huomiolle! Tärkeässä osassa oli myös Ainon kotiutuminen kaupunkiin ja uusien ystävyyssuhteiden muodostuminen.

Piristävän ruiskeensa tarinaan toi Ainon ainutlaatuinen murre, joka erotti hahmon mukavasti muista nuorista, jotka taas puhuivat selvästi eteläisittäin. Pidin Ainosta hahmona, sillä itsekin luonnosta pitävänä ja maalla asuneena pystyin samaistumaan moniin Ainon tuntemuksiin ahdistavasta kaupunkivilinästä ja ihmisten välinpitämättömyydestä eläimiä ja luontoa kohtaan. Pidin myös kirjassa siitä, että keskeisiksi hahmoiksi oli valikoitunut sekä poikia että tyttöjä. Pidin myös siitä miten erilaisia hahmot olivat keskenään, mutta kuitenkin ystävyyssuhteet muodostuivat suhteellisen helposti.

Nuorelle lukijalle mieluista on varmasti kirjassa esiintyvät kuvat jotka auttavat lukijaa hahmottamaan tarinan tapahtumia. Kirjan on kuvittanut Maaria Laurinen ja kuvat ovat tyyliltään hyvin manga-henkisiä. Kirja tarjosi lukijalleen myös jännittäviä hetkiä ja kirja oli todella helppolukuinen. Tästä tuleekin oiva vinkkikirja!

Sarjassa ilmestyneet
Aino, neljän tuulen tyttö
Aino ja virvatulet
Aino ja hevossaaren juhannus

J. K. Rowling – Harry Potter ja salaisuuksien kammio

Kirjan tiedot
Kirja: Harry Potter ja salaisuuksien kammio
Kirjailija: J. K. Rowling
Suomentaja: Jaana Kapari-Jatta 
Kannen kuvitus: Mika Launis
Kustantaja: Tammi
Julkaisuvuosi: 1998 (suom. 1999)
Sivumäärä: 365
Sarja: Harry Potter #2 

Harry Potterin ankea kesäloma Dursleyn perheen luona päättyy vauhdikkaasti, kun noitakoulusta tutut Weasleyn veljekset hakevat hänet luokseen lentävällä Anglialla. Ensimmäistä kertaa elämässään Harry pääsee tutustumaan oikeaan velhoperheeseen, jossa loihditaan ruokaa, luetaan eläviä taikakirjoja ja kitketään puutarhasta menninkäisiä.

Sekopäinen Dobby-tonttu on varoittanut Harrya palaamasta takaisin Tylypahkan velhojen ja noitien kouluun, mutta mikään ei saisi Harrya jäämään sieltä pois. Toinen lukuvuosi ei kuitenkaan ala Harryn ja Ron Weasleyn osalta aivan suunnitelmien mukaan. Jostain merkillisestä syystä he eivät pääse Tylypahkan pikajunan kyytiin. Kun he lopulta saapuvat kouluun, on vastaanotto kirjaimellisesti murskaava. Ja pian koulussa alkaa tapahtua kummia. Miksi Harry kuulee pelottavia ääniä, joita muut eivät kuule? Kuka tai mikä jähmettää koulun asukkaita? Entä mitä kätkee sisäänsä salaisuuksien kammio?

*** 

Tämän kirjan lukeminen oli minulle jotenkin kauhean vaikeaa vaikka kirja itsessään onkin ihan ok. Ehkä tämä johtui siitä, että en malta, että pääsisin lukemaan kirjoja kolmoskirjasta eteenpäin, sillä tarina paranee mitä pidemmälle kirjoissa mennään. Ja ehkä syynä on myös se, että Harry on myöhemmissä kirjoissa jo vanhempi.

Salaisuuksien kammio eroaa ensimmäisestä kirjasta sillä, että tässä kirjassa tapahtumat alkavat rullaamaan eteenpäin jo ihan alkumetreiltä lähtien. Kirja sisältää monia jännittäviä tapahtumia, mutta itse salaisuuksien kammiota aletaan käsitellä mielestäni vähän turhan myöhään. Ehkä tämä kirja on sarjan se ns. täytekirja. Tässä kirjassa itse kohtaaminen Voldemortin kanssa jää aika vähäiseksi vaan sen sijaan kirja keskittyy kertomaan esim. Voldemortin taustasta. Muut kirjat lukeneena voin kuitenkin sanoa, että kirja on sarjassa tarpeellinen (ei suinkaan turha kirja) sillä myöhemmin sitä tajuaakin, miten kaikki tässä kirjassa kerrotut asiat linkittyvät myöhempiin tapahtumiin.

Kirjassa paras kohta on aina ollut mielestäni se, kun Harry vierailee ensimmäistä kertaa Weasleyn perheen luona. Talon ja siellä esiintyvät asiat on aina kuvattu todella mielenkiintoisesti ja ainakin itselle tulee aina sellainen olo, että haluaisi itsekin päästä vierailemaan Weasleyn perheen kotona. Kaiken kaikkiaan Weasleyn perhe tulee kirjassa paremmin esille ja tästä olen todella iloinen, koska kyseisen perheen henkilöt ovat olleet läpi sarjan lempihahmojani. Ei kun kolmatta kirjaa lukemaan!

   Sarjassa ilmestyneet:
  Harry Potter ja viisasten kivi
  Harry Potter ja salaisuuksien kammio
  Harry Potter ja Azkabanin vanki
  Harry Potter ja liekehtivä pikari
  Harry Potter ja feeniksin kilta
  Harry Potter ja puoliverinen prinssi
  Harry Potter ja kuoleman varjelukset

Hannu Hirvonen – Tuonenkehrääjät

Kirjan tiedot:
Kirja: Tuonenkehrääjät
Kirjailija: Hannu Hirvonen
Kustantaja: Tammi
Julkaisuvuosi: 2010
Sivumäärä: 123
Sarja: Musta kaista

Alussa kaikki tuntuu Miistä vain jännältä unelta. Hän näkee kuinka kaunis pieni kaupunki nousee esiin tyhjästä. Mii lähtee katselemaan kaupunkia. Joka nurkassa ja kadunkulmassa seisoskelee väkeä. 

Pikkuhiljaa kaikki uusi ja jännittävä muuttuu surulliseksi ja ahdistavaksi. Mitä Miin vanhemmille on tapahtunut? Mitä hänelle itselleen on tapahtunut? Keitä oikein ovat pelottavat mustat hahmot, joita kaikki karttavat? Kuun laskeutuessa Mii ja kulkukoiran näköinen poika Ai päättävät yrittää paeta yhdessä oudosta kaupungista. Mutta se onkin helpommin sanottu kuin tehty...

*** 

Olen halunnut lukea Hannu Hirvosen Tuonenkehrääjät jo pidemmän aikaa ja nyt siihen tulikin oikein sopiva hetki sillä valitsin sen yhdeksi vinkkauskirjaksi, jonka aion tässä muutaman viikon kuluttua vinkata erään koulun viidesluokkalaisille. Tiesin ennestään, että kirjan sävy olisi mustanpuhuva, mutta silti kirjan aihe osasi yllättää. 

Kirjan alussahan 12-vuotias Mii, joutuu auto-onnettomuuteen vanhempiensa kanssa. Onnettomuuden seurauksena Mii joutuu outoon tuomenkehrääjien kaupunkiin, elämän ja kuoleman välimaastoon, josta voi siirtyä rajan toiselle puolelle kuun hopeista siltaa pitkin. 

Hirvonen on rohkeasti tarttunut varsin vaikeaan ja painavaan aiheeseen teoksessaan. Kirjan sävy on aika tumma eikä elämän ja kuoleman välistä rajatilaa tai kuolemaa kuvata kirjassa ruusunpunaisien lasien läpi. Mihinkään yltiöpäiseen angstiin kirjassa ei kuitenkaan sorruta, mikä on hyvä asia. Tunnelma on kirjassa paikoin jopa vähän ahdistava, joten suosittelisin tätä kirjaa vähän vanhemmille lukijoille. Jos kirjan kuitenkin joku nuorempi lukija lukee, kannattaa kirjan aihe ja siitä syntyvät kysymykset keskustella nuoren kanssa yhdessä läpi. 

"Kyyneleet nousivat Miin silmiin. Aluksi kaikki oli tuntunut unelta. Pahalta unelta, mutta jotenkin kiehtovalta. Kummitusjutulta. Nyt Miistä tuntui kuin koko tämä outo maailma olisi muuttunut synkemmäksi. Pimeämmäksi ja kylmemmäksi. Tylyksi. Jännän surumielisyyden tilalle oli noussut jotakin väärää. Kiiltomadot olivat kadonneet. Jäljellä oli vain yö."

Kaiken kaikkiaan kirja on mielestäni todella hyvä ja luvut ovat lyhyitä, joten vähän heikompikin lukija ei ehdi tuskastua nälkävuoden mittaisiin lukuihin. Kirjan kieli on myös hyvin selkeää ja kirjassa esiintyvät hahmot ovat mielenkiintoisia. Rivien välistä voi lukea monia asioita, eikä kaikkia asioita ole pureskeltu valmiiksi. Näin lukijalle itselleen annetaan mahdollisuus tehdä omanlaisia tulkintoja tapahtumien kulusta.

Ernest Hemingway – Vanhus ja meri

Kirjan tiedot
Kirja: Vanhus ja meri
Kirjailija: Ernest Hemingway
Suomentaja: Tauno Tainio
Kustantaja: Tammi
Julkaisuvuosi: 1952
Sivumäärä: 133
Palkinnot: Pulitzer-palkinto (1953)

Ernest Hemingwayn tunnetuimman romaanin ulkonaiset puitteet ovat karut ja yksinkertaiset – päähenkilö on vanha kuubalainen kalastaja, joka epäonnen seuraamana on viikkokaudet ollut ilman saalista. Mies on yksinäinen, hänen ainoa seuralaisensa on poika, joka joskus on ollut hänen kanssaan merillä ja joka liikuttavan uskollisesti huolehtii hänestä, vanhuksesta. Hän ei enää näe unta myrskyistä niin kuin joskus aikaisemmin, ei naisista, ei isoista kaloista eikä tappeluista. Hän uneksii vain rannalla olevista leijonista. Ne leikkivät hämärässä kuin nuoret kissat, ja hän rakastaa niitä samoin kuin hän rakastaa poikaa. 

On kahdeksaskymmenesviides päivä. Vanhus lähtee tapansa mukaan merelle. Tällä kertaa hän suuntaa kulkunsa ulapalle. Ainoatakaan venettä ei ole näkyvissä. Hän tuntee, vaistoaa, että tänään on hänen onnenpäivänsä, hänen epäonnensa ei voi jatkua loputtomiin. Avomerellä hän saakin siimaan elämänsä kalan, pitemmän kuin vene. Alkaa ankara taistelu elämästä ja kuolemasta; kala on sitkeä, mies on vanha, hän ei ole enää miehuutensa voimissa eikä ole koskaan painiskellut näin ison kalan kanssa....

*** 

Päätin vihdoin ja viimein tarttua tähänkin klassikkokirjaan ja samalla päästä minua vaivaavasta lukujumista. Yleensä olen mieltänyt useimmat klassikot jotenkin tylsiksi ja pitkiksi kirjoiksi. Tämä oli kuitenkin mukava yllätys. Kirjan teksti oli hyvin kirjoitettu, eikä teksti ainakaan mielestäni ollut järin vanhahtavan kuuloista vaikka kirja itsessään vanha onkin. Oli myös mukavaa, että kirja oli varsin lyhyt. Joitakin voi haitata kirjasta puuttuvat luvut, mutta koska kirja on itsessään vain reilut 130 sivua pitkä, voi sen lukea helposti jopa yhdeltä istumalta. 

Kirjan alussa tapahtumat kulkevat varsin verkkaisesti vaikka eipä kirja itsessään olekaan mikään hirveä action-painotteinen pläjäys, mutta itse merellä käytävä kamppailu on vanhalle miehelle varsinainen voimainponnistus. Koska itsekin pidän kalastamisesta, oli kirjan tarina ja kerronta jotenkin sydäntä lähellä. Lukiessa sai ihan samanlaisen tunteen kuin olisi ollut itse kalastamassa ja jännittämässä tarttuuko koukkuun mitään. Merellä ollessaan vanhus ehtii miettiä syvällisestikin elettyä elämäänsä ja nykyhetkeä. Kalasta ja vanhuksesta tulee ns. "veljet", kummatkin ovat nähneet paljon ja siksi käyty kamppailu on jotenkin jopa ehkä oikeutettua, koska se käydään kahden yhtä vahvan ja vanhan osapuolen kesken. Lukiessa tuntui kuin sekä vanhus että kala oppivat kunnioittamaan toistaan.  

Kirja oli jotenkin mieltä rauhoittava ja vanhan miehen ajatuksia oli mukava seurata. Myös vanhuksen ja pojan keskinäinen suhde oli jotenkin mielettömän kaunis... jotenkin herkkää. Suosittelen kirjaa niille, jotka ovat joskus miettineet, että haluaisivat lukea joskus jonkin klassikkokirjan. Tästä on todella hyvä aloittaa! Tämä oli kirja jonka pariin voisin palata vielä uudelleen.

J. K. Rowling – Harry Potter ja viisasten kivi

Kirjan tiedot
Kirja: Harry Potter ja viisasten kivi
Kirjailija: J. K. Rowling
Suomentaja: Jaana Kapari-Jatta
Kannen kuvitus: Mika Launis
Kustantaja: Tammi
Julkaisuvuosi: 1997 (suom. 1998)
Sivumäärä: 335
Sarja: Harry Potter #1

Harry Potter on mielestään ihan tavallinen poika. Hän tosin asuu huoltajiensa luona portaiden alla olevassa kaapissa. Harryn elämä muuttuu täysin, kun hän saa 11-vuotispäivänään merkillisen kirjeen. Se on kutsu Tylypahkan velhojen ja noitien kouluun. Harrylle avautuu kokonaan uusi maailma, johon kuuluvat velhot, noidat, yksisarviset ja lohikäärmeet. Harry saa tietää olevansa velhojen sukua! Silti kaikki on aloitettava alusta. Tylypahkassa Harry opiskelee taikuuden alkeita, kuten muodonmuutoksia, taikajuomien tekoa, loitsuja ja suojautumista pimeyden voimilta. Koulunkäynti on hauskaa, mutta henkeäsalpaavan jännittäväksi se muuttuu, kun Harry ryhtyy ratkaisemaan kiehtovaa arvoitusta ystäviensä Ron Weasleyn ja Hermione Grangerin kanssa, ja pelissä on tiedät-kai-kuka...

***

Ihan ensimmäiseksi minun täytyy pahoitella hiljaisuutta täällä blogin puolella. Valmistumisen jälkeinen uupumus  ja lukujumi ovat vieneet meikäläisen mennessään eikä lukemisesta ole oikein tullut mitään. Olen kyllä ihaillen katsellut ja lainaillut kirjoja luettavaksi, mutta itse lukemaan alkaminen on jotenkin ollut viime aikoina vaikeaa. Toivottavasti lukujumi jää taakse tässä pikkuhiljaa ja postaaminen täällä blogissa sen myötä taas virkistyy. 

Nyt kuitenkin itse asiaan. Päätimme kavereiden kanssa aloittaa jonkin sorttisen lukupiirin ja näin ensimmäiseksi päätimme lukaista kaikki Potterit läpi. Nämä kirjat ovat olleet kestosuosikkejani jo vaikka kuinka monta vuotta ja olin ihan innoissani kun sain joululahjaksi kaksi sarjan kirjaa jotka minulta jostain syystä vielä puuttuivat. Nyt saan maratoonata ihan rauhassa. :D 

Muistan tutustuneeni Viisasten kiveen ensimmäisen kerran ala-asteella, kun opettaja luki tämän kirjan meille. Muistan tykänneeni kirjasta todella paljon ja seuraavien osien ilmestyttyä, tuli ne ahmaistua kertalukemalla loppuun. Ensimmäisessä kirjassa lukija pääsee tutustumaan Harryn kanssa ihan uudenlaiseen maailmaan, josta ei taikuutta puutu. Rowling on luonut todella taidokkaasti ihan uudenlaisen taikamaailman joka kätkeytyy ns. normaalien ihmisten maailman lomaan. Kirjaa lukiessa alkoi toivoa, että kyseinen taikamaailma olisikin totta. Ja eihän sitä tiedä vaikka olisikin ;)

Oli myös mukava tutustua velhomaailmaan tavallaan samaa matkaa Harryn itsensä kanssa, jolle kyseinen maailma on ihan yhtä vieras kuin itse lukijalle. Myös erilaisten ihmissuhteiden muodostumista oli mukava seurata sillä henkilöhahmot poikkeavat toisistaan kuitenkin varsin paljon. Hermione on varsinainen koulun hikipinko, Ron on jäänyt koko elämänsä muiden sisarustensa varjoon, mutta on kuitenkin elänyt koko elämänsä taikuuden ympäröimänä, ja Harry jolla on hyvin suuri merkitys koko velhomaailmalle, mutta joka on ollut koko elämänsä tietämätön omista taikavoimistaan.

Kirjan kieli on todella hyvää ja teksti on helppolukuista. Kertojana toimii kaikkitietävä kertoja. Minun oli jotenkin hankalaa päästä kirjaan sisälle, koska itseä häiritsi kerronnan "lapsellisuus", mutta kun tästä pääsi yli, oli kirja luettu varsin nopeasti. En tiedä onko Rowling tietoisesti kirjoittanut kirjan varsin yksinkertaisella, lapsenomaisella kielellä, koska päähenkilönä on 11-vuotias poika ja kirjan voisi kuvitella olevan suunnattu saman ikäisille lukijoille. Myöhemmät kirjat lukeneena voin kuitenkin sanoa, että kerronnan sävy muuttuu varsin radikaalisti, mitä vanhemmaksi Harry tulee.

Koska kirja on sarjan aloittava, tietynlaiset henkilöhahmojen piirteiden esiin nostaminen korostuu kirjassa todella paljon. Ehkä tällä tavalla lukijalle halutaan tuoda tietynlainen mielikuva kustakin henkilöstä ja sitten myöhemmissä kirjoissa hahmojen persoonista löytyy enemmänkin sävyjä kuin ensimmäisessä kirjassa esiin tulleet ensivaikutelmat. Kirjassa tuodaan myös selvästi esille ero hyvän ja pahan välillä, ja oikeastaan koko kirjasarja perustuu tälle hyvän ja pahan väliselle kamppailulle. Kaikin puolin kirja on kirjoitettu hyvin uskottavasti ja suosittelen kyseistä kirjasarjaa kaikille!

  Sarjassa ilmestyneet:
  Harry Potter ja viisasten kivi
  Harry Potter ja salaisuuksien kammio
  Harry Potter ja Azkabanin vanki
  Harry Potter ja liekehtivä pikari
  Harry Potter ja Feeniksin kilta
  Harry Potter ja puoliverinen prinssi
  Harry Potter ja kuoleman varjelukset

Riikka Ala-Harja – Reikä

Kirjan tiedot
Kirja: Reikä
Kirjailija: Riikka Ala-Harja
Kustantaja: Like
Julkaisuvuosi: 2013
Sivumäärä: 154 

Reikä on tarkkaan havaintoon perustuva, herskyvän runsas novellikokoelma. Siinä tarkastellaan elämää ja sen nurjaa ihanuutta monista kulmista, monin silmin. Samalla kun katsotaan ulos, katsotaan sisään – häpeämättä kuin Facebookin seinää. 

***

Tartuin tähän kirjaan ihan vain sen takia, että tässä oli kivan näköinen kansikuva. Se niin sanotusti hyppäsi silmille kirjaston palautushyllyltä. Kirja on myös ensimmäinen lukemani novellikokoelma, joten oli mielenkiintoista kokeilla minkälainen lukukokemus tästä kirjasta muodostuisi. Reikä on Ala-Harjan ensimmäinen novellikokoelma. Jotkin lukijoista voivat tunnistaa Ala-Harjan ennestään sillä kirjailijan kirjoittama Maihinnousu oli Finlandia-ehdokkaana vuonna 2012.

Ala-Harjan kirjoitustyyli on tässä kirjassa hyvin ytimekästä ja paikoin voi jopa tuntua, että teksti on vähän töksähtelevää. Tämä ei kuitenkaan häirinnyt niin paljon, että lukeminen olisi jäänyt kesken. Novellit käsittelivät kunkin henkilön elämää ja etenkin sitä osaa, mitä jokainen tunsi elämästään puuttuvan, oli se sitten rakkautta, välittämistä, työtä yms. Jokaisen henkilön elämässä oli ammottava aukko, reikä.

Lempinovellikseni muodostui lopulta Kaatopaikka, joka kertoo naisen kokemasta eron jälkeisestä tunnetilasta. Novellissa on hyvin saatu kiteytettyä naisen tunteet ja myös hahmon kehitys novellin aikana sai hymyn huulille. On mahtava taito saada muutamaan sivuun sisällytettyä jonkin henkilön elämää mullistava hetki.

Odotin kirjalta enemmän humoristista otetta, mutta yllätyin kun kirja olikin enemmän sellainen.. hmm.. raadollisen rehellinen ja vähän jopa alakuloinenkin. Kirja pitäisi ehkä lukea uudestaan, että kerrontaan ja huumoriin pääsisi enemmän sisälle. Ensimmäiseksi lukemakseni novellikokoelmaksi kirja oli ihan ok, mutta tuskin luen kirjaa uudestaan. Hyvää novellikokoelmissa on se, että lukemisen voi jaksottaa helposti sillä novellit ovat suhteellisen lyhyitä. Ehkä tutustun nyt enemmänkin novellien maailmaan. 

Juha-Pekka Koskinen – Luciferin oppipojat

Kirjan tiedot
Kirja: Luciferin oppipojat
Kirjailija: Juha-Pekka Koskinen
Kustantaja: WSOY
Julkaisuvuosi: 2016
Sivumäärä: 292

Syvällä 2100-luvulla kapteeni Gabriel Bonhomme XIV saa tärkeän tehtävän. Hänen on miehistöineen lennettävä Olympoksen planeetalle tukahduttamaan kyborgien kapina. Sen pitäisi olla rutiinikeikka, mutta avaruudessa ei sellaisia ole. 

Ongelmat alkavat heti. Alus vastaanottaa salaperäisen viestin, joka varoittaa miehistöön piiloutuneesta luopiosta. Inventaariossa miehistö löytää varastosta ylimääräisiä aseita ja pelastuskapseleita. Ruokaa kuluu enemmän kuin kuusi miehistön jäsentä syö. 

Eikä Bonhomme itsekään ole ihan tavallinen avaruuden kiertolainen. Maan päällä hänet tunnetaan miehenä, joka tappoi Jumalan. Olympoksella ratkeaa Bonhommen oman menneisyyden salaisuuksien lisäksi koko ihmiskunnan tulevaisuus.

***

JP Koskisen kirja yllätti minut kyllä ihan täydellisesti. Hyvällä tavalla siis. Vaikka en kirjaa kauheasti ylistäkään niin mielestäni kirja oli lukukokemuksena ihan ok, ei huono eikä maata mullistava. Kuitenkin Koskisen ensimmäiseksi tieteiskirjaksi tämä oli oikein mainio. Odotin lukemisen aloittaessani, että tyypillisen scifi-kirjan tavoin tekstissä vilisisi paljon vieraita teknologiaan liittyviä termejä yms. mutta tämä kirja ei sisältänyt niitä melkein lainkaan. Kirja oli todella helppolukuinen ja juoni vei kyllä mukanaan. Tarinassa oli koko ajan läsnä pieni jännityksen siemen ja ikinä ei tiennyt, mitä seuraavaksi tapahtuisi. Tämä oli niin sanotusti sellainen kirja, minkä lopputulosta oli oikeastaan mahdoton arvailla etukäteen.

Kirjassa keskityttiin aika paljon kuvailemaan päähenkilö Bonhommen mielenliikkeitä, toimihan hän kirjan kertojana. Kirjan alkupuolella pystyi melko vaivattomasti muodostamaan Bonhommesta jonkinlaisen selkeän mielikuvan, mutta lukiessa kirjaa eteenpäin omat kuvitelmat saivat kyllä monenlaisia eri sävyjä ja mielipiteetkin saatoivat muuttua.

Vaikka kirjan esittelytekstissä mainitaankin planeetta Olympos, tapahtumapaikkana kirjassa on enimmäkseen avaruusalus Lucifer 2. Rajattu tapahtumapaikka loi kirjaan oman jännitteensä ja vielä kun soppaan lisätään salaperäinen matkustaja, on jännitys tiiviimmillään. Jos jotain oikein kriittistä kirjasta pitäisi sanoa niin se, että kirjan loppu jäi mielestäni aika vaillinaiseksi. Mitä siinä oikein tapahtui? Ratkaistiinko tässä nyt oikeastaan yhtään mitään? Mutta ehkä kirjan tarkoituksena olikin saada ihminen miettimään näitä kirjassa käsiteltäviä asioita.

Mielenkiintoista kirjassa oli sen suuret teemat kuten ihmisyys, uskonto ja luottamus/petturuus. Kuka on Jumala? Kuka on luonut ihmiset? Voiko keneenkään luottaa? Tämän jälkeen mielikuvitus kyllä pääsi pahan kerran valloilleen. :D