Elvis elää!

Kirjan tiedot
Kirja: Kaiken takana on salaliitto : Tutkimusmatkoja epäilysten maailmaan
Kirjailija: Jonas Sivelä
Kustantaja: Atena 
Julkaisuvuosi: 2015
Sivumäärä: 208

"Kaiken takana on salaliitto" kurkistaa salaliittojen mystiseen maailmaan. Paljastussivusto WikiLeaks osoittaa, että salaliittoja todella on olemassa, mutta miten erottaa terve kritiikki huuhaasta? Miksi jotkut tapahtumat – kuten aids-epidemia tai Kennedyn murha – kylvävät epäilyksen siemeniä? Miksi vapaamuurarit, Bilderberg ja Illuminati esiintyvät monissa teorioissa?

***

Tartuin tähän kirjaan silkasta mielenkiinnosta. Olen aina vähän hymähdellyt kaikenlaisille salaliittoteorioille, mutta en ole kuitenkaan torpannut kaikkia teorioita joita olen kuullut. En kuitenkaan usko, että Elvis nyt joku päivä sittenkin kävelisi julkisuuteen niin monen vuoden jälkeen "kuolemastaan". Kirjan luettuani aloin kuitenkin miettiä kaikenlaisia salaliittoteorioita ja jotenkin tuntuu, että näistä teorioista tehdään tahallaan niin älyttömiä, että ei voi olla koskaan varma, mikä on totta ja mikä ei. 

Kirja alkoi hyvinkin viihdyttävällä tavalla kertomalla erilaisista teorioista ja julkkisten kuolemiin liittyvistä hämäräperäisyyksistä. Voin sanoa, että jaksoin lukea noin puolet kirjasta hyvinkin intensiivisesti, mutta sitten kun huomio keskittyi vapaamuurareihin, juutalaisiin ja maailmanherruuteen mielenkiinto lopahti täysin. Kirjan loppupuolisko oli mielestäni jopa aika tylsänpuoleinen. Tästä huolimatta en sano kirjaa huonoksi. Ihminen joka on kiinnostunut kirjan loppupuolen aiheista voi saada teoksesta paljon enemmän irti kuin meikäläinen.  

Monet kirjassa esiintyvät salaliittoteoriat olivat itsellenikin tuttuja, mutta teos sisälsi myös joitakin yllättäviä tapauksia. Sivelä ei itse ota kauheasti kantaa eri teorioihin vaan kertoo niistä hyvinkin neutraalisti.Voi hyvinkin olla mahdollista, että jotkin maailmalla jylläävistä salaliittoteorioista on tosia. Mutta olen myös sitä mieltä, että ihmiset näkevät usein asioissa sen mitä haluavatkin nähdä.

Sarah J. Maas – Throne of Glass : Lasipalatsi

Kirjan tiedot
Kirja: Throne of Glass : Lasipalatsi
Kirjailija: Sarah J. Maas
Suomentaja: Sarianna Silvonen
Kustantaja: Gummerus
Julkaisuvuosi:  2012 (suom. 2017)
Sivumäärä: 438
Sarja: Throne of glass #1

Adarlanin hovin valtaistuinsaliin astelee pahamaineinen salamurhaaja. Hän ei ole tullut tappamaan julmaa kuningasta, vaan hän on siellä lunastaakseen vapautensa. Jos hän päihittää taistelutaidoillaan 23 varasta, salamurhaajaa ja soturia, hänet vapautetaan orjatyöstä suolakaivoksilta ja hänestä tehdään Kuninkaan Miekka. Hänen nimensä on Celaena Sardothien, ja hän on 18-vuotias nuori nainen. 

Kruununprinssi saa Celaenan raivoihinsa. Kuninkaallisen vartioston kapteeni ottaa hänet suojatikseen. Kaukaisen maan prinsessasta tulee hänen ystävänsä. Mutta linnassa lymyää jotain hyvin uhkaavaa, ja Celaenan kilvoittelu vapaudesta muuttuu selviytymiskamppailuksi. Hänen on käytävä taisteluun pahan kitkemiseksi ennen kuin se tuhoaa hänen maailmansa. Onko taikuus sittenkään kadonnut valtakunnasta?

*** 

Oli ilta ja ajattelin vain vähän vilkaista muutamaa ensimmäistä lukua saadakseni jonkinlaisen kuvan, millainen kirja on kyseessä. Kello oli tuolloin jotain yhdentoista pintaan. Kello 04.11 kirja oli luettu. Hups. Mites tässä näin pääsi käymään :D Tarina vei kyllä niin mukanaan, että lopettaminen oli mahdotonta. Olen tykästynyt kirjoissa tällaisiin vahvoihin naishahmoihin ja laittaessani varauksen tähän kirjaan odotin jo malttamattomana, että saisin teoksen hyppysiini. 

Kirjassa lempihahmokseni muodostui Kuninkaallisen vartioston kapteeni Chaol, josta tulee Celaenan tukija kamppailussa erilaisia vastustajia vastaan. Chaol oli mielestäni sellainen vahva ja herkkä hahmo joka erottui selvästi muista kirjan hahmoista. Chaolin ja Celaenan välisen suhteen kehittymistä oli todella mukava seurata ja en malta odottaa, mitä seuraavassa osassa tapahtuu. 

Eniten ärsytystä minussa herätti itse prinssi Dorian. Jotenkin hahmo oli kauhean ylimielinen ja sain hänestä jotenkin hemmotellun kuvan. Dorian oli myös jotenkin liian röyhkeä. En tiedä sitten, miten mieli muuttuu sarjan muut kirjat luettuani. Kolmiodraaman ainekset ovat kasassa, kun sekä Dorian että Chaol kiinnostuvat Celaenasta. Saa nähdä mitä tässä sopassa vielä tapahtuu.

Itse Celaena jäi vielä vähän mysteeriksi. Välillä hahmo ärsytti, joskus taas Celaena oli taas ihan mahtava vahva nainen josta löytyi myös jotain ihan älyttömän herkkää. Kirjassa saatiin nähdä välähdys Celaenan vaarallisuudesta ja minusta ainakin tuntuu, että hahmon sisällä kytee paljon enemmän kuin nyt paljastettiin. Kenties salamurhaaja on vaarallisempi kuin edes itse tajuaa.

Kirjassa tapahtui koko ajan jotain (ehkä en siksi pystynyt laskemaan kirjaa käsistäni), mutta tarinassa saatiin myös pieniä hengähdystaukoja. Mukavaa kirjassa oli sekin, että tarinaa ei kerrottu koko ajan Celaenan näkökulmasta vaan kertojina toimivat silloin tällöin Dorian, Chaol ja muutama muu hahmo. Tällä tavoin pääsi kurkkaamaan vähän jokaisen hahmon pään sisään. Hyvän ja pahan välisessä taistelussa on joskus vaikea erottaa liittolaiset vihollisista ja erilaiset salaliitot ja juonittelut tekevät tarinasta vielä mielenkiintoisemman.

Seuraava osa Keskiyön kruunu ilmestyy vasta ensi vuoden helmikuussa. Miten ihmeessä sinne asti jaksaa odottaa?! 

 

Joel Willans – 101 very Finnish problems : The Foreigner's Guide to Surviving in Finland

Kirjan tiedot
Kirja: 101 Very Finnish Problems : The Foreigner's Guide to Surviving in Finland
Kirjailija: Joel Willans
Kustantaja: Gummerus
Julkaisuvuosi: 2017
Sivumäärä: 214









Everything you need to know to survive life in Finland

101 Very Finnish Problems provides you with priceless insights into the everyday trials and tribulations of life on super Suomi. After reading this book, you'll be far better equipped to deal with all that Finland can throw at you, from sauna spankings to drunken Santas.

***

Ihan hauska pläjäys Suomesta ja suomalaisista ulkomaalaisen silmin nähtynä. Minua ja varmaan muitakin suomalaisia kiinnostaa aina, mitä muut meistä ajattelevat ja tunnemme jopa ehkä jonkinlaista ylpeyttä siitä, että olemme niin salaperäistä ja erikoista kansaa. Joskus kyllä vaan turhauttaa se, minkälaisia ennakkoluuloja ulkomaalaisilla on meitä suomalaisia kohtaan. Toki meilläkin on muista omat ennakkoluulomme, mutta ainainen keskustelu siitä, että Suomi on kylmä ja ihmiset viinanhuuruissa tallustelevia metsäläisiä alkaa jo pikkuhiljaa kyllästyttää. Tässä kirjassa esitettiin monia hyviä ja oivaltavia seikkoja Suomesta ja suomaisuudesta, mutta kyllä tässäkin puhuttiin mielestäni vähän turhan paljon viinan kanssa läträämisestä, pitkistä välimatkoista ja siitä kuinka metsä on suomalaisille tärkeä asia. 

En kuitenkaan hauku kirjaa huonoksi sillä oli tämä lukukokemus ihan hauskakin. Esimerkiksi hiihtolomasta puhuttaessa kirjailija kuvaili hauskasti sitä, miltä tuntuu olla ainut henkilö, joka ei osaa hiihtää, sillä KAIKKI suomalaiset osaavat hiihtää. Tunne oli samanlainen kuin se, että olisi juhlissa ainut joka ei osaa tanssia, kun kaikki muut jättäsivät tanssitaidoillaan Michael Jacksoninkin varjoon. Willans vertasi, että kysymällä suomalaiselta, osaako hän hiihtää, olisi samanlaista kuin kysyisi britiltä, juoko hän teetä. Lukiessa tuli kyllä ajatelleeksi, että enpä taida minäkään tuntea ketään, joka ei osaisi hiihtää. 

Mielestäni vähän liioiteltuja asioita kirjassa oli esimerkiksi se, että ihmiset välttelisivät naapureitaan siinä pelossa, että joutuisivat juttelemaan näiden kanssa. Tai se, että suomalainen ei ymmärrä sarkasmia. Ehkä se voi ulkomaalaisesta tuntua siltä, koska suomalaisessa kielessä äänenpainolla on todella tärkeä osa jos puhutaan sarkasmista. Ulkomaalaiselle tämä voi olla vaikea ymmärtää. 

Ja se small talk. Tämä vähän naurattaa jo. Kyllä me suomalaiset osaamme small talkata, mutta useimmiten tämä tapahtuu töissä asiakaspalvelussa tai jo tutussa porukassa. Ventovieraille puhuminenkaan ei mielestäni ole suomalaisille mikään ongelma, mutta muualta tulleelle voimme vaikuttaa pidättyväisiltä tai jopa tylyiltä, koska emme jaa koko elämäntarinaamme tai vanno ikuista ystävyyttä ventovieraan kanssa ensitapaamisellamme. 

Lukukokemus oli ärsytystä, ylpeyttä ja myös huvittuneisuutta herättävä. Tämän jälkeen tuli kyllä vähän sellainen ylpeyden fiilis, että onpa hienoa olla tällainen erikoinen ja eksoottinen suomalainen. Ei meidän pidäkään olla samanlaisia kuin muut. Ollaan rohkeasti just sitä mitä me ollaan ja ylpeitä sitä!

J. K. Rowling – Harry Potter ja Azkabanin vanki

Kirjan tiedot
Kirja: Harry Potter ja Azkabanin vanki
Kirjailija: J. K. Rowling
Suomentaja: Jaana Kapari-Jatta
Kannen kuvitus: Mika Launis
Kustantaja: Tammi
Julkaisuvuosi: 1999 (suom. 2000)
Sivumäärä: 456
Sarja: Harry Potter #3

Vaarallinen velho Sirius Musta on paennut Azkabanin vankilasta, mistä yksikään vanki ei ole koskaan ennen onnistunut pakenemaan. Sirius Musta on vuosia aiemmin tuomittu kolmentoista ihmisen murhasta, ja nyt hän on vapaalla jalalla. Kaikki merkit viittavat siihen, että hän haluaa etsiä käsiinsä Harry Potterin. Taikaministeriö on valppaana, ja Tylypahkan velhojen ja noitien koulussa kiristetään turvatoimia. Koulun porteille värvätään vartioimaan Azkabanin vanginvartijat, kauhistuttavat ankeuttajat. Harry luottaa Tylypahkan muurien suojaan ja rehtori Dumbledoreen, mutta onko hän turvassa edes Tylypahkassa? Miksi Sirius Musta etsii juuri Harrya? Entä miksi ankeuttajien läsnäolo vaikuttaa Harryyn paljon voimakkaammin kuin muihin? Mysteeri johdattaa ystävykset Harryn, Ronin ja Hermionen uskomattoman lennokkaan seikkailun pyörteisiin.

***

Tämä postaus on odotellut kirjoitusta jo ainakin parisen viikkoa.. ellei enemmän? Kirja on siis tullut luettua jo jonkin aikaa sitten, ja kirjaa on meidän kaveriporukan lukupiirissäkin jo käsitelty. Tästä on vaan jotenkin ollut vaikeaa aloittaa kirjoittaa mitään, mutta oksennan tähän nyt kaiken mitä mieleen tästä kirjasta nousee.

Harry Potter ja Azkabanin vanki on noussut monella suosikiksi sarjasta puhuttaessa. Kun kysytään, että miksi, siihen ei oikeastaan osata vastata. Kaikki ovat vain yksimielisesti sitä mieltä, että kirja vaan on älyttömän hyvä! Ja olen heidän kanssaan ehdottomasti samaa mieltä, vaikka tämä ei ehkä ihan suosikkipotterini olekaan. Pohdimme lukupiirissä syitä kirjan suosioon ja saimmekin jonkinlaista listaa kasaan:

1. Azkabanin vanki on kirjana jo vähän aikuismaisempi, eikä kirjan "lapsellisuus" ärsytä vanhempaa lukijaa enää yhtä paljon kuin ehkä kahdessa aiemmassa kirjassa. Kirjan hahmot ovat selvästi kypsyneet ja vakavoituneet. Kirjasarjan ns. esittelyosat voidaan sanoa jääneen tässä vaiheessa taakse ja nyt päästään oikeasti tarinaan kiinni. Nyt päästään seuraamaan kiinnostuneena, mitä tarina tuo tullessaan.

2. Kirja on ensimmäinen, jossa Harry ei kohtaa Voldemortia, ja tämä seikka tuokin mukavaa vaihtelua tarinan kulkuun. Voldemortin puuttuminen ei haittaa sillä muita tapahtumia on niin paljon.

3. Historian havinaa. Kirjassa esitellään ensimmäistä kertaa Harryn vanhemmat ja heidän kaveripiirinsä kunnolla. Selviää myös se, miksi Kalkaros vihaa Harrya niin paljon. Muut kirjat lukeneena täytyy hämmästellä edelleen, miten nerokkaasti Rowling osaa nivoa yhteen kaikki pienimmätkin seikat, että tarinasta tulee järkevä kokonaisuus.

Varmasti unohdin kirjoittaa tähän vielä jotain todella oleellista, mutta noh... :D

   Sarjassa ilmestyneet

   Harry Potter ja viisasten kivi

   Harry Potter ja salaisuuksien kammio

   Harry Potter ja Azkabanin vanki

   Harry Potter ja liekehtivä pikari

   Harry Potter ja Feeniksin kilta

   Harry Potter ja puoliverinen prinssi

   Harry Potter ja kuoleman varjelukset

Maritta Lintunen – Takapiru

Kirjan tiedot
Kirja: Takapiru
Kirjailija: Maritta Lintunen
Kustantaja: WSOY
Julkaisuvuosi: 2016
Sivumäärä: 219












MITÄ TAUSTALLA HÄÄRIVÄ 
TAKAPIRU VOI SAADA AIKAAN?

Maritta Lintusen mestarillisissa novelleissa ihmiset toimivat yllykkeiden vieminä. Kirjailija saa viestejä tuntemattomalta ja alkaa työstää romaaniaan vihjesanojen mukaan. Kouluun tulee välkky poika, jonka ärsyttämänä opettaja paljastaa omat heikkoutensa. Menneisyyttä ei pääse pakoon: tyttöystävä vuosien takaa tupsahtaa vastaan kiusallisessa tilanteessa, tai yhtäkkiä muistaa jonkun, jolla ei kuvitellut olevan merkitystä. 

Eri-ikäisten ihmisten maailmankuvaa muokkaavat paitsi elämänkokemus myös oman sukupolven moraalikäsitykset. Oikean ja väärän raja häilyy ja hyvät aikeet saattavat johtaa arvaamattomiin tuloksiin. 

*** 

Olipas suorastaan pirullisen hyvä novellikokoelma! Innostuin lukemaan novelleja enemmänkin luettuani tätä ennen Riikka Ala-Harjan Reikä-teoksen. Vaikka Reikä oli ihan mukiinmenevä teos sekin, niin täytyy kyllä sanoa, että tämä teos nousee omassa novellilistassani ykkössijalle. Novellit tempaisivat mukaan ja kirjaa ei malttanut laskea käsistään. Takapiru tulikin luettua melkein yhdeltä istumalta.

Tarinat olivat todella hyviä ja jotenkin kirjassa kiteytyi se, miten ihmismieli osaakin olla kiero. Ensinäkemältä kaikki voi näyttää olevan hyvin, mutta kun tarinaa lukee eteenpäin, huomaa miten pinnan alla kytee monia vahvoja tunteita kateudesta vihaan. Huomaa, ettei novellien kirjoittaminen ole Lintuselle uutta hommaa, vaan kirjoitettuja novellikokoelmia on takana jo muutama. Kiinnostaisi lukea joku hänen romaaneistaan ja katsoa onko Lintusen vahvuus nimenomaan näissä lyhyissä tarinoissa vai säilyykö kiinnostavuus myös pitemmissä teksteissä.

Lempinovellikseni muodostui lopulta kirjan ensimmäinen novelli nimeltään Kylkiäinen. Novellin loppu jätti ristiriitaiset fiilikset ja toisaalta loppu oli ihan nerokas. Tarinassa tyttö isoveljensä kanssa päättää antaa vähän turhan läheisiin väleihin tytön kanssa käyneelle miehelle opetuksen. Mutta kuka lopulta on tarinan "pahis".

"Mä menen takaisin nukkumaan. Mutta sinä mietit siinä asiaa aamuun asti. 

Veteen on turha yrittää kieriä, painut pohjaan kuin märkä tukki. Onko selvä?

Sä et ole muuta kuin vittupääeskopartanen, joka käyttää heikompia hyväkseen!" 

                                                                                                                          Kylkiäinen, s.24–25

Suosittelisin tätä teosta novellien maailmaan tutustuville. Novellit olivat mielenkiintoisia ja teksti oli helppolukuista joten kirja sopii myös vähän lukeville. 

Neil Gaiman – Coraline varjojen talossa

Kirjan tiedot
Kirja: Coraline varjojen talossa
Kirjailija: Neil Gaiman
Suomentaja: Mika Kivimäki
Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2005 (suom.)
Sivumäärä: 221 (pokkari)
Palkinnot: Hugo-palkinto (2003), Bram Stoker -palkinto (2003), Locus-palkinto (2003), Nebula-palkinto (2004)



"Hiiret lähettivät sinulle viestin", vanha mies kuiskasi.
"Viesti kuului näin: Älä mene ovesta."
Mutta eräänä yönä ovi oli raollaan – ja Coralinen teki mieli lähteä tutkimusretkelle. 

***

Hui! Vähän kauhua arkeen. Tämä oli ehkä kaikista mukavin kirja vinkata viitosluokkalaisille. Kirjasta sai vinkkaukseen hyviä lukunäytteitä jotka jättivät kuulijat odottavan jännityksen partaalle. Monta kappaletta kyseistä kirjaa lähtikin nuorten mukana kotiin asti luettavaksi.

Kirja siis kertoo tytöstä nimeltä Coraline, joka asuu suuressa talossa vanhempiensa kanssa. Koska talo on niin iso, se on jaettu eri asuntoihin joissa asustaa aika erikoisia ihmisiä. Coralinen vanhemmat ovat aika kiireisen oloisia, eivätkä ehdi pitää seuraa tytölle. Coraline onkin aika pitkästynyt ja alkaa tutkia taloa. Coralinen kodin ja viereisen huoneiston välillä on ovi, joka on muurattu umpeen. Tämä ovi pidetään lukossa, mutta jokin ovessa kiinnostaa Coralinea suunnattomasti, sillä hän käy vähän väliä katsomassa oven taakse. Eräänä päivänä käykin niin, että oven takana ei olekaan tuttua tiiliseinää vaan pimeä käytävä. Tyttö päättää tutkia asiaa tarkemmin ja käytävän toisessa päässä odottaakin jotain varsin merkillistä. 

Kirja on kirjoitettu taitavasti ja kauhun elementit on sijoitettu kirjaan todella hyvin. On kummallisia ääniä, nopeasti liikkuvia varjoja yms. Kirja ei mielestäni sisällä kauhua ihan alusta asti. Lähinnä kirjan alku on aika kummallinen.. tai ainakin eri hahmot ovat. Mutta mitä pidemmälle tarinassa edetään, sitä karmivammaksi tunnelma kehittyy. Kuvailemalla miltä Coralinesta tuntuu, saadaan lukijalle itsellekin hyvä käsitys siitä, miltä tilanne todellisuudessa vaikuttaa. Tarinan loppu pääsi yllättämään kyllä aika täydellisesti. Ehdin jo kerran huokaista helpotuksesta kunnes selvisi, että tämä nyt ei ollutkaan vielä kaikki tässä. Mielen perukoille jäi kirjan loputtua kytemään ajatus, että mitä jos sieltä vielä ilmestyy joku jippo. :D 

Lukukokemuksena kirja oli kyllä hyvin mielenkiintoinen näin aikuislukijallekin. Ja tästä kirjasta intoutuneena täytyy kyllä tutustua Neil Gaimanin tuotantoon enemmänkin vastaisuudessa. Alla kirjasta tehdyn elokuvan traileri. Näyttää kyllä ihan mielenkiintoiselta. Saa nähdä, tarttuuko leffakin joskus mukaan kirjastossa käydessäni. :)

John Boyne – Leijuva poika

Kirjan tiedot:
Kirja: Leijuva poika
Kirjailija: John Boyne
Suomentaja: Laura Beck
Kuvittaja: Oliver Jeffers
Kustantaja: Bazar
Julkaisuvuosi: 2014
Sivumäärä: 269

Billy Brocket syntyy tuiki tavalliseen perheeseen. Lakimiesvanhemmat välttävät herättämästä turhaa huomiota ja pyrkivät kaikessa kohtuuteen. Billyllä on sisko, veli ja uskollinen koira nimeltä Kapteeni Nemo. Mutta perheellä on yksi ongelma: Billy uhmaa perustavanlaatuista luonnonlakia, painovoimaa. Hän leijuu, ellei käytä hiekkapusseja painoina. Kunnes eräänä päivänä vanhemmat kyllästyvät erilaiseen poikaan ja tekevät peruuttamattoman ratkaisun. 

***

Todella hieno ja opettavainen tarina John Boynelta. Boyne voi olla ennestään tuttu myös monista muista teoksistaan, kuten kirjasta Poika raidallisessa pyjamassa, josta on tehty myös elokuva. Kyseisestä kirjasta tulee tänne ehkä postaus jossain vaiheessa, kun saan sen tuosta yöpöydältä olevasta kirjapinosta ahmaistua. Tartuin tähänkin teokseen kirjavinkkausta ajatellen ja en oikeastaan tiennyt, mitä odottaa kirjalta. Luulin, että kirja olisi ollut kevyempi, mutta tarina paljastuikin aika syvälliseksi ja monipuoliseksi.

Kirja pohtii sitä, miten erilaisuuteen tässä maailmassa suhtaudutaan ja miten erilaisuus voi käydä ihmisille taakaksi jos sitä ei osaa itse arvostaa. Kirja näyttää myös sen, miten erilaisuus voi olla mahtava rikkaus jota tulisi vaalia. Vaatii myös rohkeutta olla erilainen vaikka muut katsoisivatkin sinua moittien ja halveksien.

Kirjan henkilöt ovat kukin omalla tavallaan erilaisia ja oli hienoa, että Boyne on luonut niin monenlaisia henkilöitä tarinaan aina pikkupojasta vanhukseen, köyhästä rikkaaseen. Skaala on niin laaja, mutta silti kirja ei kuitenkaan vaikuta missään vaiheessa sekavalta. Mukavan "mausteensa" kirjaan tuo Billyn perheelleen kirjoittamat postikortit mistä milloinkin. Oli myös todella hyvä, että kirjassa ei käsitelty pelkästään Billyn tunteita vaan jokainen hahmo sai kertoa oman tarinansa.

Kirja kätkee sisäänsä hienovaraisia vihjeitä eri hahmoihin liittyvistä asioista joita nuorempi lukija ei välttämättä huomaa. Tällaisia vihjeitä ovat esimerkiksi kahden rouvan erikoisen läheinen "ystävyys" tai nuoren naisen herkkyys ja mahan (vielä litteän sellaisen) hellä silittely. Vaikka näitä hienovaraisia vihjeitä lukija ei huomaisikaan, ei se hämmennä lukijaa vaan lukemista voi huoletta jatkaa sujuvasti näistä seikoista huolimatta. Kirjan hahmojen erilaiset tarinat saattavat hyvässä tapauksessa poikia mielenkiintoisia keskusteluja muiden lukijoiden kanssa. Kirja sai näin vanhemmankin lukijan miettimään erilaisuuden arvostamista ja sen vaalimista ihan eri tavalla. Eikö loppujen lopuksi me kaikki olla aika erikoisia.

Mikä loppujen lopuksi on normaalia? Ja kuka sen määrittelee?