Anna-Leena Härkönen – Valomerkki

Kirjan tiedot
Kirja: Valomerkki
Kirjailija: Anna-Leena Härkönen
Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2017
Sivumäärä: 252

Viisikymppinen Anita on kirjailija, joka on väsynyt ammattiinsa. Uuden romaanin aloittaminen ahdistaa, sitä seuraisi väistämättä masennuskausi. Onko hänen pakko kirjoittaa, onko pakko edes jaksaa elää? Kun Anita omissa syntymäpäiväjuhlissaan kysyy ystäviltään, kuka auttaisi häntä jättämään kaiken, hän huomaa törmänneensä tabuun. 

*** 

Viisikymppinen, Helsingissä asuva, Anita turhautuu elämäänsä ja etenkin omaan kirjailijan työhönsä. Ideat ovat vähissä ja tekstiä pitäisi tuottaa. Itselle asettamat deadlinet painaa päälle ja elämä masentaa. Kaikki voisi vaan loppua. Kysymys eutanasiasta heitetään ilmoille ystävien keskellä ja saa osakseen monenlaisia reaktioita. Ensin ehdotusta pidetään hyvänä vitsinä, ja ymmärtäessään tilanteen vakavuuden, jotkin ystävistä suuttuvat Anitalle. Jokaisella on mielipide asiaan ja aiheesta syntyykin henkilöiden välillä mielenkiintoisia keskusteluja.

Härkönen kirjoittaa kuvailevasti kirjailijan arjesta ja luomisen tuskasta. Tuskaa yritetään helpottaa viiniä siemailemalla ja tuttavia tapaamalla. Joskus tosin tuttavatkin käyvät hermon päälle ja Anita ihmetteleekin, miksi hän haluaa olla näihin ihmisiin missään yhteydessä. Ainut oikeasti kirjailijaa ymmärtävä henkilö on oma mies Sakke, joka hänkin ymmärtää, että masennus on ohimenevä vaihe luomisprosessissa. Pidin Anitan ja Saken keskinäisestä suhteesta, koska sitä oli kuvattu niin arkisesti. Näiden kahden välillä on luottamuksen ilmapiiri, ja kenenkään ei tässä suhteessa tarvitse teeskennellä yhtään mitään.

Aiheestaan huolimatta kirja on kaikkea muuta kuin raskas. Härkönen pureutuu oikeastaan kahteenkin vähemmän puhuttuun asiaan; masennukseen ja eutanasiaan. Kirjassa keskustellaan muun muassa, miten joissain muissa maissa eutanasia on laillista ja Suomessa ei. Hankiessaan tietoa aiheesta, Anita törmää myös muihin mielenkiintoisin seikkoihin joita sitten puidaan muiden kirjan henkilöiden kanssa. Masennusta kirjassa taas kuvataan siten, että lukija pääsee suoraan masentuneen ihmisen pään sisään. Lukiessaan kirjaa lukija pääsee kyllä aika hyvin perille millaisessa mylleryksessä masentuneen ihmisen pää on jatkuvasti päivästä toiseen.

– Tajuatsää ollenkaan, miten vähän mulla ehkä on aikaa olla täällä? Ja sinä teet lähtöä ennen valomerkkiä, vapaaehtoisesti. Muuta elämäs mukavammaks, se on susta ittestä kiinni. Mutta älä tuu selittään mulle enää koskaan tuota eutanasiapaskaa!
– Älä huuda mulle. Se eutanasiapaska on nykyaikaa. Päivitä ittes, pappa! 
                                                                                                                      s.174

Loppujen lopuksi kirjassa ei mielestäni tapahdu kovinkaan paljoa. Kirja rypee depression syövereissä ja luomisen tuskassa ja ihmissuhdesotkuissa. Kirjaa ei jostain syystä kuitenkaan voi laskea käsistään. Härkösen sarkastinen ja napakka kirjoitustyyli pitää jollain tavalla otteessaan ja kirjailijan viljelemä kuiva huumori vetoaa ainakin meikäläiseen. Tässä kirjassa ei varota puhumasta aroista aiheista, vaan niihin syöstään pää edellä satanen lasissa. Valomerkki on ensimmäinen Härkösen kirja jonka luen ja tämän lukukokemuksen siivittämänä on kyllä aikomuksena lukea muitakin kirjailijan teoksia.

Gin Phillips – Niin kuin me olisimme kauniita

Kirjan tiedot
Kirja: Niin kuin me olisimme kauniita / Petojen valtakunta
Kirjailija: Gin Phillips
Suomentaja: Jaakko Kankaanpää
Kustantaja: Kustantamo S&S
Julkaisuvuosi: 2018
Sivumäärä: 350 

Eläintarha on melkein tyhjillään, mutta Joan ja hänen nelivuotias poikansa viivyttelevät ennen lähtöä. He ovat viettäneet yhdessä lähes täydellisen päivän, he ovat onnellisia. Mutta eläintarhan portilla Joan näkee jotakin, mikä saa hänet ryntäämään lapsi sylissään pakoon, takaisin eläintarhan uumeniin. Seuraavan kolmen tunnin ajan - koko romaanin ajan - Joanin ja hänen poikansa elämä on uhattuna. Kun eläimet he ovat vankeina eläintarhassa, joka onneksi on Joanille läpikotaisin tuttu. He pakenevat pitkin kiemurtelevia polkuja, rakennustelineiden alta, piilottelevat karusellin takana. Koko ajan Joan tuntee poikansa sydämen sykkeen tiiviisti itseään vasten. Petojen valtakunta on mestarillinen trilleri ja vahva kuvaus siitä eläimellisestä vaistosta, joka yhdistää vanhemman lapseensa. Se kysyy, mihin saakka olemme valmiita menemään suojellaksemme rakkaitamme.   

*** 

Taas tällaisen ahmaisukirjan vuoro. Gin Phillips on tarttunut kirjassaan hyvinkin ajankohtaiseen aiheeseen nimittäin joukkoampumistilanteeseen. Kirjan alussa äiti poikansa kanssa kohtaa eläintarhan portilla järkyttävän näyn, kuolleita ihmisiä makaamassa joka puolella ja asemiehiä osoittelemassa ihmisiä aseilla. Miehet eivät huomaa Joania eikä hänen poikaansa, joten he onnistuvat pakenemaan paikalta ja piiloutumaan.

Kirjassa pääkertojana toimii Joan, mutta silloin tällöin puheenvuoro annetaan myös muille eläintarhassa piilossa oleville henkilöille ja myös yhdelle asemiehistä. Lisäjännityksen tarinaan tuo Joanin poika, joka ei välttämättä aina ymmärrä, mitä tapahtuu. Joanin täytyy huolehtia sekä itsensä että poikansa hyvinvoinnista ja tämä tuo mukanaan uusia haasteita. Pidin Joanin hahmosta sillä hänestä ei oltu tehty mitään supernaista joka selviytyy kaikesta, vaan hän oli ihan tavallinen äiti. Äiti, joka tekisi mitä tahansa lapsensa eteen.

"Vauva itkee niin kauhean kovaa. Jos hän ilmoittaa itsestään, nainen haluaa varmasti tulla hänen luokseen. Istua hänen viereensä niin että he saavat turvaa toisistaan. Vauva itkee niin kauhean kovaa. Jos äiti ja vauva tarvitsevat apua, millainen ihminen kieltäytyy?" 

Olisi ollut helppoa kirjoittaa tarina vain yhden ihmisen eloonjäämistaistelusta, mutta onneksi tässä kirjassa seurataan useamman ihmisen kohtaloita. Tarinan edetessä on myös kiinnostavaa päästä näkemään kaikki asemiehen näkökulmasta. Lukija saa pohtia ampujan motiiveja ja tutustua hänen menneisyyteensä siinä samalla. Mitkä kaikki asiat ajoivat ampujan tähän tekoon ja, minkälainen ryhmädynamiikka ampujien välillä vallitsee.

Kirja oli mielestäni todella mielenkiintoinen ja piti kyllä otteessaan loppuun asti. Kirja on mielestäni kirjoitettu hyvin uskottavasti. Itsekin on joskus tullut ajatelleeksi, miten tuollaisessa tilanteessa toimisi. Suosittelen kirjaa kaikille jännityksestä pitäville ja niille joilla on aikaa istua alas muutamaksi tunniksi, sillä tätä kirjaa ei voi laskea käsistään. :D

Laurent Gounelle – Matka yli onnen esteiden

Kirjan tiedot
Kirja: Matka yli onnen esteiden
Kirjailija: Laurent Gounelle
Suomentaja: Lotta Toivanen
Kustantaja: Gummerus
Julkaisuvuosi: 2018
Sivumäärä: 162

Julian ei ole tyytyväinen elämäänsä, vaikka päällisin puolin kaiken pitäisi olla hyvin. Hän lähtee Balille etsimään muutosta ja hakeutuu maineikkaan paikallisen parantajan luo. Päivittäisissä tapaamisissaan vanhan mestari Samtyangin kanssa Julian alkaa oivaltaa, mikä estää häntä olemasta onnellinen. 

Viisas vanhus osoittaa omintakeisella tyylillään, kuinka ajatukset muovaavat elämäämme ja rajoittavista uskomuksistamme tulee todellisuutta. Samtyangin esittämien näennäisen yksinkertaisten tehtävien avulla Julian oppii päivä päivältä enemmän onnellisuuden todellisesta luonteesta ja siitä, kuinka voi tehdä unelmistaan totta. Lumoavan Balin saaren lisäksi hän pääsee matkalle omaan itseensä.

*** 

Ihan kuin olisin lukenut todella hyvin romaaniksi naamioituneen tietokirjan. Itsensäkehittämisoppaana erinomainen kirja sillä kaikki vinkit oli kerrottu tarinan muodossa, ja täten ne olivat jotenkin helpompi ottaa vastaan. Lukija pääsee matkalle kirjan päähenkilön Julianin kanssa joka tajuaa, että sama opettajana toimiminen on puuduttavaa ja elämä on tavallaan pysähdyksissä. Muutosten tekeminen kuitenkin pelottaa. Mikä, estää Juliania tekemästä tarvittavia muutoksia saavuttaakseen unelmansa? Onko tarvittavat muutokset kohti unelmia todella niin ylitsepääsemättömiä vai luoko ihminen itse itselleen esteitä? Mestari Samtyangin antamat ohjeet ovat todella yksinkertaisia ja hän perustelee sanomansa erilaisin esimerkein, joten lukijan on helppo kuvitella samankaltaisia tilanteita omassa elämässään. 

"En ollut tiennyt, että ihmiselle saattoi tuottaa niin kovaa kipua pelkästään pitelemällä hänen vasenta pikkuvarvastaan peukalon ja etusormen välissä.  Minä kiljuin ja kiemurtelin matolla. Kauempaa näytti varmaan siltä kuin kalastaja olisi yrittänyt pujottaa koukkuun metriyhdeksänkymmentäsenttistä onkimatoa."

                                                                                          Matka yli onnen esteiden, s. 14

Niin kuin yllä olevasta pätkästä käy ilmi, kirjassa on myös humoristisia piirteitä. Oli mukava lukea tällainen tarina miehen näkökulmasta katsottuna. Oli myös hyvä, että onnea etsimässä ei ollut jokin ihmisraunio jonka elämä oli täysin palasina, vaan päähenkilö oli työssä käyvä mies, jonka elämässä kaikki oli päällisin puolin ihan ok. Kirjan alussa Julian pohtiikin nolostuneena, että onko hän tullut ihan turhaan tullut etsimään mestari Samtyangia. Hänellähän on kaikki hyvin! Tavattuaan vanhan mestarin, tapaamisista tulee kuitenkin Julianille elämääkin tärkeämpiä ja edessä häämöttävä paluulento kotiin luo matkalle hermotuttavasti deadlinen.

Kirjaa oli todella mukava lukea, sillä tarina oli humoristinen ja henkilötkin ihan mahtavia. Julian vaikuttaa vähän hukassa olevalta mieheltä, kun taas mestari Samtyangista minulle tuli jotenkin mieleen Karate Kid -elokuvien karateopettaja Mr. Miyagi. Mestari Samtyang on aika merkillinen hahmo. Jostain kumman syystä hyvin vaatimattomasti asuvalla miehellä tuntuu olevan todella hyvät tiedot mm. erilaisista tutkimuksista, tekniikasta yms. Suhde Julianin ja Samtyangin välillä on huvittavaa luettavaa koska tuntuu, että vanha mestari tuntee Julianin läpikotaisin, kun taas Julianilla ei ole hajuakaan millainen mies Samtyang on. Koska kirja oli niin vahvasti keskittynyt Julianiin ja hänen ongelmiinsa, tutustuminen Samtyangiin jäi valitettavasti aika pinnalliseksi.

Kirjan luettuani aloin miettiä omaa elämääni ja miten voisin sitä muuttaa. Ja ylipäänsä sitä, haluanko muuttaa sitä ja mihin suuntaan. Suosittelen kirjaa kaikille joilla on haaveita ja unelmia, mutta joilta ehkä puuttuu uskallusta tarttua toimeen unelmiensa saavuttamiseksi. Voisin sanoa, että tämä kirja oli sellainen hyvän mielen kirja. :)

Hannu Mäkelä – Voimalla seitsemän pöllön

Kirjan tiedot
Kirja: Voimalla seitsemän pöllön
Kirjalija: Hannu Mäkelä
Kuvittaja: Elina Warsta
Kustantaja: Tammi
Julkaisuvuosi: 2017
Sivumäärä: 119

Isopöllö päättää muuttaa Suurkorven omaksi valtakunnakseen ja alistaa toiset pöllöt alamaisikseen. Tämä ei ole helppoa, sillä muilla pöllöillä on asiasta omia ajatuksia ja ne vastustavat hanketta kukin tavallaan. Kaiken lisäksi metsään muuttaa yllättäen suuri harakkaparvi. Miten tulijoiden kanssa tulla toimeen, siinäpä kysymys johon ei seitsemän pöllön voiminkaan saada heti vastausta.

*** 

"TÄMÄ KUTSU ON VAIN SINULLE! Metsäämme on saapunut suuri Onni. Suurkorpemme muuttuu uudeksi mahtavakunnaksi. Tule keskiöölillä niittyaukealle ja kuule lisää tästä henkkeesta. Äänestämme myös tulevan valtavakuntamme nimestä sekä sen halitsijasta. Jokaisella on yksi änni ja yksi ehostus. Tillaisuuessa ilmainen virvoitustarjoomus, jonka jälkeen seuraa vielä tuntitanssia." 

                                                                                       Voimalla seitsemän pöllön, s. 43 

Tämän kirjan muovittamisessa menikin rutkasti aikaa, kun huomasin selaavani kirjan kuvitusta ja saatoin samalla lukea lauseen sieltä lauseen täältä. Kirja on kaunis niin monella tavalla. Sekä Warstan hienot kuvitukset että Mäkelän mukaansa nappaava teksti teki lukijaan vaikutuksen. 

Kirjassa pöllöt ovat vähän pöllöjä ja jokaisella pöllöllä on hauskat ominaiset piirteensä. On Isopöllö, vähän suuruudenhullu ja itserakas huuhkaja, joka kaikessa mahtavuudessaan on kuitenkin hiukan yksinäinen. Tämä pohjimmiltaan ajaakin sen alistamaan kaikki muut pöllöt sen alamaisiksi. 

Pienin metsän pöllöistä on linnunpöntössä asustava Jade, jonka höyhenpeite on kateuden vuoksi saanut ikävän vihreän sävyn. 

Eksotiikkaa metsään tuova seurallinen Kookos-neiti on taas pirteä tuulahdus ulkomaita. Mausteista ruokaa rakastava Kookos on muiden pöllöjen joukossa oikea kummajainen ja kummallisuutta lisää sekin seikka, että Kookos on vegaani. 

Täysin Kookoksen vastakohta on Puupöllö, jolta puuttuu täysin kaikenlaiset sosiaaliset taidot. Puupöllö saattaa töksäyttää kaiken mitä mieleen juolahtaa suoraan päin naamaa. Pöllö onkin harmittavan suorapuheinen, sillä lähestymisyritykset erääseen hentoon Jadeneitoon näyttävät tyssäävän alkumetreillä. 

Metsän runoilijana tunnetaan jäyhä Kivipöllö,  kun taas metsän terveydenhuoltoa pitää pystyssä suuri vaalea Valkopöllö. Viimeinen pöllöistä, vanhin ja viisain pöllö on Kaleva. Tämä Pariisissa syntynyt Väinämöistä muistuttava pöllö on oikea metsän taiteilija.

Metsän rauhaa tulee tosiaan häiritsemään äänekäs harakkaparvi, joka sekoittaa myös Isopöllön valtakunnan perustamis hankkeen. On keksittävä jokin keino harakoiden häätämiseksi vai olisiko tarjolla muitakin mahdollisuuksia?

Kirjan teksti oli hienon kuvailevaa ja kirjan lukikin suhteellisen nopeasti. Tykkäsin tosi paljon siitä, että pöllöt olivat keskenään niin erilaisia ja miten hienosti pöllöjen välisiä suhteita oli kirjassa kuvailtu. Kirjan teemoina voidaan pitää tasa-arvoa ja myös diktatuuria. Aiheita käsitellään teoksessa hienosti juuri lapsille sopivalla tavalla. Suosittelisin kirjaa kolmosluokkalaisista eteenpäin.

Elvis elää!

Kirjan tiedot
Kirja: Kaiken takana on salaliitto : Tutkimusmatkoja epäilysten maailmaan
Kirjailija: Jonas Sivelä
Kustantaja: Atena 
Julkaisuvuosi: 2015
Sivumäärä: 208

"Kaiken takana on salaliitto" kurkistaa salaliittojen mystiseen maailmaan. Paljastussivusto WikiLeaks osoittaa, että salaliittoja todella on olemassa, mutta miten erottaa terve kritiikki huuhaasta? Miksi jotkut tapahtumat – kuten aids-epidemia tai Kennedyn murha – kylvävät epäilyksen siemeniä? Miksi vapaamuurarit, Bilderberg ja Illuminati esiintyvät monissa teorioissa?

***

Tartuin tähän kirjaan silkasta mielenkiinnosta. Olen aina vähän hymähdellyt kaikenlaisille salaliittoteorioille, mutta en ole kuitenkaan torpannut kaikkia teorioita joita olen kuullut. En kuitenkaan usko, että Elvis nyt joku päivä sittenkin kävelisi julkisuuteen niin monen vuoden jälkeen "kuolemastaan". Kirjan luettuani aloin kuitenkin miettiä kaikenlaisia salaliittoteorioita ja jotenkin tuntuu, että näistä teorioista tehdään tahallaan niin älyttömiä, että ei voi olla koskaan varma, mikä on totta ja mikä ei. 

Kirja alkoi hyvinkin viihdyttävällä tavalla kertomalla erilaisista teorioista ja julkkisten kuolemiin liittyvistä hämäräperäisyyksistä. Voin sanoa, että jaksoin lukea noin puolet kirjasta hyvinkin intensiivisesti, mutta sitten kun huomio keskittyi vapaamuurareihin, juutalaisiin ja maailmanherruuteen mielenkiinto lopahti täysin. Kirjan loppupuolisko oli mielestäni jopa aika tylsänpuoleinen. Tästä huolimatta en sano kirjaa huonoksi. Ihminen joka on kiinnostunut kirjan loppupuolen aiheista voi saada teoksesta paljon enemmän irti kuin meikäläinen.  

Monet kirjassa esiintyvät salaliittoteoriat olivat itsellenikin tuttuja, mutta teos sisälsi myös joitakin yllättäviä tapauksia. Sivelä ei itse ota kauheasti kantaa eri teorioihin vaan kertoo niistä hyvinkin neutraalisti.Voi hyvinkin olla mahdollista, että jotkin maailmalla jylläävistä salaliittoteorioista on tosia. Mutta olen myös sitä mieltä, että ihmiset näkevät usein asioissa sen mitä haluavatkin nähdä.

Sarah J. Maas – Throne of Glass : Lasipalatsi

Kirjan tiedot
Kirja: Throne of Glass : Lasipalatsi
Kirjailija: Sarah J. Maas
Suomentaja: Sarianna Silvonen
Kustantaja: Gummerus
Julkaisuvuosi:  2012 (suom. 2017)
Sivumäärä: 438
Sarja: Throne of glass #1

Adarlanin hovin valtaistuinsaliin astelee pahamaineinen salamurhaaja. Hän ei ole tullut tappamaan julmaa kuningasta, vaan hän on siellä lunastaakseen vapautensa. Jos hän päihittää taistelutaidoillaan 23 varasta, salamurhaajaa ja soturia, hänet vapautetaan orjatyöstä suolakaivoksilta ja hänestä tehdään Kuninkaan Miekka. Hänen nimensä on Celaena Sardothien, ja hän on 18-vuotias nuori nainen. 

Kruununprinssi saa Celaenan raivoihinsa. Kuninkaallisen vartioston kapteeni ottaa hänet suojatikseen. Kaukaisen maan prinsessasta tulee hänen ystävänsä. Mutta linnassa lymyää jotain hyvin uhkaavaa, ja Celaenan kilvoittelu vapaudesta muuttuu selviytymiskamppailuksi. Hänen on käytävä taisteluun pahan kitkemiseksi ennen kuin se tuhoaa hänen maailmansa. Onko taikuus sittenkään kadonnut valtakunnasta?

*** 

Oli ilta ja ajattelin vain vähän vilkaista muutamaa ensimmäistä lukua saadakseni jonkinlaisen kuvan, millainen kirja on kyseessä. Kello oli tuolloin jotain yhdentoista pintaan. Kello 04.11 kirja oli luettu. Hups. Mites tässä näin pääsi käymään :D Tarina vei kyllä niin mukanaan, että lopettaminen oli mahdotonta. Olen tykästynyt kirjoissa tällaisiin vahvoihin naishahmoihin ja laittaessani varauksen tähän kirjaan odotin jo malttamattomana, että saisin teoksen hyppysiini. 

Kirjassa lempihahmokseni muodostui Kuninkaallisen vartioston kapteeni Chaol, josta tulee Celaenan tukija kamppailussa erilaisia vastustajia vastaan. Chaol oli mielestäni sellainen vahva ja herkkä hahmo joka erottui selvästi muista kirjan hahmoista. Chaolin ja Celaenan välisen suhteen kehittymistä oli todella mukava seurata ja en malta odottaa, mitä seuraavassa osassa tapahtuu. 

Eniten ärsytystä minussa herätti itse prinssi Dorian. Jotenkin hahmo oli kauhean ylimielinen ja sain hänestä jotenkin hemmotellun kuvan. Dorian oli myös jotenkin liian röyhkeä. En tiedä sitten, miten mieli muuttuu sarjan muut kirjat luettuani. Kolmiodraaman ainekset ovat kasassa, kun sekä Dorian että Chaol kiinnostuvat Celaenasta. Saa nähdä mitä tässä sopassa vielä tapahtuu.

Itse Celaena jäi vielä vähän mysteeriksi. Välillä hahmo ärsytti, joskus taas Celaena oli taas ihan mahtava vahva nainen josta löytyi myös jotain ihan älyttömän herkkää. Kirjassa saatiin nähdä välähdys Celaenan vaarallisuudesta ja minusta ainakin tuntuu, että hahmon sisällä kytee paljon enemmän kuin nyt paljastettiin. Kenties salamurhaaja on vaarallisempi kuin edes itse tajuaa.

Kirjassa tapahtui koko ajan jotain (ehkä en siksi pystynyt laskemaan kirjaa käsistäni), mutta tarinassa saatiin myös pieniä hengähdystaukoja. Mukavaa kirjassa oli sekin, että tarinaa ei kerrottu koko ajan Celaenan näkökulmasta vaan kertojina toimivat silloin tällöin Dorian, Chaol ja muutama muu hahmo. Tällä tavoin pääsi kurkkaamaan vähän jokaisen hahmon pään sisään. Hyvän ja pahan välisessä taistelussa on joskus vaikea erottaa liittolaiset vihollisista ja erilaiset salaliitot ja juonittelut tekevät tarinasta vielä mielenkiintoisemman.

Seuraava osa Keskiyön kruunu ilmestyy vasta ensi vuoden helmikuussa. Miten ihmeessä sinne asti jaksaa odottaa?! 

 

Joel Willans – 101 very Finnish problems : The Foreigner's Guide to Surviving in Finland

Kirjan tiedot
Kirja: 101 Very Finnish Problems : The Foreigner's Guide to Surviving in Finland
Kirjailija: Joel Willans
Kustantaja: Gummerus
Julkaisuvuosi: 2017
Sivumäärä: 214









Everything you need to know to survive life in Finland

101 Very Finnish Problems provides you with priceless insights into the everyday trials and tribulations of life on super Suomi. After reading this book, you'll be far better equipped to deal with all that Finland can throw at you, from sauna spankings to drunken Santas.

***

Ihan hauska pläjäys Suomesta ja suomalaisista ulkomaalaisen silmin nähtynä. Minua ja varmaan muitakin suomalaisia kiinnostaa aina, mitä muut meistä ajattelevat ja tunnemme jopa ehkä jonkinlaista ylpeyttä siitä, että olemme niin salaperäistä ja erikoista kansaa. Joskus kyllä vaan turhauttaa se, minkälaisia ennakkoluuloja ulkomaalaisilla on meitä suomalaisia kohtaan. Toki meilläkin on muista omat ennakkoluulomme, mutta ainainen keskustelu siitä, että Suomi on kylmä ja ihmiset viinanhuuruissa tallustelevia metsäläisiä alkaa jo pikkuhiljaa kyllästyttää. Tässä kirjassa esitettiin monia hyviä ja oivaltavia seikkoja Suomesta ja suomaisuudesta, mutta kyllä tässäkin puhuttiin mielestäni vähän turhan paljon viinan kanssa läträämisestä, pitkistä välimatkoista ja siitä kuinka metsä on suomalaisille tärkeä asia. 

En kuitenkaan hauku kirjaa huonoksi sillä oli tämä lukukokemus ihan hauskakin. Esimerkiksi hiihtolomasta puhuttaessa kirjailija kuvaili hauskasti sitä, miltä tuntuu olla ainut henkilö, joka ei osaa hiihtää, sillä KAIKKI suomalaiset osaavat hiihtää. Tunne oli samanlainen kuin se, että olisi juhlissa ainut joka ei osaa tanssia, kun kaikki muut jättäsivät tanssitaidoillaan Michael Jacksoninkin varjoon. Willans vertasi, että kysymällä suomalaiselta, osaako hän hiihtää, olisi samanlaista kuin kysyisi britiltä, juoko hän teetä. Lukiessa tuli kyllä ajatelleeksi, että enpä taida minäkään tuntea ketään, joka ei osaisi hiihtää. 

Mielestäni vähän liioiteltuja asioita kirjassa oli esimerkiksi se, että ihmiset välttelisivät naapureitaan siinä pelossa, että joutuisivat juttelemaan näiden kanssa. Tai se, että suomalainen ei ymmärrä sarkasmia. Ehkä se voi ulkomaalaisesta tuntua siltä, koska suomalaisessa kielessä äänenpainolla on todella tärkeä osa jos puhutaan sarkasmista. Ulkomaalaiselle tämä voi olla vaikea ymmärtää. 

Ja se small talk. Tämä vähän naurattaa jo. Kyllä me suomalaiset osaamme small talkata, mutta useimmiten tämä tapahtuu töissä asiakaspalvelussa tai jo tutussa porukassa. Ventovieraille puhuminenkaan ei mielestäni ole suomalaisille mikään ongelma, mutta muualta tulleelle voimme vaikuttaa pidättyväisiltä tai jopa tylyiltä, koska emme jaa koko elämäntarinaamme tai vanno ikuista ystävyyttä ventovieraan kanssa ensitapaamisellamme. 

Lukukokemus oli ärsytystä, ylpeyttä ja myös huvittuneisuutta herättävä. Tämän jälkeen tuli kyllä vähän sellainen ylpeyden fiilis, että onpa hienoa olla tällainen erikoinen ja eksoottinen suomalainen. Ei meidän pidäkään olla samanlaisia kuin muut. Ollaan rohkeasti just sitä mitä me ollaan ja ylpeitä sitä!