Maritta Lintunen – Takapiru

Kirjan tiedot
Kirja: Takapiru
Kirjailija: Maritta Lintunen
Kustantaja: WSOY
Julkaisuvuosi: 2016
Sivumäärä: 219












MITÄ TAUSTALLA HÄÄRIVÄ 
TAKAPIRU VOI SAADA AIKAAN?

Maritta Lintusen mestarillisissa novelleissa ihmiset toimivat yllykkeiden vieminä. Kirjailija saa viestejä tuntemattomalta ja alkaa työstää romaaniaan vihjesanojen mukaan. Kouluun tulee välkky poika, jonka ärsyttämänä opettaja paljastaa omat heikkoutensa. Menneisyyttä ei pääse pakoon: tyttöystävä vuosien takaa tupsahtaa vastaan kiusallisessa tilanteessa, tai yhtäkkiä muistaa jonkun, jolla ei kuvitellut olevan merkitystä. 

Eri-ikäisten ihmisten maailmankuvaa muokkaavat paitsi elämänkokemus myös oman sukupolven moraalikäsitykset. Oikean ja väärän raja häilyy ja hyvät aikeet saattavat johtaa arvaamattomiin tuloksiin. 

*** 

Olipas suorastaan pirullisen hyvä novellikokoelma! Innostuin lukemaan novelleja enemmänkin luettuani tätä ennen Riikka Ala-Harjan Reikä-teoksen. Vaikka Reikä oli ihan mukiinmenevä teos sekin, niin täytyy kyllä sanoa, että tämä teos nousee omassa novellilistassani ykkössijalle. Novellit tempaisivat mukaan ja kirjaa ei malttanut laskea käsistään. Takapiru tulikin luettua melkein yhdeltä istumalta.

Tarinat olivat todella hyviä ja jotenkin kirjassa kiteytyi se, miten ihmismieli osaakin olla kiero. Ensinäkemältä kaikki voi näyttää olevan hyvin, mutta kun tarinaa lukee eteenpäin, huomaa miten pinnan alla kytee monia vahvoja tunteita kateudesta vihaan. Huomaa, ettei novellien kirjoittaminen ole Lintuselle uutta hommaa, vaan kirjoitettuja novellikokoelmia on takana jo muutama. Kiinnostaisi lukea joku hänen romaaneistaan ja katsoa onko Lintusen vahvuus nimenomaan näissä lyhyissä tarinoissa vai säilyykö kiinnostavuus myös pitemmissä teksteissä.

Lempinovellikseni muodostui lopulta kirjan ensimmäinen novelli nimeltään Kylkiäinen. Novellin loppu jätti ristiriitaiset fiilikset ja toisaalta loppu oli ihan nerokas. Tarinassa tyttö isoveljensä kanssa päättää antaa vähän turhan läheisiin väleihin tytön kanssa käyneelle miehelle opetuksen. Mutta kuka lopulta on tarinan "pahis".

"Mä menen takaisin nukkumaan. Mutta sinä mietit siinä asiaa aamuun asti. 

Veteen on turha yrittää kieriä, painut pohjaan kuin märkä tukki. Onko selvä?

Sä et ole muuta kuin vittupääeskopartanen, joka käyttää heikompia hyväkseen!" 

                                                                                                                          Kylkiäinen, s.24–25

Suosittelisin tätä teosta novellien maailmaan tutustuville. Novellit olivat mielenkiintoisia ja teksti oli helppolukuista joten kirja sopii myös vähän lukeville. 

Neil Gaiman – Coraline varjojen talossa

Kirjan tiedot
Kirja: Coraline varjojen talossa
Kirjailija: Neil Gaiman
Suomentaja: Mika Kivimäki
Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2005 (suom.)
Sivumäärä: 221 (pokkari)
Palkinnot: Hugo-palkinto (2003), Bram Stoker -palkinto (2003), Locus-palkinto (2003), Nebula-palkinto (2004)



"Hiiret lähettivät sinulle viestin", vanha mies kuiskasi.
"Viesti kuului näin: Älä mene ovesta."
Mutta eräänä yönä ovi oli raollaan – ja Coralinen teki mieli lähteä tutkimusretkelle. 

***

Hui! Vähän kauhua arkeen. Tämä oli ehkä kaikista mukavin kirja vinkata viitosluokkalaisille. Kirjasta sai vinkkaukseen hyviä lukunäytteitä jotka jättivät kuulijat odottavan jännityksen partaalle. Monta kappaletta kyseistä kirjaa lähtikin nuorten mukana kotiin asti luettavaksi.

Kirja siis kertoo tytöstä nimeltä Coraline, joka asuu suuressa talossa vanhempiensa kanssa. Koska talo on niin iso, se on jaettu eri asuntoihin joissa asustaa aika erikoisia ihmisiä. Coralinen vanhemmat ovat aika kiireisen oloisia, eivätkä ehdi pitää seuraa tytölle. Coraline onkin aika pitkästynyt ja alkaa tutkia taloa. Coralinen kodin ja viereisen huoneiston välillä on ovi, joka on muurattu umpeen. Tämä ovi pidetään lukossa, mutta jokin ovessa kiinnostaa Coralinea suunnattomasti, sillä hän käy vähän väliä katsomassa oven taakse. Eräänä päivänä käykin niin, että oven takana ei olekaan tuttua tiiliseinää vaan pimeä käytävä. Tyttö päättää tutkia asiaa tarkemmin ja käytävän toisessa päässä odottaakin jotain varsin merkillistä. 

Kirja on kirjoitettu taitavasti ja kauhun elementit on sijoitettu kirjaan todella hyvin. On kummallisia ääniä, nopeasti liikkuvia varjoja yms. Kirja ei mielestäni sisällä kauhua ihan alusta asti. Lähinnä kirjan alku on aika kummallinen.. tai ainakin eri hahmot ovat. Mutta mitä pidemmälle tarinassa edetään, sitä karmivammaksi tunnelma kehittyy. Kuvailemalla miltä Coralinesta tuntuu, saadaan lukijalle itsellekin hyvä käsitys siitä, miltä tilanne todellisuudessa vaikuttaa. Tarinan loppu pääsi yllättämään kyllä aika täydellisesti. Ehdin jo kerran huokaista helpotuksesta kunnes selvisi, että tämä nyt ei ollutkaan vielä kaikki tässä. Mielen perukoille jäi kirjan loputtua kytemään ajatus, että mitä jos sieltä vielä ilmestyy joku jippo. :D 

Lukukokemuksena kirja oli kyllä hyvin mielenkiintoinen näin aikuislukijallekin. Ja tästä kirjasta intoutuneena täytyy kyllä tutustua Neil Gaimanin tuotantoon enemmänkin vastaisuudessa. Alla kirjasta tehdyn elokuvan traileri. Näyttää kyllä ihan mielenkiintoiselta. Saa nähdä, tarttuuko leffakin joskus mukaan kirjastossa käydessäni. :)

John Boyne – Leijuva poika

Kirjan tiedot:
Kirja: Leijuva poika
Kirjailija: John Boyne
Suomentaja: Laura Beck
Kuvittaja: Oliver Jeffers
Kustantaja: Bazar
Julkaisuvuosi: 2014
Sivumäärä: 269

Billy Brocket syntyy tuiki tavalliseen perheeseen. Lakimiesvanhemmat välttävät herättämästä turhaa huomiota ja pyrkivät kaikessa kohtuuteen. Billyllä on sisko, veli ja uskollinen koira nimeltä Kapteeni Nemo. Mutta perheellä on yksi ongelma: Billy uhmaa perustavanlaatuista luonnonlakia, painovoimaa. Hän leijuu, ellei käytä hiekkapusseja painoina. Kunnes eräänä päivänä vanhemmat kyllästyvät erilaiseen poikaan ja tekevät peruuttamattoman ratkaisun. 

***

Todella hieno ja opettavainen tarina John Boynelta. Boyne voi olla ennestään tuttu myös monista muista teoksistaan, kuten kirjasta Poika raidallisessa pyjamassa, josta on tehty myös elokuva. Kyseisestä kirjasta tulee tänne ehkä postaus jossain vaiheessa, kun saan sen tuosta yöpöydältä olevasta kirjapinosta ahmaistua. Tartuin tähänkin teokseen kirjavinkkausta ajatellen ja en oikeastaan tiennyt, mitä odottaa kirjalta. Luulin, että kirja olisi ollut kevyempi, mutta tarina paljastuikin aika syvälliseksi ja monipuoliseksi.

Kirja pohtii sitä, miten erilaisuuteen tässä maailmassa suhtaudutaan ja miten erilaisuus voi käydä ihmisille taakaksi jos sitä ei osaa itse arvostaa. Kirja näyttää myös sen, miten erilaisuus voi olla mahtava rikkaus jota tulisi vaalia. Vaatii myös rohkeutta olla erilainen vaikka muut katsoisivatkin sinua moittien ja halveksien.

Kirjan henkilöt ovat kukin omalla tavallaan erilaisia ja oli hienoa, että Boyne on luonut niin monenlaisia henkilöitä tarinaan aina pikkupojasta vanhukseen, köyhästä rikkaaseen. Skaala on niin laaja, mutta silti kirja ei kuitenkaan vaikuta missään vaiheessa sekavalta. Mukavan "mausteensa" kirjaan tuo Billyn perheelleen kirjoittamat postikortit mistä milloinkin. Oli myös todella hyvä, että kirjassa ei käsitelty pelkästään Billyn tunteita vaan jokainen hahmo sai kertoa oman tarinansa.

Kirja kätkee sisäänsä hienovaraisia vihjeitä eri hahmoihin liittyvistä asioista joita nuorempi lukija ei välttämättä huomaa. Tällaisia vihjeitä ovat esimerkiksi kahden rouvan erikoisen läheinen "ystävyys" tai nuoren naisen herkkyys ja mahan (vielä litteän sellaisen) hellä silittely. Vaikka näitä hienovaraisia vihjeitä lukija ei huomaisikaan, ei se hämmennä lukijaa vaan lukemista voi huoletta jatkaa sujuvasti näistä seikoista huolimatta. Kirjan hahmojen erilaiset tarinat saattavat hyvässä tapauksessa poikia mielenkiintoisia keskusteluja muiden lukijoiden kanssa. Kirja sai näin vanhemmankin lukijan miettimään erilaisuuden arvostamista ja sen vaalimista ihan eri tavalla. Eikö loppujen lopuksi me kaikki olla aika erikoisia.

Mikä loppujen lopuksi on normaalia? Ja kuka sen määrittelee?

 

Anu Ojala – Aino neljän tuulen tyttö

Kirjan tiedot
Kirja: Aino neljän tuulen tyttö
Kirjailija: Anu Ojala
Kuvittaja: Maaria Laurinen
Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2008
Sivumäärä: 191
Sarja: Aino #1 

Aino on asunut koko ikänsä Lapissa mumman, papan ja rakkaan Nunnak-hevosensa kanssa. Nyt hänen on vanhempien työn takia muutettava Etelä-Suomeen. Kaupungissa paljasjalkaista, mustasilmäistä ja eläinten kanssa keskustelevaa tyttöä pidetään kummajaisena. Erityisesti eräs kultatukkainen poika tuntuu melkein kantavan kaunaa Ainolle. Kaupunki ei selvästi ole häntä varten. 

Kunnes pohjoistuulta seurannut tunturihaukka johdattaa Ainon läheiseen kansallispuistoon ja hevostalleille. Metsässä hän tuntee taas olevansa oma itsensä. Mutta luonto voi äkkiä muuttua arvaamattomaksi ja yllättää Ainonkin. 

*** 

Ja taas kerran nuortenkirjojen pariin! Tämä kirja oli jotain aivan erilaista, mitä olen hevoskirjoilta tottunut odottamaan. Olen kuitenkin entisenä heppatyttönä lukenut muutaman hevoskirjan :D Odotin kirjalta enemmän keskittymistä hevosten kanssa toimimiseen, mutta yllätyin positiivisesti. Tarinassa hevoset, ja itse kertomus Ainon koti-ikävästä ja hänen kyvystään kommunikoida eläinten kanssa, kulkivat tasavertaisina läpi kirjan. Hevoset eivät kuitenkaan kirjassa jääneet suinkaan vähälle huomiolle! Tärkeässä osassa oli myös Ainon kotiutuminen kaupunkiin ja uusien ystävyyssuhteiden muodostuminen.

Piristävän ruiskeensa tarinaan toi Ainon ainutlaatuinen murre, joka erotti hahmon mukavasti muista nuorista, jotka taas puhuivat selvästi eteläisittäin. Pidin Ainosta hahmona, sillä itsekin luonnosta pitävänä ja maalla asuneena pystyin samaistumaan moniin Ainon tuntemuksiin ahdistavasta kaupunkivilinästä ja ihmisten välinpitämättömyydestä eläimiä ja luontoa kohtaan. Pidin myös kirjassa siitä, että keskeisiksi hahmoiksi oli valikoitunut sekä poikia että tyttöjä. Pidin myös siitä miten erilaisia hahmot olivat keskenään, mutta kuitenkin ystävyyssuhteet muodostuivat suhteellisen helposti.

Nuorelle lukijalle mieluista on varmasti kirjassa esiintyvät kuvat jotka auttavat lukijaa hahmottamaan tarinan tapahtumia. Kirjan on kuvittanut Maaria Laurinen ja kuvat ovat tyyliltään hyvin manga-henkisiä. Kirja tarjosi lukijalleen myös jännittäviä hetkiä ja kirja oli todella helppolukuinen. Tästä tuleekin oiva vinkkikirja!

Sarjassa ilmestyneet
Aino, neljän tuulen tyttö
Aino ja virvatulet
Aino ja hevossaaren juhannus

J. K. Rowling – Harry Potter ja salaisuuksien kammio

Kirjan tiedot
Kirja: Harry Potter ja salaisuuksien kammio
Kirjailija: J. K. Rowling
Suomentaja: Jaana Kapari-Jatta 
Kannen kuvitus: Mika Launis
Kustantaja: Tammi
Julkaisuvuosi: 1998 (suom. 1999)
Sivumäärä: 365
Sarja: Harry Potter #2 

Harry Potterin ankea kesäloma Dursleyn perheen luona päättyy vauhdikkaasti, kun noitakoulusta tutut Weasleyn veljekset hakevat hänet luokseen lentävällä Anglialla. Ensimmäistä kertaa elämässään Harry pääsee tutustumaan oikeaan velhoperheeseen, jossa loihditaan ruokaa, luetaan eläviä taikakirjoja ja kitketään puutarhasta menninkäisiä.

Sekopäinen Dobby-tonttu on varoittanut Harrya palaamasta takaisin Tylypahkan velhojen ja noitien kouluun, mutta mikään ei saisi Harrya jäämään sieltä pois. Toinen lukuvuosi ei kuitenkaan ala Harryn ja Ron Weasleyn osalta aivan suunnitelmien mukaan. Jostain merkillisestä syystä he eivät pääse Tylypahkan pikajunan kyytiin. Kun he lopulta saapuvat kouluun, on vastaanotto kirjaimellisesti murskaava. Ja pian koulussa alkaa tapahtua kummia. Miksi Harry kuulee pelottavia ääniä, joita muut eivät kuule? Kuka tai mikä jähmettää koulun asukkaita? Entä mitä kätkee sisäänsä salaisuuksien kammio?

*** 

Tämän kirjan lukeminen oli minulle jotenkin kauhean vaikeaa vaikka kirja itsessään onkin ihan ok. Ehkä tämä johtui siitä, että en malta, että pääsisin lukemaan kirjoja kolmoskirjasta eteenpäin, sillä tarina paranee mitä pidemmälle kirjoissa mennään. Ja ehkä syynä on myös se, että Harry on myöhemmissä kirjoissa jo vanhempi.

Salaisuuksien kammio eroaa ensimmäisestä kirjasta sillä, että tässä kirjassa tapahtumat alkavat rullaamaan eteenpäin jo ihan alkumetreiltä lähtien. Kirja sisältää monia jännittäviä tapahtumia, mutta itse salaisuuksien kammiota aletaan käsitellä mielestäni vähän turhan myöhään. Ehkä tämä kirja on sarjan se ns. täytekirja. Tässä kirjassa itse kohtaaminen Voldemortin kanssa jää aika vähäiseksi vaan sen sijaan kirja keskittyy kertomaan esim. Voldemortin taustasta. Muut kirjat lukeneena voin kuitenkin sanoa, että kirja on sarjassa tarpeellinen (ei suinkaan turha kirja) sillä myöhemmin sitä tajuaakin, miten kaikki tässä kirjassa kerrotut asiat linkittyvät myöhempiin tapahtumiin.

Kirjassa paras kohta on aina ollut mielestäni se, kun Harry vierailee ensimmäistä kertaa Weasleyn perheen luona. Talon ja siellä esiintyvät asiat on aina kuvattu todella mielenkiintoisesti ja ainakin itselle tulee aina sellainen olo, että haluaisi itsekin päästä vierailemaan Weasleyn perheen kotona. Kaiken kaikkiaan Weasleyn perhe tulee kirjassa paremmin esille ja tästä olen todella iloinen, koska kyseisen perheen henkilöt ovat olleet läpi sarjan lempihahmojani. Ei kun kolmatta kirjaa lukemaan!

   Sarjassa ilmestyneet:
  Harry Potter ja viisasten kivi
  Harry Potter ja salaisuuksien kammio
  Harry Potter ja Azkabanin vanki
  Harry Potter ja liekehtivä pikari
  Harry Potter ja feeniksin kilta
  Harry Potter ja puoliverinen prinssi
  Harry Potter ja kuoleman varjelukset

Hannu Hirvonen – Tuonenkehrääjät

Kirjan tiedot:
Kirja: Tuonenkehrääjät
Kirjailija: Hannu Hirvonen
Kustantaja: Tammi
Julkaisuvuosi: 2010
Sivumäärä: 123
Sarja: Musta kaista

Alussa kaikki tuntuu Miistä vain jännältä unelta. Hän näkee kuinka kaunis pieni kaupunki nousee esiin tyhjästä. Mii lähtee katselemaan kaupunkia. Joka nurkassa ja kadunkulmassa seisoskelee väkeä. 

Pikkuhiljaa kaikki uusi ja jännittävä muuttuu surulliseksi ja ahdistavaksi. Mitä Miin vanhemmille on tapahtunut? Mitä hänelle itselleen on tapahtunut? Keitä oikein ovat pelottavat mustat hahmot, joita kaikki karttavat? Kuun laskeutuessa Mii ja kulkukoiran näköinen poika Ai päättävät yrittää paeta yhdessä oudosta kaupungista. Mutta se onkin helpommin sanottu kuin tehty...

*** 

Olen halunnut lukea Hannu Hirvosen Tuonenkehrääjät jo pidemmän aikaa ja nyt siihen tulikin oikein sopiva hetki sillä valitsin sen yhdeksi vinkkauskirjaksi, jonka aion tässä muutaman viikon kuluttua vinkata erään koulun viidesluokkalaisille. Tiesin ennestään, että kirjan sävy olisi mustanpuhuva, mutta silti kirjan aihe osasi yllättää. 

Kirjan alussahan 12-vuotias Mii, joutuu auto-onnettomuuteen vanhempiensa kanssa. Onnettomuuden seurauksena Mii joutuu outoon tuomenkehrääjien kaupunkiin, elämän ja kuoleman välimaastoon, josta voi siirtyä rajan toiselle puolelle kuun hopeista siltaa pitkin. 

Hirvonen on rohkeasti tarttunut varsin vaikeaan ja painavaan aiheeseen teoksessaan. Kirjan sävy on aika tumma eikä elämän ja kuoleman välistä rajatilaa tai kuolemaa kuvata kirjassa ruusunpunaisien lasien läpi. Mihinkään yltiöpäiseen angstiin kirjassa ei kuitenkaan sorruta, mikä on hyvä asia. Tunnelma on kirjassa paikoin jopa vähän ahdistava, joten suosittelisin tätä kirjaa vähän vanhemmille lukijoille. Jos kirjan kuitenkin joku nuorempi lukija lukee, kannattaa kirjan aihe ja siitä syntyvät kysymykset keskustella nuoren kanssa yhdessä läpi. 

"Kyyneleet nousivat Miin silmiin. Aluksi kaikki oli tuntunut unelta. Pahalta unelta, mutta jotenkin kiehtovalta. Kummitusjutulta. Nyt Miistä tuntui kuin koko tämä outo maailma olisi muuttunut synkemmäksi. Pimeämmäksi ja kylmemmäksi. Tylyksi. Jännän surumielisyyden tilalle oli noussut jotakin väärää. Kiiltomadot olivat kadonneet. Jäljellä oli vain yö."

Kaiken kaikkiaan kirja on mielestäni todella hyvä ja luvut ovat lyhyitä, joten vähän heikompikin lukija ei ehdi tuskastua nälkävuoden mittaisiin lukuihin. Kirjan kieli on myös hyvin selkeää ja kirjassa esiintyvät hahmot ovat mielenkiintoisia. Rivien välistä voi lukea monia asioita, eikä kaikkia asioita ole pureskeltu valmiiksi. Näin lukijalle itselleen annetaan mahdollisuus tehdä omanlaisia tulkintoja tapahtumien kulusta.

Ernest Hemingway – Vanhus ja meri

Kirjan tiedot
Kirja: Vanhus ja meri
Kirjailija: Ernest Hemingway
Suomentaja: Tauno Tainio
Kustantaja: Tammi
Julkaisuvuosi: 1952
Sivumäärä: 133
Palkinnot: Pulitzer-palkinto (1953)

Ernest Hemingwayn tunnetuimman romaanin ulkonaiset puitteet ovat karut ja yksinkertaiset – päähenkilö on vanha kuubalainen kalastaja, joka epäonnen seuraamana on viikkokaudet ollut ilman saalista. Mies on yksinäinen, hänen ainoa seuralaisensa on poika, joka joskus on ollut hänen kanssaan merillä ja joka liikuttavan uskollisesti huolehtii hänestä, vanhuksesta. Hän ei enää näe unta myrskyistä niin kuin joskus aikaisemmin, ei naisista, ei isoista kaloista eikä tappeluista. Hän uneksii vain rannalla olevista leijonista. Ne leikkivät hämärässä kuin nuoret kissat, ja hän rakastaa niitä samoin kuin hän rakastaa poikaa. 

On kahdeksaskymmenesviides päivä. Vanhus lähtee tapansa mukaan merelle. Tällä kertaa hän suuntaa kulkunsa ulapalle. Ainoatakaan venettä ei ole näkyvissä. Hän tuntee, vaistoaa, että tänään on hänen onnenpäivänsä, hänen epäonnensa ei voi jatkua loputtomiin. Avomerellä hän saakin siimaan elämänsä kalan, pitemmän kuin vene. Alkaa ankara taistelu elämästä ja kuolemasta; kala on sitkeä, mies on vanha, hän ei ole enää miehuutensa voimissa eikä ole koskaan painiskellut näin ison kalan kanssa....

*** 

Päätin vihdoin ja viimein tarttua tähänkin klassikkokirjaan ja samalla päästä minua vaivaavasta lukujumista. Yleensä olen mieltänyt useimmat klassikot jotenkin tylsiksi ja pitkiksi kirjoiksi. Tämä oli kuitenkin mukava yllätys. Kirjan teksti oli hyvin kirjoitettu, eikä teksti ainakaan mielestäni ollut järin vanhahtavan kuuloista vaikka kirja itsessään vanha onkin. Oli myös mukavaa, että kirja oli varsin lyhyt. Joitakin voi haitata kirjasta puuttuvat luvut, mutta koska kirja on itsessään vain reilut 130 sivua pitkä, voi sen lukea helposti jopa yhdeltä istumalta. 

Kirjan alussa tapahtumat kulkevat varsin verkkaisesti vaikka eipä kirja itsessään olekaan mikään hirveä action-painotteinen pläjäys, mutta itse merellä käytävä kamppailu on vanhalle miehelle varsinainen voimainponnistus. Koska itsekin pidän kalastamisesta, oli kirjan tarina ja kerronta jotenkin sydäntä lähellä. Lukiessa sai ihan samanlaisen tunteen kuin olisi ollut itse kalastamassa ja jännittämässä tarttuuko koukkuun mitään. Merellä ollessaan vanhus ehtii miettiä syvällisestikin elettyä elämäänsä ja nykyhetkeä. Kalasta ja vanhuksesta tulee ns. "veljet", kummatkin ovat nähneet paljon ja siksi käyty kamppailu on jotenkin jopa ehkä oikeutettua, koska se käydään kahden yhtä vahvan ja vanhan osapuolen kesken. Lukiessa tuntui kuin sekä vanhus että kala oppivat kunnioittamaan toistaan.  

Kirja oli jotenkin mieltä rauhoittava ja vanhan miehen ajatuksia oli mukava seurata. Myös vanhuksen ja pojan keskinäinen suhde oli jotenkin mielettömän kaunis... jotenkin herkkää. Suosittelen kirjaa niille, jotka ovat joskus miettineet, että haluaisivat lukea joskus jonkin klassikkokirjan. Tästä on todella hyvä aloittaa! Tämä oli kirja jonka pariin voisin palata vielä uudelleen.